Ilja Rautsi

Man on Fire (Koston liekki, 2004)

Ohjaaja:

• Tony Scott

elokuva arvostelu

Ohjaus: Tony Scott

Vuoden kolmas amerikkalaisen mainstream-tuotannon kostoelokuva saapuu teattereihin. Alkuvuodesta nähtiin Quentin Tarantinon upea Kill Bill Vol. 2 ja kesällä Night Visionsiin saapuneet saivat todistaa Thomas Janen tapporetkeä epätasaisessa The Punisherissa (2004). Nyt porukkaa pistää kumoon rehdeistä sankarirooleistaan tunnettu Denzel Washington, joka on uskaltautunut kastamaan varpaansa hieman synkempäänkin materiaaliin voitettuaan Oscarin alpacinomaisesta ylinäyttelymellastuksestaan Training Dayssa (2001). Joulukuussa saadaan vielä kankaille korealainen näkökulma teemaan, tuoreeltaan Rakkautta & Anarkiaa ‑festarilla esitetty Park Chan-wookin pidättelemätön ja riipaiseva Oldboy (2003). Paljon katarsis-elämyksiä tänä vuonna siis.

Creasy (Denzel Washington) on entinen CIA:n terroristijahtaaja, joka on polttanut veriteoillaan itsensä henkisesti täysin loppuun. Fyysinen puoli hoituu koko ajan kehittyvällä alkoholismilla. Hapuilusta tarpeeksi saanut mies menee Meksikoon tapaamaan vanhaa kaveriaan Rayburnia (Christopher Walken), jonka kautta hän päätyy pikkutytön (Dakota Fanning) henkivartijaksi. Vapaa-ajallaan Creasy lähinnä kittaa viskiä ja tavaa Raamattua, mutta hiljalleen tyttö nakertaa tiensä miehen kuoren läpi ja herättää hänet taas tuntemaan ja elämään. Sitten tyttö kidnapataan, ja asiat menevät niin pieleen kuin voivat.

Tony Scottin piti tehdä Man on Fire jo parikymmentä vuotta sitten, mutta muut projektit veivät miehen huomion eikä kukaan muu tarttunut heti materiaaliin. Vuonna 1987 aiheesta valmistui yhtä lailla kriitikkoja sadistisuudella paheksuttanut Scott Glennin tähdittämä versio, mutta se ei estänyt ohjaajaa päivittämästä materiaalia. A.J. Quinnellin Italiaan sijoittuvaan romaaniin löyhästi perustuvan käsikirjoituksen tapahtumat on siirretty tämän päivän Meksikoon, muuttuneiden kidnappaustilastojen takia. Scott ei ole koskaan ollut erityisen originelli ohjaaja, joten hän on täysin käsikirjoituksen armoilla. Elokuva on jaettu hyvin selkeästi kahteen osaan. Ensimmäiset 75 minuuttia ovat pelkkää pohjustusta lopun yhtä pitkälle kostoretkelle (joka onkin sitten se kiinnostavampi osuus). Hahmot esitellään ja Creasyn ja Pita-tytön ystävystymiseen käytetään tarpeeksi aikaa. Valitettavasti Scottin ratkaisut ovat auttamattoman kliseisiä. Esimerkki: Creasy hautoo itsemurhaa, kävelee talon pihalle ja näkee kyyneleet silmissä Pitan katsovan häntä. Tämä on elokuvan ainoa kohtaus, jossa sataa. Käsikirjoittaja Brian Helgeland on pyrkinyt varsin tinkimättömään elokuvaan, ehkä vielä pettymystä omasta kosto-ohjauksestaan Payback (1997) purkaen. Elokuvan päätähti Mel Gibson nimittäin kaappasi lopullisen leikkauksen Helgelandilta, vesittäen tylyksi aiotun kliimaksin tavallistakin tavallisemmaksi. Man on Firessa suurin osa nyyhkyttelystä hoidetaan ennen koston aloitusta, loppupuolen koostuessa melko reteästä vigilante-meiningistä. Koston käsittely saa kuitenkin tehdä tilaa koston suorittamiselle, eikä Man on Fire oikeastaan kerro mitään mistään.

