Jetro Suni

Horror (2003)

Ohjaaja:

• Dante Tomaselli

elokuva arvostelu

Ohjaus: Dante Tomaselli

Nunna-aiheisella kauhuelokuvaohjauksella Desecration (1999) aloittanut Dante Tomaselli (s. 1969) jatkaa ohjaajan uraansa psykologisella ja ehkä hieman mielikuvituksettomasti nimetyllä kauhuelokuvallaan Horror (2002).

Nimestään huolimatta varsinaisesta perinteisestä kauhuelokuvasta ei kyse oikeastaan ole, vaan pikemminkin trilleristä, jossa jännitystä yritetään rakentaa pitämällä yllä jatkuvaa epätietoisuutta tapahtumien todellisesta luonteesta. Salaperäisyydessä Horror kieltämättä onnistuu varsin hyvin, sillä vielä elokuvan loputtuakaan ei varmasti monelle ole selvinnyt mistä koko touhussa oikein oli kyse.

Horror alkaa talvisissa tunnelmissa, kun talon katonrajaan kivunnut Grace Salo (Lizzy Mahon) irrottaa seinästä vanhoja jouluvaloja. Grace saa valoista sormeensa pienen sähköiskun ja selvittyään shokista havaitsee pihalle taakseen ilmestyneen mustan vuohen. Eläintä kavahtaen Grace säntää kotiovelle ja pyrkii sisään, mutta valitettavasti ovi on lukossa ja avaimetkin tippuvat kiireessä kuistille. Avaimia poimiessa Grace vilkaisee taakseen, mutta takana ei odotakaan enää vuohi vaan mustiin pukeutunut vanhempi mies, joka sieppaa Gracen mukaansa.

Kaappauksesta saa alkunsa monimutkainen arvoitusten ja hallusinaatioiden vyyhti, joka kietoo sisäänsä niin elokuvan henkilöt kuin katsojan: Miksi Gracen kaappaaja muistuttaa hänen isäänsä? Onko Gracen edesmennyt, pastorina toiminut isoisä sittenkin vain halpa hypnotisoija? Miksi musta vuohi ahdistelee kaikkia? Miksi peilistä tuijottaa takaisin kalmo? Miksi pihat täyttyvät zombeista? Ja miksi osa päähenkilöistä polttaa pilveä ja syö sieniä, kun ilman niitäkin kaikki olisi jo tarpeeksi sekavaa?

Elokuvan What the fuck is going on? ‑konsepti on osin ihan mielenkiintoinen, vaikkei ideana toki mitenkään uusi. Pahimmaksi ongelmaksi tämän kaltaisissa elokuvissa nousee katsojan etääntyminen elokuvasta ja mielenkiinnon lopahtaminen, jos (ja tässä tapauksessa kun) vinkkejä asioiden oikeasta tilasta ei missään vaiheessa tuoda tarpeeksi selvästi julki. Erilaiset satunnaiset tapahtumat vain seuraavat toisiaan, ja syy‑seuraus-yhteydet sekä asioiden todellinen laita jäävät täysin arvaukseksi.

Vaikka toteutus ontuu osin, muistuttaa elokuva silti näppärästi siitä tosiasiasta, että meillä jokaisella on päämme sisällä oma totuutena pitämämme todellisuuden kupla. Muun muassa hypnoosi ja hallusinaatiot voivat muokata tätä todellisuutta, joka on kokijalle täyttä totta, mutta sivusta seuraajille selvää valhetta.

Mikä sitten on totuus Horrorin kohdalla – yrittääkö Tomaselli syöttää katsojalle lusikallisen sitä itseään ja uskotella että tuotos maistuu hyvältä? Oli miten oli, Dante Tomaselli lukeutuu tällä hetkellä pienen budjetin kauhuohjaajien joukossa ehdottomasti niihin tavallista mielenkiintoisempiin.

Teos sisältää monia hienoja kuvakulmia ja useita taitavasti kuvattuja kohtauksia, jotka olisivat varmasti toimineet jossain toisessa "oikean elokuvan" ‑kontekstissa paljon paremmin. Valitettavasti lopputulos on nykymuodossaan niin epätasainen sillisalaatti, että kaikki sen potentiaalisimmat kohtaukset hukkuvat armottomasti yleiseen päättömyyteen.

Vaikkei elokuva loppujen lopuksi ole Tomasellin aiempaan tuotantoon verrattuna mikään valtava harppaus eteenpäin, on mielenkiintoista nähdä mitä tuleva Satan's Playground (2006) tuo tullessaan.