Julkaistu: 2004-09-15T00:00:45+03:00
Ohjaaja:
elokuva arvostelu
Ohjaus: David Mackenzie
Hiljainen ja mutkattoman oloinen nuori mies nimeltä Joe (Ewan McGregor) aloittaa työt jokilaivan omistavan Gaultin perheen alaisena ja samaan aikaan joesta putkahtaa esiin nuoren naisen ruumis. Perheen äiti Ella (Tilda Swinton) viehättyy Joen huomaavaisuudesta ja rivakoiden seksiaktien täyttämä draama poljahtaa käyntiin. Elokuvan edetessä nähdään myös vilauksia Joen menneisyydestä, jotka laittavat tapahtumat uuteen valoon.
David McKenzien Alexander Trocchin romaanin pohjalta kirjoittama sekä ohjaama elokuva muistuttaa päähenkilöltään jonkin verran Albert Camus'n Sivullinen-romaania.
McGregorin roolisuoritus on salaperäisellä tavalla hypnoottinen. Vahvaa läsnäoloa vaativa hiljainen hahmo on koko elokuvan keskus ja kaikki kaatuisi ilman McGregorin hitaasti palavaa, sisäistä työtä. Tilda Swinton ja Peter Mullan tekevät myös hienot roolit, mutta loppujen lopuksi Young Adam jää kuitenkin hieman liiankin etäiseksi.
Realistisesta tyylistä, vahvoista hahmoista ja graafisista seksikohtauksista huolimatta elokuva ei kunnolla tempaa mukaansa mutta jää kyllä kummittelemaan mieleen. Elokuvan loputtua voikin sitten miettiä mihin sen nimi viittaa, kaksi teoriaa aiheesta ainakin löytyy.
Elokuvan muut nimet
Elokuvan muut nimet
Ohjaaja
Käsikirjoittaja
producers
Näyttelijät
Säveltäjä
Kuvaaja
Levittäjä / Jakelija
Maa
Genre
Kategoria