Esa Linna

Latidos de pánico (Panic Beats, 1983)

Ohjaaja:

• Paul Naschy

elokuva arvostelu

Ohjaus: Paul Naschy

Paul Marnac, Horror Rises from the Tomb ‑elokuvasta (El Espanto surge de la tumba, 1973) tutuksi tulleen Alaric de Marnacin jälkeläinen vie sydänvikaisen vaimonsa Genevieven lomalle kartanoon, jossa Marnacin suku on asustanut vuosisatojen ajan. Kartanossa asustaa Pauliakin aikoinaan hoitanut Maville ja tämän sisarentyttö Julie, jotka ovat lupautuneet Genevieven hoitajiksi ja pariskunnan taloudenhoitajiksi. Kun Paul ja Genevieve lopulta uhkaavan ryöstöyrityksen jälkeen saapuvat kartanolle, on selvää katsojalle heti alusta lähtien että vetävännäköisellä Juliella ja charmikkaalla Paulilla on vipinää tiedossa. Piakkoin alkaakin tapahtua kartanossa kummia ja kohteena vaikuttaa olevan sairas Genevieve, mutta onko kyseessä julma salaliitto vai Alaric De Marnacin ylösnousemus?

Paul Naschyn pääosittama ja aidolla nimellään (Jacinto Molina) ohjaama Latidos de pánico on paikoin huvittavakin esimerkki egotripistä, jossa ohjaaja/käsikirjoittaja/näyttelijä on luonut itselleen itserakkaasti naistenkaatajan roolin. Latidos de pánico alkaa lupauksia herättävästi haarniskapukuisen haudantakaisen jahdatessa metsässä alastonta naista, mutta todellista actionia saadaan odottaa tämän jälkeen vielä pitkään. Naschy tyytyy herättelemään rauhallisesti kummitustalohenkistä tunnelmaa ja viittamaan saippuaoopperamaisen suhdesolmujen kautta meneillä olevaan salaliittoon.

Edellämainittu viivyttely kääntyy jo hetkeksi itseään vastaan, kunnes katsoja herätetään täysin yllättävällä hurmeisella shokkiefektillä. Miksikään gorejuhlaksi Latidos de pánico ei missään vaiheessa muotoudu, vaan Naschy pitää elokuvan aisoissa ja julmuuden lähinnä psykologisena. Yksinkertaisen tyylikäs kuvaus ja kylläisten värien käyttö on hyvin lähellä Hammerin 60‑luvun tuotoksia. Mutta kuten Naschy pääosassaan, on koko elokuva pääasiassa hölmön hauskaa campia jota ei voi ottaa tosissaan esimerkiksi hassujen sivuosaroolien ja tönkkösuolatun haarniskapahiksen ansiosta. Naschylta löytyy tässä elokuvassa nykymittapuun mukaan jo camphenkistä karismaa. Latidos de pánico ei lukeudu eurokauhun klassikoihin, mutta on Paul Naschyn faneille toki pakollista katsottavaa. Ja vähintäänkin kuriositeettina myös meille muille.