Julkaistu: 2005-09-16T00:01:15+03:00
Ohjaaja:
elokuva arvostelu
Ohjaus: Shane Meadows
Elämänmyönteisistä draamakomedioistaan tunnettu Shane Meadows on lyönyt hynttyyt yhteen intensiivisten roolien erikoismies Paddy Considinen kanssa. Lopputulos on vuoroin hauska, vuoroin synkkyydessään paisuttelevan pateettinen rankka kostotarina.
Elokuva on parhaimmillaan Meadowsin kuvatessa Considinen veljen kuolemasta syntyneen vihan kohteiksi joutuvien luuserikonnien surkuhupaisaa arkielämää, jonka mitätön säälittävyys tavoittelee paikoitellen Nicolas Winding Refnin Pusher ‑elokuvien tragikoomisia tunnelmia. Aina Considinen astuessa kuvaan (usein kaasunaamari päässään) meno kiihtyy intensiivisemmäksi ja huumori epätoivoisemmaksi. Lopun suruvirressä tekijöiden vaisto kuitenkin pettää, eikä elokuva oikein tuo mitään kiinnostavaa näkökulmaa tuhanteen kertaan nähtyyn kostotarinaansa.
Näyttelijäsuoritukset ovat kuitenkin joka puolin mukaansa tempaavia ja lyhyehkön teoksen katsoo mielellään.
Elokuvan muut nimet
Ohjaaja
Käsikirjoittaja
producers
Näyttelijät
Säveltäjä
Kuvaaja
Levittäjä / Jakelija
Maa
Genre
Kategoria