Ilja Rautsi

Ett hål i mitt hjärta (Reikä sydämessäni, 2004)

Ohjaaja:

• Lukas Moodysson

elokuva arvostelu

Ohjaus: Lukas Moodysson

Lukas Moodysson teki kansainvälisen läpimurtonsa herkällä nuorisokuvauksella Fucking Åmal (1998), jota seurasi 70‑luvun kommuunielämää lämminhenkisesti tutkaillut Tillsammans (2000). Sitten Moodysson yllätti äärimmäisen synkällä, Venäjältä Ruotsiin seksiorjaksi päätyvästä teinitytöstä kertovalla Lilja 4‑everillä (2002), joka tuomitsi käytännössä koko länsimaisen yhteiskunnan. Nyt synkistely ihmisluonnon pimeän puolen alueilla jatkuu, tällä kertaa pornon parissa.

Isänsä kanssa asuva teini-ikäinen Eric (Björn Almroth) on pikkulapsena menettänyt äitinsä autokolarissa. Isä Rickard (Thorsten Flinck) ei osaa ottaa poikaan mitään kontaktia ja käyttää kaiken aikansa kuvaamalla ystävänsä Gekon (Goran Marjanovic) ja parikymppisen Tess-tytön (Sanna Bråding) kanssa pornoa kämpän olohuoneessa. Eric yrittää sulkea äänet pois musiikilla, mutta isä tulee aina välillä kysymään haluaisiko hän ammuskelemaan tai vaikka mukaan akteja kuvaamaan. Eipä kuitenkaan aikaakaan kun kotipornomaakarien puuhastelut menevät liian pitkälle ja kaikki ajautuvat koko ajan syvemmälle sisäisen tuskansa syöksykierteeseen. Porno muuttuu entistä nöyryyttävämmäksi ja pian mukana ovat jo pesäpallomailat ja oksennusleikit.

No voi hellanlettas sentään kuinka kauheaa. Jo Lilja 4‑ever uhkasi moneen otteeseen karata ohjaajan käsistä pelkäksi pateettiseksi saarnavuodatukseksi, sillä Moodysson ei malta olla survomatta näkemystään yksioikoisesti väkisin perille tai kiskomatta jokaista tuskakohtausta äärimmilleen. Hänen edellisessä elokuvassaan tätä ilmensi hyvin esimerkiksi kohtaus, jossa äiti hylkää Liljan ja kaasuttaa autolla pois. Lilja juoksee perään mutta kaatuu polvilleen maahan. Mutalammikkoon. Tietysti ainoaan mutalammikkoon koko pihalla, koska alennustila on saatava mahdollisimman suureksi. Kokonaisuutena Lilja 4‑ever oli kuitenkin vielä toimiva ja Moodysson onnistui vetämään yksilön rankasta kohtalosta yhteiskunnallisia johtopäätöksiä sortumatta sen suurempiin toitotuksiin. Ett hål i mitt hjärta sen sijaan on pelkkä sydänverellä kirjoitettu irvokas ristiretki pornoteollisuutta vastaan, joka hukkaa kaikki mahdollisuudet vakavasti otettavaan kommentointiin jo reilusti ennen elokuvan puoltaväliä.

Ett hål i mitt hjärta on tehty dokumentin tai tosi‑tv‑ohjelman tyyliin; huojuvalla käsivaralla digivideolle kuvattuna. Hahmot myös kommentoivat tilanteita ja kertovat itsestään suoraan kameralle. Välillä mennään komeroon, eli "tunnustuskoppiin", selittämään syntyjä syviä vihreässä yökuvavalossa. Loppupuolella hahmot jo anelevat, ettei heitä kuvattaisi. Moodysson ei vastaa kysymykseen siitä, kuka tätä materiaalia oikein elokuvan sisäisessä maailmassa kuvaa, joten pakosti saapuu johtopäätökseen, että se on sadistinen ohjaaja itse.

Päähenkilöiden motiiveja noloihin irstailuihinsa Moodysson pohjustaa ensi alkuun näiden elämän onttoudella ja nykyihmisen tarpeella päteä esiintymisen ja tähteyden kautta (Tess jopa paljastaa itkien yhdessä vaiheessa, että häntä ei otettu Big Brother ‑sarjaan). Eipä aikaakaan, kun mukaan saadaan kuitenkin Geko hinkkaamassa keinovaginaa ja mutisemassa äidistään. Tämän jälkeen odotin jo innolla vääjäämättömän insestitrauman paljastumista, jonka Moodysson ystävällisesti tuokin peliin loppupuolella. Näin pääsemme johtopäätökseen, ettei kukaan henkisesti terve ja eheä persoona pornoa tekisikään, vaan taustalla on pakko olla jotain kipeää. Lähes jokainen kohtaus elokuvassa painottaa jollain tavalla kuinka alentavaa ja nöyryyttävää, hyväksikäytöstä puhumattakaan, porno on. Mutta, kun katsoo näitä oidipaalisen raivon ja tukahdutettujen insestitraumojen kanssa sätkiviä säälittäviä luusereita kiduttamassa itseään ja toisiaan loppumattomassa noidankehässä Moodyssonin pillin oikukkaaseen tahtiin, alkaa väistämättä miettiä kuka tässä oikein käyttääkään ketä hyväkseen.

