Ilja Rautsi

The Search for the Evil One (Perikato II, 1967)

Ohjaaja:

• Joseph Kane

elokuva arvostelu

Ohjaus: Joseph Kane

Toisen maailmansodan ja natsi-Saksan aiheuttamia laajamittaisia traumoja voi käsitellä monella eri tapaa. Saksassa ollaan pikkuhiljaa pääsemässä eroon sanattomasta sopimuksesta olla käsittelemättä natseja ja Hitleriä kulttuurissa. Viime aikoina on valmistunut useampi aiheeseen liittyvä elokuva, joista viimeisin on Bruno Ganzin Der Führerinä tähdittämä, Oscar-ehdokkaaksikin päätynyt Der Untergang (2004). Toiset osasivat tosin jo aiemmin eli kultaisella 60‑luvulla, ja "hiukkasen" eri lähestymistavalla.

Anton Becker (Lee Patterson) on lapsena selvinnyt juutalaisvainoista nipin napin hengissä, mutta menettänyt niihin molemmat vanhempansa. Antoniin ottaa yhteyttä salaperäinen järjestö, joka taivuttelee häntä soluttautumaan Andien vuoristossa jo Neljättä valtakuntaa alulle panevaa uudelleen järjestäytynyttä natsiorganisaatiota. Todellinen pommi tiputetaan pöydälle kun arvon herrat informoivat Antonille itsensä Hitlerin saattavan olla yhä elossa. Anton sanoo Aatun tehneen itsemurhan, mutta värvääjät eivät hyväksy tätä vaan sanovat: "Mutta kuvitellaan että se olisi mennyt näin...", jolloin saadaan takauma Berliiniin 1945, Führerin bunkkeriin valtakunnan viimeisinä hetkinä. Hitler (Pitt Herbert) selittää sekä kaksoisolennolleen että katsojille rautalangasta vääntäen että kaksoisolento kuolee ja hän itse jatkaa eloa ja jaloja aatteitaan. Duplikaatti ja Eva Braun (Anna-Lisa) tapetaan ja Hitler matkustaa Andeille valepuvussa – eli kaulus ylhäällä, aurinkolasit päässä ja tavaramerkkiviikset ajeltuna.

Anton suostuu tehtävään ja onneksi häntä romanttisessa mielessä tavoitteleva, juutalaisvihaa pursuava saksalaistyttö on osa tulevaa maailmanjärjestystä, eli Anton pääsee suoraan minne pitikin. Andeilla häntä odottaa natsien linna, jossa turvallisuussyistä kukaan ei paljasta sukunimeään. Eri asia on sitten miksi linnaa vartioivat sotilaat ovat täydessä natsiunivormussa hihanauhoineen kaikkineen. Eipä aikaakaan kun Anton esitellään jo vanhentuneelle Hitlerille, joka harmaahapsisena hourii edelleen teorioitaan ja haaveitaan. Kuinka käy maailman, Antonin ja Aatun?

Jos joskus herää kysymys, "miksi tämä on tehty?", niin se on Search for the Evil Onen kohdalla. Tekijöiden syyt ja tavoitteet muhivat visusti kätkettyinä elokuvan pinnan alla, mysteerisinä kuin naisen orgasmi George W. Bushille. Okei, Hitler on elossa. Okei, Hitler vetää yhä natsipuoluetta perässään. Okei, hän on yhä uhka maailmalle. Mutta mitä hevon vittua tässä oikein tapahtuu? Elokuva tuntuu koostuvan keskeneräisistä sketseistä joka kerta kun Hitler marssii kuvaan ja pökkelön rakkaustarinan sekä z‑luokan trillerin amputoidusta sekasikiöstä muun juonen raksuttaessa vaivalloisesti johonkin suuntaan. Kuvaustyö on malliesimerkki siitä, miten sujuvasti etenevää ja kuvasta toiseen edes puolipätevästi siirtyvää elokuvaa ei tehdä. Tosin töksähtelevyyttä ei ainakaan vähentänyt tökerösti alkuperäisestä 2.35:1 kuvasuhteesta pan & scannattu printti, jonka vuoksi saman kuvan yhdestä reunasta leikataan toiseen jatkuvalla syötöllä. Hahmojen toimissa ei loppupuolella ole enää mitään järkeä, mutta ikävä kyllä ei edes mitään erityisen tahattoman huvittavaakaan. Elokuvassa ei yksinkertaisesti ole mitään sisältöä, näkökulmaa tai tarvittavaa luovaa hulluutta. Jotain pientä huvittavuutta tarjoaa Antonin palkanneen juutalaisjärjestön pomon outoihin mittasuhteisiin venynyt halu piilottaa sokerinkäyttönsä sihteeriköltään.

Mutta onneksi on Pitt Herbertin marsuposkinen ja puhiseva Hitler, joka säntäilee aina paikalle kädet heiluen. Hahmo tuntuu esiasteelta Monty Pythonin Herr Hilter ‑sketsiin, jossa salanimellä esiintyvä Hitler yrittää käynnistää valtaansa uudelleen etelä-Englannissa. Repliikit ovat englanniksi, joten Herbert saa revittää naurettavaa saksalaisaksenttiaan niin pitkälle kuin sielu ja kurkkulihakset sietävät. Bunkkeriinsa flashbackeja jatkuvasti kokeva ja ulosanniltaan mutisevan kirkuva harmaantunut pilakuva ihmiskunnan virallisesti suurimmasta hirviöstä on häkellyttävää katsottavaa monestakin syystä. Kuten itse elokuva. Valtakunnanjohtajan lopullinen kohtalo sentään kirvoittaa naurut joka kerta kun sitä elokuvan loputtua sattuu ajattelemaan. Trilleri, Hitler, slapstick – mikä ei kuulu joukkoon?