Onneksi Scott kuitenkin tekee sitä mitä parhaiten osaa, eli yrittää peittää sisällöttömyyden vauhdikkaalla melulla. Otokset ovat harvoin paria sekuntia pitempiä, ja kamera vielä harvemmin paikallaan. Filmityypit ja niiden valotus sekä kameran linssit vaihtelevat jatkuvasti, kuten kuvakin staattisesta tärisevään ja värillisestä mustavalkoiseen. Ei tähän mitään varsinaista syvempää syytä ole, mutta Scott hallitsee salamaleikkauksien käytön ja kikkailunsa paremmin kuin monet nykypolven ohjaajista, koska osaa hahmottaa kohtaukset kokonaisuuksina. Elokuvan kokonaisuutta Scott ei kuitenkaan näe, ja kompastuu rytmityksessä omaan lahjakkuuteensa. Kostovaihteen nytkähtäessä päälle kerronnankin olisi tarkoitus kiristyä ja muuttua vauhdikkaammaksi, mutta kun on jo sitä ennen katsonut 75 minuuttia draamaelementtejä samalla intensiteetillä kerrottuna, ei katsoja osaa muuta kuin turtua. Alun pitäisi olla seesteisempi, mutta Scott kiristää pikkutytön uimatreenikohtauksenkin samoille kierroksille kuin myöhemmät kidutus‑ ja tappohetket. Koston liekki ‑nimellä suomennetun elokuvan olisi helposti voinut kääntää sisältöä kuvaavammaksi esim. Tuli perseen alla ‑nimikkeellä.

Syvällisyyden heivaamisessa laidan yli on kyllä etunsakin. Tässä tapauksessa se tarkoittaa sitä, ettei tekojen oikeutuksia tai moraalia vaivauduta pohtimaan lainkaan. Creasy vain kostaa, tehokkaasti, brutaalisti ja armoa edes harkitsematta. Parhaaseen eläytymiseen perustuvaan fasistimalliin niljakkaat rikolliset saavat ansaitsemansa sivullisten kannustaessa vierestä. Elokuvan ainoat kunnon ihmisetkin ovat Creasyn puolella, naisreportterista entiseen Interpol-johtajaan. Jopa Pita-tytön äiti rukoilee sortunutta urhoa tappamaan kaikki.

Harry Gregson-Williamsin musiikki on suurimmilta osin menettelevää, mutta ikävä kyllä tähänkin elokuvaan on eksynyt nykyelokuvissa ärsyttävän ylikäytettyä "herkästi" määkivää naisääntä tunnelmaa luomaan. Tony Scottin veljen Ridleyn Gladiator-elokuvasta (2000) alkunsa saaneelle ilmiölle keksittiin jo salon.com ‑sivustolla nimikin: "the vaguely ethnic wail", eli suomeksi suurin piirtein "epämääräisen etnistä ulinaa". Kukaan ei tiedä mistä nainen kiekuu, saati sitten millä kielellä, sillä laulu on täysin irtonainen elementti. Mutta jukra, kuinka tunnelmallista se onkaan.

Myös Scottin Crimson Tidessa (1995) nähty Denzel Washington kantaa jälleen kerran koko elokuvaa harteillaan ja suoriutuukin tehtävästään. Creasyn hahmossa olisi aineksia enempään jos käsikirjoitus ja ohjaaja sen sallisivat, nyt lähinnä vakuuttavuudella aina pätenyt Washington saa vain hetkittäin väläytellä vilauksia sisäisestä elämästä. Koston enkelin rooli on yllättävän luonteva entiselle Malcolm X:lle. Man on Firessa Washington muun muassa hakkaa ja ampuu ihmisiä, leikkaa sormia irti kidutussessiossa sekä räjäyttää miehen tunkemalla pommin tämän perseeseen. Välillä tekee mieli ihan hurrata. Dakota Fanning on luonteva pikkuvanhan pelastavan enkelin roolissa, samoin Radha Mitchell tämän äitinä. Pienissä rooleissa nähdään ikuiset sivuosaveteraanit Mickey Rourke ja Christopher Walken.

Man on Fire on liiasta pituudestaan ja sisällöllisestä heppoisuudestaan huolimatta varsin mieluisaa katsottavaa. Perustrilleriä pari astetta rankemman yleisasenteen, ohjaajan rymistelykeinojen sekä päätähden karismaattisen roolityön ansiosta elokuvaan uppoutuu helpolla. Varmasti Tony Scottin vahvin elokuva sitten True Romancen (1994), vaikkei samoissa sfääreissä liikutakaan.