Juho Malanin

The Steamroller and the Violin (Höyryjyrä ja viulu, 1961)

Ohjaaja:

• Andrei Tarkovski

elokuva arvostelu

Ohjaus: Andrei Tarkovski

Höyryjyrä ja viulu on hienosti avautuva tarina pikkulapsen kautta – kaikki mikä aluetta, taloa ja katuja ympäröi ja niissä vallitsee nähdään ja koetaan Sashan tajunnan suodattamana. Sashan, jolle kaikki tämä on uutta ja äärettömän kiehtovaa, koska hän on lapsi ja näkee seikkailun potentiaalin kaikessa. Tarkovskin ja Yusovin ikuistamat päivänvalon ja veden leikit ovat kimalluksessaan ja tajuntaan tunkeutuvassa pistossaan paluu lapsuuden leikkeihin ja päättymättömiltä tuntuviin päiviin kesällä ja lämpimässä. Tarkovski hyödyntää nyt jo huomattavalla keskittymisellä vettä ja veden peittelemiä suuria alueita asfaltilla. Vesi peilaa läpi Tarkovskin koko tuotannon luonnon ja ihmisen suhdetta, elämän ja sen jatkumisen läsnäoloa ja potentiaalia. Vesipeilin kautta nähtävä höyryjyrän kammottava pyörä on lapsen silmille samaa kuin Sashan kevyt viulu Sergeille. Näin Tarkovski asettaa ensimmäistä kertaa vastakkain toisen tärkeän teemansa, taiteen ja ruumiin, henkisen ja ruumiillisen, joista muodostuu myös ihmisyys. Puolueettomasti likaiset kämmenet peittävä puinen viulu astuu Sergein tajuntaan ja jää sinne lopullisesti. Näkökulmakerrontaa hyödyntäen Tarkovski saattaa sekaisin kuvat Sashasta kotonaan ja Sergeistä höyryjyrällään – viulun soinnin ja jyrän metelin yhdistyessä ristiin kuvien kanssa.

Ohjaajalle viimeistään toisen pitkän elokuvan kohdalla ominaiseksi käyvä äärettömän hallittu ja tarkoituksenmukainen rytmitys ja pinnaltaan rauhallinen muoto ovat oleellisia jo tässä varhaisessa työssä. Tarkovski sallii pitkiä jaksoja katsojalle syventyä Sashan maailman kautta nähtävään suhteeseen ja ilmestykseen nimeltä Sergei. Aito kanssakäyminen ja tutustuminen välittyvät jokaisesta yhteisestä kuvasta, joka kestää vain lausumattoman sisältönsä verran; ylimääräisiä, tarpeettomia leikkauksia mihinkään ei ole. Elokuvan päättävä unijakso paljastaa Tarkovskin kyvyn hyödyntää luontoa ja ympäristöä, vaikka miljöö on vallitsevasti kaupunki ja asfalttinen. Kuva-alan ja asfaltin yli varjoina lentävät lokit, niitä aikaisemmin asfaltin vesipeitteelle kellotornista heijastunut suunnaton tulva valoa ovat merkkejä tulevasta.