Markus Sorsa

Galyon (Gaylon – voittamaton, 1980)

Ohjaaja:

• Ivan Tors

elokuva arvostelu

Ohjaus: Ivan Tors

Siinä missä Pako viidakosta oli juoneltaan melko perinteistä draamaelokuvaa on Galyon askel elitistisempään suuntaan. Stan Brock kirjoitti Galyonin itse omien sanojensa mukaan siltä pohjalta, että hänellä oli komerossa valmiiksi kuvattua luontofilmiä joka tarvitsi jonkinlaisen juonen rungokseen. Niinpä Brock kynäili tarinan siitä, miten USA:laisen öljymagnaatin kakara kidnapataan Venezuelan viidakossa vasemmistolaisten sissien toimesta ja virallisia teitä asiaan ei voida puuttua. Magnaatti itse muistelee, että eräs hänen filantrooppisuuttaan tukemansa luontoaktivisti voisi olla kova luu pelastusoperaatiossa. Niinpä Öljyporvari ottaa yhteyttä supersankari Troy Galyoniin (Stan Brock), joka muuten hakuvideossaan painii karhun kanssa. Galyon ottaa tehtävän vastaan ja pian suuntana on Orinocon läpitunkematon viidakko.

Galyonin hahmo on niin lähellä Stan Brockia kuin pääsee: kun Öljykapitalisti käy läpi Galyonin tietoja paljastuu, että tämä on syntynyt ja kasvanut Venezuelassa, omaa mustan vyön karatessa ja lentää lentokoneita. Työkseen Galyon kasvattaa jaguaarinpentuja vapauttaakseen nämä takaisin viidakkoon. Tämä vapauttaa Brockin näyttelemään vielä vähemmän kuin Pako viidakosta ‑elokuvassa. Näkemättä Wild Kingdom ‑tv-sarjaa voi silti ehkä olettaa, että Galyon on hahmona yksi yhteen tv‑juontaja Stan Brockin kanssa. Brock on Galyonina itse asiassa hyvin lähellä australialaista kylähullua Steve "Crocodile Hunter" Irwiniä. Esikuva kenties?

Elokuvallisestikin Galyon on edeltäjäänsä hilpeämpi viritys: tuottajana aiemmin kunnostautunut ohjaaja Ivan Tors tekee parhaansa yhdistellessään aiemmin kuvattua eläinmateriaalia ja näyteltyä viidakkokuvaa, mutta lopputulos on luonnollisesti hilpeän kökkö. Torsilta puuttuu Pako viidakosta ‑ohjaajan Leslie Martinsonin leipääntyminen eikä hän kaihda erikoisiakaan ratkaisuja, hyvässä ja pahassa. Lopputulos on joka tapauksessa paljon särmikkäämpi ja omaleimaisempi kuin mihin Pako viidakosta koskaan pystyi.

Messagepuolella Brock pystyy Galyonissa paljon avoimemmin tuomaan esille itselleen kiinnostavia asioita. Huomionarvoista on jälleen se, miten elokuva tuomitsee yhtälailla vasemmistolaiset sissit kuin öljyä pumppaavat amerikkalaiset kapitalistitkin. Molemmat ovat etääntyneet liian kauas luonnosta, molemmat puolet uskovat omaan aaterakenteeseensa ja asettavat sen sopusoinnun ja ekoharmonian yläpuolelle. Tätä vääristymää vastaan Brock hyökkää.

Galyon on aivan uskomaton sekoitus tiukkaa messagea ja armotonta kalkkunaa, on vaikea nimetä toista vastaavaa tuotosta koko elokuvan historiassa. Ja ennen kaikkea Galyon on syyttä liian vähälle huomiolle jäänyt kadonnut klassikko. Se ei tule koskaan pärjäämään Sight and Soundin äänestyksissä, mutta toivottavasti tämän puffauksen jälkeen löytää tiensä valistuneimpien elitistien FIx‑hyllyihin.