Ilja Rautsi

Blood & Bones (2004)

Ohjaaja:

• Yōichi Sai

elokuva arvostelu

Ohjaus: Yōichi Sai

Korealaisten ja japanilaisten kireän kipeään menneisyyteen kurkistetaan elokuvamaailmassa perin harvoin. Yhä vahvasti jylläävä etelä-korealaisen elokuvan nousu lienee innostanut tukemaan itsekin korealaista syntyperää olevan japanilaisohjaaja-käsikirjoittaja Yoichi Sain sukukronikkaeepoksen syntyä. Vaikka elokuva ei lopulta ole yhtä vaikuttava kuin keskushahmonsa, edustaa se silti vuoden kiinnostavinta elokuvatarjontaa vavisuttavan pääosanäyttelijänsä ansiosta.

Kim Shunpei (Takeshi Kitano) saapuu Koreasta Japaniin 1923, eikä aikaile perheen perustamisessa. Vaimo on haluton kanssakäymiseen, mutta mies ei välitä vaan raiskaa tämän himonsa riivaamana. Jälkeläisiä alkaa tupsahdella, eikä Shunpei ole sen kiltimpi heitä kohtaan, ja muuttaakin ennen pitkää rakastajansa kanssa naapuritaloon, ilmestyen aina välillä pieksämään perhettään ja hajottamaan taloa. Rahaa Shunpei kerää ensin perustamalla kalakakkutehtaan ja sittemmin siirtymällä lainaamaan rahaa jättimäisillä koroilla. Välissä katetaan mm. toinen maailmansota, kommunismin nousu sekä Korean jakaantuminen etelään ja pohjoiseen. Kertojana toimii Shunpein vanhin poika ja tarina nähdään pitkään kärsivän perheen silmien kautta.

Elokuva kattaa 61 vuotta Shunpein saapumisesta Japanin rannoille Osakassa. Lyhyen vilauksen laivamatkasta jälkeen (ja epilogia lukuun ottamatta) elokuva tapahtuu käytännössä kokonaan yhdellä osakalaisella kadunpätkällä. Budjetin kannalta varmasti huojentava ratkaisu toimii sisällöllisestikin, sillä Shunpei on pienen kaavan kotityranni, jolla ei muuhun suurempaan maailmaan ole mitään asiaa. Miljöön pysyminen saman tukee myös elokuvan perustavanlaatuisen historiallista näkökulmaa. Aika kuluu, ihmiset tulevat ja menevät, elävät ja kuolevat, muuttuvat mutta pysyvät samoina. Vain talot seisovat paikallaan.

Blood & Bonesin kantava voima on Takeshi Kitanon vankan karmiva roolisuoritus perhettään, työntekijöitään ja velallisiaan sadistisen omahyväisesti sortavana Shunpeina, joka pitää kiinni rahojensa lisäksi ainoastaan katkeruudestaan aina loppuun asti. Kitano vanhenee pitkin elokuvaa kuin huomaamatta, vitaalisesta kalakakkutehtailijasta katkeraksi koronkiskuriksi, kunnes "yhtäkkiä" lopussa on jäljellä enää ryppyihinsä katoava raihnainen ja säälittävä vanhus. Omista komediallisemmista väkivaltaryöpsähdyksistään tunnettu Kitano hakkaa, potkii, huutaa, sortaa, raiskaa ja tappaa tiensä läpi elokuvan, maalaten ravisuttavan kuvan ruokavalionaan toimivasta pilaantuneesta lihasta toukkia pois puhaltelevasta riitapukaristaan.

Ilman Kitanoa elokuva olisi kuitenkin vain yksi sukukronikka muiden seassa. Ohjaaja Sai on joko haluton tai kyvytön kunnolla pureutumaan henkilöhahmojen psykologiaan, ja kaikki muut jäävät vaisuiksi sinänsä pätevistä näyttelijöistä huolimatta. Sai tyytyy vain tarkkailemaan tapahtumia (sinänsä tietysti sopiva näkökulma historialliseen eepokseen), eikä hänellä ole ohjauksellista omaperäisyyttä tai sen suurempaa visiota osakalaisesta mikrokosmoksestaan. Jonkinlainen laajempi pohjatieto Korean ja Japanin historiasta olisi myös avuksi, sillä elokuvassa ei paljon selitellä. Blood & Bones on kaikesta tästä huolimatta mukaansa tempaava ja paikoitellen varsin ravisuttava matka halki viime vuosisadan historian yhden perheen tuskaisen elämän kautta koettuna.