Julkaistu:


Le temps du loup (Suden aika, 2003)

Ohjaaja:

elokuva arvostelu

arvosana 2/5

Ohjaus: Michael Haneke

Michael Haneken uusi yleisön etäännyttämisharjoitus on yltiöpuuduttavasti etenevä kertomus määrittelemättömän katastrofin kohdanneen maan keskellä vailla vettä tai sähköä harhailevista eloonjääneistä.

Isabelle Huppertin esittämä perheenäiti lapsineen lähtee vaeltamaan halki maanseudun perheen isän kuoltua traagisesti. Mitään sen enempää ei oikeastaan tapahdu.

kuvituskuva

Haneke tekee elokuvaa tuttuun tapaansa, koruttomasti ja kylmän tarkkailevasti. Mutta toisin kuin Funny Gamesissa (1997) tai Pianonopettajassa (2001), hänellä ei ole tällä kertaa valitsemastaan aiheesta mitään uutta, omaperäistä tai edes mielenkiintoista sanottavaa joten lopputulos on sisällöltään yhtä kuiva kuin ulkomuodoltaan. Tyylin hän on sinänsä vienyt ääripisteeseensä ja tietää täsmälleen mitä tekee, eli lopputulos on varmastikin paras mahdollinen mitä näin voi saada aikaan. Ikävä kyllä se ei ole paljoa.

Koko ajan luonnonvalossa kuvatussa elokuvassa on monta yökohtausta, joissa parhaimmillaan saa selvää näyttelijöiden kasvoista ja pahimmillaan ei näy mitään. Lohtua on kokonaisuudessa erittäin vähän (Haneke suo nuorelle tytölle sentään yhden lyhyen musiikinkuunteluhetken, joka sekin katkeaa tosin välittömästi). Tällaiseen "realismissa" rypemiseen on tietysti usein perusteensa, mutta koska Hanekella ei ole tällä kertaa mitään sanottavaa, on kokemus lähinnä aivoja vaivaava ja pakaroita puuduttava. Liikkuvan junan ikkunasta ohi vilistävä metsämaisema kyllä näyttää juuri siltä, metsämaisemalta. Loputtomalta metsämaisemalta. Jota kuvataan ja kuvataan. Näyttelijäsuoritukset sentään ovat hyviä kautta linjan.

Teoksen tiedot:

The Time of the Wolf

Elokuvan muut nimet

Elokuvan muut nimet

Ohjaaja

Käsikirjoittaja

producers

Näyttelijät

Kuvaaja

Levittäjä / Jakelija

Maa

Genre

Kategoria