Esa Linna

EM Embalming (1999)

Ohjaaja:

• Shinji Aoyama

elokuva arvostelu

Ohjaus: Shinji Aoyama

Kaunis nainen nimeltä Miyako Murakami työskentelee palsamoijana eli suuri osa työstä kuluu mustelmien, silpoutumisten ja muiden näkyvien jälkien peittämiseen. Sukulaiset voivat näin jättää viimeiset jäähyväiset ilman inhon tunnetta, mikä saattaisi kohdata jos elämän ja kuoleman jäljet jätettäisiin sellaisikseen. Miyako törmää outoon varkauteen – yhden asiakkaansa pää varastetaan jälkiä jättämättä. Palsamoijatar aloittaa oman tutkimuksensa ottaakseen selvää, josko laboratoriossa olisi vieraillut mustan pörssin elinkauppiaita.

EM‑Embalming ei ole nimeensä liittyvissä kohtauksissa kovin kaunista katseltavaa: pitkät palsamointiesittelyt vaikuttavat jopa niin realistisilta, että heikompia hirvittää. Kaikeksi onneksi aihetta käsitellään ilman eksploitatiivista otetta, vaan palsamointitoiminnot näytetään kylmän neutraalisti. Ohjaaja Shinji Aoyama on kyllä luottanut sekä tarinaan että kyvykkäisiin näyttelijöihin (joihin lukeutuu myös kuuluisa ohjaaja Seijun Suzuki!), mutta on ehkä unohtanut kiinnittää huomiota omaan työpanokseensa.

Shinji Aoyama on omimmillaan kiireettömän tunnelman kehittämisessä joka näkyy ehkä komeimmillaan Mickey Curtisin tähdittämässä, leppoisassa draamakomediassa Wild Life. Tällä kertaa tunnelman korostaminen kääntyy itseään vastaan, kun katsojalle pitäisi kuitenkin tarjota alusta loppuun saakka otteessaan pitävää jännitystä.

Elokuvan mutkikkaalla tarinalla on tarjota enemmän, mitä tekijöillä on ollut taitoa käsitellä. EM‑Embalmingin alku on oikein mielenkiintoinen ja katsojan mielenkiinto on voitettu nopeasti. Keskivaiheilla kiinnostavuus kadotetaan harmillisesti, sillä Aoyaman ohjauksesta ei löydy juurikaan uusia ja tuoreita ideoita, kuten tehokkaalla alkupuolella. Onneksi ohjaaja onnistuu kuitenkin herättämään EM‑Embalmingin uudestaan henkiin, kun loppuhuipennus alkaa olla käsillä. Tilanteet käyvätkin melkoisen tiiviiksi ja kihelmöivän jännittäviksi onnistuneessa lopussa.

EM‑Embalmingista jää tunne, että suuri määrä lahjakkuutta ei pääse ainakaan täydellä volyymilla oikeuksiinsa. Edellä mainittu Wild Life on huomattavasti tasapainoisempi tapaus, jossa tyyli ja sisältö kohtaavat oikealla tavalla. Tällä kertaa niin ei valitettavasti käy.