Juho Malanin

Squirm (Matelijat, 1976)

Ohjaaja:

• Jeff Lieberman

elokuva arvostelu

Ohjaus: Jeff Lieberman

Squirmin alussa saamme tietää, että oikeita lihansyöjä‑ ja verenjuojamatoja on olemassa Amerikankin mantereella. Tätä havainnollistavat lukuisat maukkaat lähikuvat tästä (tosielämän) aggressiivisesta matolajista, jonka edustajat (max. n. 20–30cm) kiemurtelevat sähköshokkien johdosta metallilevyn päällä. Koska elokuvantekijät näin kaltoin viattomia matoja kohtelevat lähikuvansa saavuttamiseksi, seuraa luonnollisesti matojen kosto, jolle puitteet luo syrjäisen kalastajakylän rauhan rikkova ukkonen. Myrskyn aikana sähkötolppa kaatuu maahan ja sähisee siinä itsensä loppuun – operaatio, joka aktivoi alueen maata kääntävät jättiläismadot tavallistakin elävämmiksi, ja tarinalle lopullisen pilarin suo alueelle saapunut kaupunkilaispariskunta. Seuraa ennennäkemätöntä hauskuutta, inhottavuutta ja parodian rajamailla keinuvaa hirviökauhua.

Squirmin ehdottomasti suurin ansio on ohjaaja ja käsikirjoittaja Jeff Liebermanin hyödyntämä tarinan rauhallinen eteneminen ja avautuminen, mikä tarkoittaa, että matojen läsnäolo ja saapuminen esitetään päähenkilöiden kautta, jolloin katsojakaan ei tiedä tilanteen laajuudesta heitä enempää. Toki ensimmäinen matojen raatelema ja järsimä ruumis syntyy pian ukkosen jälkeen, mutta hahmoilla ei ole tiedossa tuon raadon synnyttäjää. Katsoja toki tietää, että madot ovat syyllisiä, mutta juuri tuo tilanteen laajuus on koko elokuvan loistavin ja odottamattomin oivallus. Lieberman on myöntänyt, että elokuva on satiiri niistä hassuista hirviöelokuvista, joiden parissa hän kasvoi 50‑ ja 60‑luvuilla, ja jo matojen valitseminen elokuvan hirviöiksi kielii tästä mieluisasta, mutta hienovaraisesta parodioinnista elokuvassa, joka ei tätä piirretään erityisesti alleviivaa.

Mainittu tilanteen laajuus vie parodiankin epäuskottaviin korkeuksiin, mutta tekee elokuvasta myös täysin unohtumattoman kokemuksen niin psykologisesti kuin pinnallisestikin – ns. kirjaimellisesti ruohonjuuritasolla. Niitä matoja kun on todellisuudessa aivan saatanasti, niin paljon, että edes tuottajat tuskin tiesivät millaiseen materiaaliin ohjaaja tulisi kuvausryhmänsä kanssa syrjäisellä talolla yltämään. Matojen hyökkäyksen hiljainen kehittyminen pakottaa katsojankin odottamaan jännittyneenä, sillä on ilmeistä, että henkilöiden talloman maan alla kuhisee jatkuvasti jotain ikävää, mutta mitään ei sallita tietoon ennen kuin on liian myöhäistä.

Elokuvan pitkän loppujakson ensimmäinen kuva, jossa tämä matojen määrä ja vittumainen tunkeutuva luonne paljastuu kuuluu ehdottomasti b‑elokuvan iljettävimpiin mutta myös innovatiivisimpiin kauhu‑ ja shokkikuviin. Henkilökohtaisesti tämä kuva aiheutti itsessäni valtaisan säikähdys‑ ja pomppausreaktion, jollaiseen ei todellakaan kiirehtivä ja huonosti rakennettu elokuva yltäisi: syynä tähän on tuo tilanteen hienovarainen kehittyminen psykologisella tasolla. Me tiedämme, että jotain on maan alla, mutta emme todellisuudessa tiedä siitä mitään – vielä.

Koko elokuvan loppujakso on yhtä hirviökauhun juhlaa. Lieberman käytti sekä oikeita nilviäisiä ja luikertelijoita että lateksista valmistettuja yhtäläisen autenttisen näköisiä synteesejä. Nämä madot ovat aggressiivisempia, nälkäisempiä ja vittumaisempia kuin yhdenkään zombie-elokuvan elävät kuolleet. Näennäisen pienestä koostaan johtuen madot saavat infernaalista sävyä toimiessaan "aaltona", alituisesti kohoavana ja kasvavana peitteenä, joka kykenee järsimään ihmisruumiin minuutissa luurangoksi.

Squirmin tekninen toteutus on loistelias esimerkki siitä, mitä mielikuvituksella ja hyvällä lavastuksella voidaan saada aikaan, vaikka rahallisia apuja ei paljon olisikaan. Elokuva hyödyntää myös veteen ja syvyyksiin liittyviä pelkoja kiitettävällä kohtauksella, jossa onkimatojen joukkoon onkin eksynyt öisestä sähköshokista kiukkuuntunut leukaluikero.

Squirm vetoaa tehokkaasti ihmisen pelkoihin ja inhotuntemuksiin, jotka liittyvät selkärangattomiin ja mullassa sukelteleviin eliöihin, ja hyvä niin. Harmittomat kastemadothan ovat todellisuudessa loistavia eläimiä!