Julkaistu: 2004-08-30T00:01:00+03:00
Ohjaaja:
elokuva arvostelu
Ohjaus: Zak Penn
Huom. arvostelu spoilaa koko elokuvan.
Monia Hollywood-toimintaelokuvia kirjoittanut Zak Penn ryhtyi tuottamaan legendaarisen ohjaajan Werner Herzogin uusinta, Loch Nessin hirviön ympärille syntyneestä myytistä ja etenkin ihmisten alitajuisesta kollektiivisesta tarpeesta luoda mörköjä pimeyksiin kertovaa dokumenttia Enigma of Loch Ness. Samaan aikaan ohjaaja John Bailey oli kuitenkin aloittanut oman, Herzogin elämästä kertovan dokumenttinsa Herzog in Wonderland kuvaukset, joten Bailey pienen ryhmänsä kanssa pääsi tallentamaan Pennin ja Herzogin projektin kehittymistä suunnitteluvaiheista lähtien.
Mitä pitemmälle projekti etenee, sitä kaoottisemmaksi dokumentti muuttuu tuotannon hajoillessa käsiin ja tuottajan vaatiessa mitä kummallisimpia asioita. Näin ainakin siis leikisti, koska mitä pitemmälle dokumentti etenee, sitä ilmeisemmäksi katsojalle käy että kyseessä on mockumentary, piladokumentti Peter Jacksonin Forgotten Silverin tyyliin. Penn tekee Herzogin avustamana hienosti pilaa elokuvan tuotantoprosessista, omasta itsestään sekä oikeastaan kaikesta mahdollisesta. Elokuvan onnistumisesta kielii ainakin se, että takanani näytöksessä istunut nuori nainen eli täysillä elokuvan mukana, kommentoiden jopa itse "hirviön" näkymistä sanoin: "Ei voi olla...! Toi on valas, sen on pakko olla!!!"
Parasta Incident At Loch Nessissa on hyvin luotu henkilögalleria sekä saumaton eteneminen alun vakuuttavuudesta lopun totaaliseen naurettavuuteen.
Elokuvan muut nimet
Ohjaaja
Käsikirjoittaja
producers
Näyttelijät
Säveltäjä
Kuvaaja
Levittäjä / Jakelija
Maa
Genre
Kategoria