Julkaistu: 2005-03-15T00:00:00+03:00
Ohjaaja:
elokuva arvostelu
Ohjaus: Yukio Noda
70‑luvun lopussa Shinichi "Sonny" Chiba oli kyllästynyt karateen, aivan kuten maksava yleisökin. Ennen kuin hän löysi uuden kutsumuksensa – samuraielokuvat – hienon Shogun's Samurain (1978) myötä, syntyi muutama mielenkiintoinen siirtymävaiheen teos. Näitä ovat mm. Kinji Fukasakun ohjaamat Doberman Cop (1977) ja Message from Space (1978), Chiban itsensä tuottama, Thaimaassa kuvattu roskahelmi Soul of Bruce Lee (1977) sekä viimeksi mainitun päräyttelynkin ohjanneen Yukio Nodan Golgo 13: Assignment Kowloon.
Golgo 13: Assignment Kowloon perustuu Takao Saitôn 60‑luvun lopulta lähtien piirtämiin Golgo 13 ‑sarjakuviin ja on jatko‑osa Toein aikaisemmalle näytellylle adaptaatiolle Golgo 13 (1973), jossa Golgon roolia esitti "Japanin Clint Eastwood" Ken Takakura. Henkilökohtaisesti olen mangasta ja animesta suunnilleen yhtä kiinnostunut kuin alasti pakkasessa tiskaamisesta, mutta lähdemateriaaliin tutustumattomanakin voin sanoa, ettei Golgo 13: Assignment Kowloon onnistu herättämään sarjista henkiin.
Sarjakuvaelokuviahan pitäisi syyttää aivottomasta toiminnasta ja itsetarkoituksellisesta tyylittelystä. Tämän toivoisi voivansa tehdä myös Golgo 13: Assignment Kowloonin kohdalla. Se nimittäin sisältää minimaalisesti toimintaa ja näyttää hiilihapottomaksi väljähtäneen vichy-lasillisen ohjaamalta. Lienee saavutus löytää Saitôn mittavasta tuotannosta näin tylsä tarina, mikäli elokuvantekijät ovat herran sarjakuvia edes vaivautuneet avaamaan.
Yksi asia on sentään kohdallaan. Sonny Chiba sopii täydellisesti esittämään Golgo Kolmeatoista, jonka tavaramerkit ovat pitkät pulisongit ja M‑16-rynnäkkökivääri. Chiballa ei oikeastaan ole elokuvassa muuta tekemistä kuin näyttää mahdollisimman coolilta. Käytännössä tämä tarkoittaa naaman pitämistä peruslukemilla kaikissa tilanteissa, kalliisiin pukuihin somistautumista, sikareiden tupruttelua ja isojen pyssyjen omistamista. Hän tekee sen kuitenkin niin hyvin, että Golgo 13: Assignment Kowloon on melkein katsomisen arvoinen elokuva. Tai olisi helpostikin, mikäli tarina keskittyisi kuvaamaan pelkästään Golgon edesottamuksia. Valitettavasti suurin aika haaskataan Golgoa jäljittävän munattoman hongkongilaispoliisin Smithyn (Callyn Leung) aneemiseen tutkimusoperaatioon.
Myös elokuvan tuottajana toiminut Callyn Leung on ilmeisen avuton molemmissa hommissaan. Näyttelijänä hänellä on karismaa kuin kulahtaneella pullonpalautuskuitilla ja Smithyn poliisityöskentelyn seuraaminen saa viikonlopun mittaisen saksalaisten dekkarisarjojen maratonin kuulostamaan henkeäsalpaavan jännittävältä ajatukselta. Jo miehen häpykarvoitukselta näyttävä säälittävä poskiparta kalpenee kauhusta Chiban miehekkäiden pulsareiden rinnalla. Sivuosia kansoittavat toinen toistaan abysmaalisemmat vätykset. Ainoastaan aina upea Etsuko Shihomi käy hukkaamassa lahjojaan aivan liian lyhyessä cameo-roolissa.
Golgo 13 on koodinimi aina onnistuvalle, kovaksi keitetylle palkkatappajalle Duke Togolle. Hän on kuolettava taistelulajiekspertti ja huippuälykäs juonittelija, joka ei jätä mitään sattuman varaan. Kukaan ei tiedä hänen oikeaa kansallisuuttaan, ikäänsä tai nimeään. Mitä nyt hän on kirjautunut nimellään hongkongilaiseen hotelliin ja tilaa sinne Miamista kiväärejä postin välityksellä. Golgoa jo pitkään jäljittänyt etsivä Smithy menee pidättämään Togoa yksin ja aseetta, saaden tietty köniinsä. Hieman myöhemmin poliisit löytävät karkuun päässeen Togon – kävelemästä Hongkongin keskustassa. Heillä ei kuitenkaan ole konkreettisia todisteita Togon suorittamista murhista ja joutuvat päästämään tämän menemään – vaikka hän juuri edellisessä kohtauksessa pahoinpiteli poliisin. Golgo 13: Assignment Kowloonin käsikirjoitus on melkoisen pöhkö, eikä juuri koskaan hauskasti positiivisella tavalla. Kelvoton on myös elokuvan kliimaksi, ellei sellaiseksi lasketa aivan lopuksi tapahtumia spekuloimaan kajahtavaa kertojaääntä, joka kirvoittaa naurettavuudessaan kunnon hörähdykset.
Golgo 13: Assignment Kowloon on suurin piirtein huonoin mahdollinen elokuva, mitä konseptista "Sonny Chiba tyylikkäänä ammattitappajana" on voinut syntyä. Siltikin Chiban miehistelyä ja salamurhia on sen verran mukavaa katsoa, ettei tätä raaski aivan suin päin täydeksi turhuudeksi tuomita. Hieman asiallisemmalla panostuksella elokuvasta olisi saanut huomattavasti paremman; nykymuodossaan kokemuksesta jäävä päällimmäinen muistikuva lopputekstien aloittaessa verkkaisen vierintänsä on "hukattu mahdollisuus."
Golgo 13: Assignment Kowloon on Crash Cineman Yhdysvalloissa julkaisemista Sonny Chiba ‑dvd:istä ainoa, joka on mahdollista katsoa muullakin kuin englanniksi dubatulla ääniraidalla. Kyseessä on Hongkong-printti, jossa kaikki puhuvat kantonin kiinaa ja kuvan alalaidassa vilistävät epäselvät kiinan‑ ja englanninkieliset tekstit. Kiekolla on mukana myös englanniksi dubattu versio, josta tekstitys on poistettu rajaamalla ne alalaidasta mustan palkin alle. Kuvanlaadultaan dvd on Crashin Chiba-sarjan heikoin: sietämättömän ylivalottunut ja lähes väritön.
Sittemmin ilmestynyt Momentum Asian R2‑dvd korvaa kaikki Crash-julkaisun puutteet. Priimalaatuinen kuva ja oikea ääniraita eivät jätä varaa ininälle. Hyvä, joskin kuvanlaadullisesti marginaalisesti kehnompi vaihtoehto on BCI/Eclipsen R1-boksi "Sonny Chiba Action Pack", josta löytyvät Golgo 13: Assignment Kowloonin lisäksi täyspitkä Virus (1980, Kinji Fukasaku) sekä lyhennetty versio The Bullet Trainista (Junya Sato 1975).
Elokuvan muut nimet
Ohjaaja
Käsikirjoittaja
Näyttelijät
Levittäjä / Jakelija
Maa
Genre
Kategoria