Mikko Kojo

The Sword and the Sorcerer (Julma miekka, 1982)

Ohjaaja:

• Albert Pyun

elokuva arvostelu

Ohjaus: Albert Pyun

Elokuvan pullat eivät ole hyvin uunissa siinä vaiheessa, kun Albert Pyun on kiinnitetty ohjaajaksi. Tätä ei tosin tiedetty vielä vuonna 1982, sillä The Sword and the Sorcerer on miehen ensimmäinen elokuva.

Juoni on simppelisti se, että alussa paha Cromwell (Richard Lynch) voittaa kuningas Richardin ja loppuelokuva kuluu siinä, kuinka Cromwell saadaan tuhottua. Eräänä tärkeimpänä lenkkinä on Richardin poika Talon (Lee Horshley), joka parransängessään ja takkutukassaan on varsin huvittava ilmestys. Richardin toinen poika oli muuten Tavis, vaikkei näyttänytkään siltä. Pääosanesittäjä Horshey ei ole tehnyt urallaan mitään merkittävää. Näyttelijöiden saralla ilon aiheet jäävätkin mm. God Told Me To'ssa (1976) ja Cut and Runissa (1985) esiintyneeseen Lynchiin. Melko tuntemattomaksi jääneen The Lost Empirestä (1984) tutun kaljun bodarin Robert Tessierin näkeminen tosin ilahduttaa.

On myönnettävä, että alku, jossa Cromwell manaa esiin demonin helvetistä, on varsin kiinnostava, mutta heti tämän jälkeen The Sword and the Sorcerer taantuu tyypilliseksi Puyn-elokuvaksi ja pliisuksi b‑fantasiaksi. Parasta elokuvassa on David Whitakerin musiikki, joka sekin on kyllä Indiana Jones ‑ripoff, ja siten virittää tunnelman entistäkin seikkailullisemmaksi. Elijah Woodkin on nimittäin barbaarisempi kuin The Sword and the Sorcerer. Toimintakohtauksia ei Pyunille poikkeuksellisesti ole kaikkia hidastettu, vaikka loppupuolen Talonin suorittama viskely muistuttaakin jo parodiaa, vaikkei oikeastaan ole mitään hajua parodian kohteesta. Kyseessä onkin ainoita tahattoman koomisia hetkiä, mikä on varsin yllättävää.

Kotimaisen dvd‑julkaisun kansi lainaa pariakin lähdettä, joissa molemmissa elokuvaa kehutaan Conan Barbaaria (1982) paremmaksi. Jokin DVD Town voidaan ohittaa olankohautuksella, vaikka lainauksen "pidät ehkä" on muuttunut "tulet rakastamaan" ‑muotoon. Psychotronicista lainattua väitettä, "moninkertaisesti parempi kuin Conan tai Excalibur", onkin sen sijaan syytä ihmetellä. Excaliburista (1981) parantamiseen riittää, että elokuva on lyhyempi, ja vaikkei se Conankaan mikään "Ziticen Cane" ole, kuulostaa Weldonin väite aika kovalta. Kääntäjälle on kuitenkin sattunut perinteinen tässäkin kohtaa, ja oikeasti Psychotronic sanoo: "in many ways better than...", ja senkin Weldon sanoo lainanneensa mainoksista. Asiallinen meininki, 80‑luku elää! Koko takakansi onkin lukemisen arvoinen ja kenties parempi kuin elokuva itse.

Mutta mietitäänpä asiaa hetkinen: Talonilla on kolmiteräinen miekka, joista kaksi terää voidaan vielä ampua ja 3 > 1. The Sword and the Sorcererissa on enemmän peruukkeja ja tekopartoja kuin Kummelin jaksoissa yhteensä, ja sehän on melkein yhtä hauskaa kuin jos mies pukeutuu naiseksi. Conanissa ei teroiteta kaljua tahkossa niin, että kipinät lentelevät – eli periaatteessa The Sword and the Sorcerer on monin (3x) tavoin Conania parempi.