Julkaistu: 2004-08-17T00:00:45+03:00
Ohjaaja:
elokuva arvostelu
Ohjaus: Jaak Kilmi, René Reinumägi

Tämän vuoden festivaalipaidan kuvitukseksi valittu 80‑luvulle sijoittuva virolaisuutuus kertoo kesäleirille kokoontuneiden satojen nuorten heräävästä vapaudenhalusta kommunistisen systeemin nimeen vannovien leirinjohtajien puristuksessa.
Pääasiassa käsivarakameralla kuvattu elokuva onnistuu olemaan erittäin todentuntuinen niin leirin johtajien totalitäärisessä asenteessa kuin aikuisuuden kynnyksellä painivien nuorten itsenäisyyden ja rakkauden etsinnässäkin. Luontevat ja liioittelemattomat näyttelijäsuositukset kannattelevat kokonaisuutta kohtalaisesti, mutta Sikojen vallankumous on hieman liian kaoottinen ja tilanteesta toiseen jatkuvasti leikkaava elokuva toimiakseen täysillä. Lisäksi elokuvalla on vaikeuksia löytää toimiva tasapaino eri aineksiensa – teinikomedian, draaman ja poliittisen sisällön – välillä. Päähenkilöiden välisistä suhteista ei oteta tarpeeksi irti ja joidenkin hahmojen tekojen motivaatio on myös hieman hakusessa, sillä nämä toiminnat on selvästi kirjoitettu tietyn efektin saavuttamiseksi sen sijaan että toimet nousisivat hahmoista itsestään.
Sikojen vallankumous on hauska ja saa vähän ajattelemaankin sitä katsoessa, mutta elokuva ei jää erityisesti mieleen.
Elokuvan muut nimet
Ohjaaja
Käsikirjoittaja
producers
Näyttelijät
Säveltäjä
Kuvaaja
Levittäjä / Jakelija
Maa
Genre
Kategoria