Pornon kaikinpuolista mekaanisuutta painottaakseen Moodysson kuvaa välillä hahmoja esittämässä elokuvan oikeita kohtauksia barbinukeilla. Herra ohjaajanero kun on ymmärtänyt pornon olevan pelkkää anonyymien mannekiinien armotonta hydrauliikkaa, jota tämä saa nyt edustaa. Sitten tarjotaan kuvaa putkista imemässä ihraa mahasta ja naisen häpyhuultenpoistoleikkausta orgasmisen voihkinnan taustoittamana. Ja joka väliin tungetaan pätkiä Ericistä selittämässä "runollisia" ja "syvällisiä" mietteitään kameralle, tai tutkimassa ihoa suurennuslasilla. Ihohuokosia kuvataan äärilähikuvissa, tarkoituksena rinnastaa tämä sukupuolielimiin. Eli kaikki on vain pelkkää lihaa, samanlaista karvaista lihaa – ja tässä sitä nyt epäinhimillisesti jyystetään. Onpa mukaan saatu kohtauskin, jossa Rickard ja Geko ampuvat ilmapistooleilla naisen kuvaa. Näin se porno tuhoaa terveen seksielämän, näin se porno tuhoaa perheet, ja kas näin se porno tuhoaa kaiken.

Moodysson on niin yksioikoinen, että säälittää. Naurattaisi myös, mutta elokuva on rankimmillaankin perin tylsää ja ponnetonta katsottavaa. Sen sijaan, että Ett hål i mitt hjärta oikeasti käsittelisi aihetta monipuolisesti tai Moodysson antaisi katsojalle jotain ajateltavaa, hän vain hyökkää minkä kerkeää ja paukuttaa sanomaansa vasten naamaa yhtä persoonattomasti ja mekaanisesti kuin kritisoimansa elokuvat toisinaan esittävät aktinsa. Ei ole mikään uutinen, että pornoelokuvissa usein käytetään esiintyjiä hyväksi ja erityisesti naisia halvennetaan sekä esineellistetään. Tilanne on tietysti kurja, eikä ketään saisi pakottaa tekemään mitään vasten tahtoaan. Esineellistämiselläkin on kuitenkin funktionsa, olettaen tietenkin katsojan olevan sen verran aivoilla varustettu, ettei hän omaksu käyttäytymismalleja suoraan sellaisinaan sosiaaliseen elämäänsä. Pornossahan kuitenkin on kyse hyvin yksioikoisista ja suoraviivaisista fantasioista, ei todellisuudesta. Moodysson ei kuitenkaan syväluotaa saati ymmärrä, vaan uudessa asemassaan yhteiskunnan epäkohtien ruotijana hän tuomitsee. On fakta, että ihmiset haluavat pornoa, ei sitä muuten tehtäisi. On fakta, että iso osa pornosta on moraalisesti varsin arveluttavaa. On myös fakta, että iso osa pornosta on vain harmitonta kiihottamaan tarkoitettua audiovisuaalista materiaalia kahdesta ihmisestä harrastamassa seksiä. Kaiken pornoon liittyvän yhdistäminen yhtä tuomittavaksi on kuin homojen ja pedofiilien ymppääminen samaan kategoriaan: puhdasta taantumuksellista idioottimaisuutta. Tällaiset seikat eivät kuitenkaan ohjaaja-käsikirjoittajaa kiinnosta, ei niiden esittely eikä niiden käsittely. Hän vain käy taistoon ihmisen tirkistelyviettiä kohtaan vastenmielisillä lähikuvilla ja tehokkaasti yhteen leikatuilla rinnastuksilla, huutaen kurkku suorana; "Haluatteko katsoa? No tässä tulee täydeltä laidalta, katsokaa, katsokaa nyt kuinka pateettista se on!" Lopulta elokuva ei onnistu sanomaan mitään muuta kuin, että ihmiset ovat Moodyssonin mielestä säälittäviä.

Ärsyttävintä on oikeastaan se, että Moodysson on kiistattoman taitava ohjaaja, kuten Tillsammans tai monet Lilja 4‑everin kohdat todistavat. Ett hål i mitt hjärtan lähinnä jatkuvasta suhinasta, huminasta ja naksahduksista – joiden painostavan ilmapiirin välillä katkaisevat energiset teknobiisit – koostuva äänimaailma on upea. Näyttelijäsuoritukset ovat kaikki erittäin uskottavia (vaikkei äkkinäistä muutosta "normaalista" pornosta nöyryytykseen ym. juurikaan perustella), ja Moodysson osaa käyttää rosoista käsivarakuvaansa edukseen; melkein koko elokuva tapahtuu yhdessä asunnossa, eikä siinä ole kuin neljä näyttelijää. Sisältö ja sen käsittelytapa vain ovat niin umpimielisen typerryttäviä ja katsojaa halveksuvia, etteivät muutamat tehokkaat jaksot riitä pelastamaan kokonaisuutta rasittavuuden kynsistä. Moodyssonin tarve saarnata vie hänen elokuvaltaan sen voiman vaikuttaa.

Jos jo valmiiksi vihaa pornoa sosiaalitanttamaisella vimmalla niin voi toki mennä teatteriin nyökyttelemään päätään naimisen tahdissa ja jupisemaan "niin, niin, juuri tuollaista se saasta on." Muille elokuva ei juuri mitään tarjoa – yhden miehen 100 minuuttia kestävän mielipiteenilmaisun runkkareita vastaan lisäksi. Moodysson vihaa miehiä, katsojiaan, itseään ja, kyllä, pornoa. Sen sijaan, että jättäisi edes pientä tulkinnanvaraa, hän vain hieroo törkyilyään vasten yleisön pitkästynyttä pärstää. Ett hål i mitt hjärta ei tarjoa analyysiä sen enempää kuin Eric elokuvassa pääsee suurennuslasilla ihon alle. Tämä kotipornoversio Darren Aronofskyn huumehelvettielokuvasta Requiem for a Dream (ilman sen pelastavia puolia) on katsojia vaivaannuttava ja tekijöitään nöyryyttävä. Irvokas, paikallaan junnaava pintakatsaus monimutkaiseen aiheeseen, jota sietäisi käsitellä ihan vakavastikin.