Ilja Rautsi

Dead Birds (2004)

Ohjaaja:

• Alex Turner

elokuva arvostelu

Ohjaus: Alex Turner

Historiallista kauhua tehdään aivan liian vähän. Kartoittamattomampi ja taikauskojen kansoittama maailma ilman modernia teknologiaa tarjoaa periaatteessa hienot puitteet kummituksille ja hirviöille, eikä hahmojen rajallisemmista toimintamahdollisuuksistakaan ole haittaa pelkoskenaarion laatimisessa. Viime vuosien onnistuneimpia esimerkkejä ovat Antonia Birdin kannibalismi-uudisraivaajaelokuva Ravenous (1999), Guillermo del Toron fantasiakauhun mallikappale El espinazo del diablo (The Devil's Backbone, 2001) ja Alejandro Amenabarin hyytävä kummitustarina The Others (2001). Dead Birdsillä ei ole mitään sijaa edes samaan lauseeseen mainittujen elokuvien kanssa, eikä sitä hyvällä tahdollakaan voi pitää kovin onnistuneena, mutta krapulan käynnistämään kertakäyttöviihdekauhunnälkään tekele sopii kuin veitsi kurkkuun.

Vuosi on 1863. Amerikan etelävaltion sotilasjoukko ryöstää pankin ja pakenee johtajansa Williamin (Henry Thomas) jo kuolleen sairaalakaverin entiselle maatilalle. Joukkoon kuuluu tyttöystävä Annabellen (Nicki Aycox) lisäksi Williamin pikkuveli Sam (Patrick Fugit), musta mies Todd (Isaiah Washington) sekä kieroja juonia hautova parivaljakko Clyde & Joseph (Michael Shannon ja Mark Boone Junior). Piilopaikkana matkalla Meksikoon toimivalla talolla vain on synkkä menneisyys, eivätkä sitä riivaavat demonit aio päästää ketään ulos hengissä.

On vaikea uskoa, että käsikirjoittaja Simon Barrettin ansioluettelosta löytyy myös höyrähtänyt hirviökalasekoilu Frankenfish (2004). Dead Birds on tyystin vailla Frankenfisun hyviä puolia, eli hauskaa perusideaa, kajahtaneita hahmoja ja mielenkiintoisia tapahtumia. Hahmonkehityksen tasosta kertonee jo jotain se, että puolen tunnin kohdalla tajusin, etten muista edes kenenkään nimeä. On vain perusluonteeltaan sympaattisia ja ei‑sympaattisia liikkuvia dialogitolppia, ei yhtään oikeaa persoonallisuutta. Barrett näkee paljon vaivaa erottaakseen joukkion ympäri taloa, mutta ei ole ymmärtänyt jaotella tapahtumia toimivaksi kokonaisuudeksi, saati sitten rakentaa niistä sujuvasti etenevää ja kiihtyvää vyyhtiä. Ohjaaja Alex Turnerin likipitäen täydellinen ajan‑ ja tilantajun puute ei auta lainkaan, ja katsoja joutuu kiemurtelemaan tuskasta laahaavien kohtausten seuratessa toisiaan ilman minkäänlaista oikeasti uhkaavaa jännitysmomenttia. Elokuva on täynnä kohtauksia, joissa yksi hahmoista vaeltelee talossa, menee johonkin huoneeseen ja näkee jotain kammottavaa – tietenkin tämän luulisi johtavan edes johonkin. Sen sijaan hetkestä leikataan noin vain pois ja koko juttu käytännössä unohdetaan, kunnes hahmo taas kymmenen minuutin kuluttua ilmaantuu kuvaan. Usein hortoilijoita ei edes jää kaipaamaan, koska hahmoista ei välitä pätkääkään. On ihan yksi ja sama mitä näille tomppeleille tapahtuu.

Pienoiseksi pelastavaksi piirteeksi nousee demonien veikeä ulkomuoto ja sitä hyväkseen käyttävät, sopivasti annostellut säikkyshokit. Myös kohtaus, jossa näkymättömät kädet viiltävät auki naisen vatsan ja kaivavat ulos aimo annoksen suolia nostattaa mielen hetkeksi muun elokuvan turruttavasta horrostilasta. Äänimaailma, valaistus sekä kuvaus voidaan myös laskea tietyssä määrin positiivisiksi piirteiksi.

Näyttelijät ovat ns. ylempää keskiluokkaa, eli eivät täysin toivottomia pallinaamoja. Isoksi kasvanut E.T.:n pikkupoika Henry Thomas on tosin aikamoinen karismavapaa alue johtohahmoksi ja Nicki Aycoxia ei hetkeäkään pidä 1800‑luvun ihmisenä. Tytteli näyttää pikemminkin aikamatkaavalta teiniltä paksun ja siloisen meikkikerroksensa avittamana.

Kokonaisuutena Dead Birdsissä on yritystä, mutta valitettavasti lahjakkuuden puute muodostaa liian vankan seinän tekijätiimin hyville aikeille. Kliseitä vilisevä elokuva olisi kaivannut vankempaa visiota ja elävämpiä näyttelijöitä. Nimi "Dead Birds" liittyy sisältöön yhtä vahvasti kuin Al Adamson laatuun ja loppuratkaisu on – pidättäkää hengitystänne – pöljä sekä epälooginen. Päähän ei jää jutun jäljiltä oikeastaan mitään muuta mielikuvaa kuin demonien venyneet valkoiset naamat. Saavutus tietysti sekin tässä Keeper of Soulsin kaltaisten sielun tuhoavien kammotusten kansoittamassa suoraan dvd:lle ‑maailmassa.