Ilja Rautsi

Wonderful Days (Ihania päiviä, 2003)

Ohjaaja:

• Kim Moon-saeng

elokuva arvostelu

Ohjaus: Kim Moon-saeng

Wonderful Days mainostaa olevansa tähän asti kallein Etelä-Koreassa tehty animaatioelokuva. Rahaa näyttää palaneen lähinnä realistisuuteen pyrkivään tietokoneanimaatioon, jolla suurin osa elokuvan taustoista on tehty. Hahmoissa on pitäydytty perinteisessä kaksiulotteisessa jäljessä – mikä kuulostaa aluksi pahalta mutta on toteutettu yllättävän sulavasti. Ihmisten ja taustojen eroavaisuuteen kiinnittää ainakin aluksi huomiota mutta se ei häiritse erityisemmin, varsinkaan kun jälki on näin komeaa. Tietokoneosuudet ovatkin itse asiassa komeampia kuin perinteinen jälki, sillä etenkin hahmojen naamoihin olisikin kaivannut enemmän ilmeikkyyttä.

Vuosi on 2142. Saasteiden ja sotien hävittämän maailman valtaapitävä eliitti on rakentanut itselleen puhtaan ja kiiltävän paratiisikaupungin, Ecobanin. Ecoban imee energiansa ympäröivän maailman saasteista, orjuuttaen keskellä hävitystä olevan Marr ‑slummin asukkaat päättymättömään raatamiseen sietämättömissä olosuhteissa. Omalla saarekkeellaan asuva vanha professori Noa haaveilee menneisyydestä ja kapinoi Ecobania vastaan paremman tulevaisuuden puolesta. Noan apurina toimii Shua, Ecobanista jo lapsena karkotettu sinitaivasta haikaileva hiljainen nuori mies. Shuan lapsuuden rakastettu Jay on kadottanut tarkoituksen elämästään ja toimii Ecobanin turvajoukoissa koppavan Simonin alaisena. Shuan, Jayn ja Simonin nuoruudesta asti kantautuva kolmiodraama sekä Marrin asukkaiden nousu kapinaan ympäristön ja elämänsä puolesta ajavat juonta eteenpäin.

Wonderful Days on ulkoisesti näyttävä, paikoitellen jopa todella näyttävä. Isolta kankaalta nähtynä sen yksityiskohtaiseen ja vaikuttavaan maailmaan voi helpolla upota, mutta sisältöpuolesta muodostuu elokuvan kompastuskivi. Ilmeettömien päähenkilöiden toimia ja valintoja motivoidaan suhteellisen hatarasti, eikä heihin saada oikeastaan minkäänlaista eloa vaikka joukosta muutamia uusia piirteitä paljastuukin juonen edetessä. Kolmiodraama on lähes olematon ja sen (ja koko elokuvan) keskipisteenä olevan Jayn persoonallisuudesta huomaa lähinnä miettivänsä, että kylläpä tuo nainen ajaa usein paikasta toiseen veikeällä prätkäautollaan. Loppukliimaksissa sitten heittäydytäänkin oikein yliannoksin operaattiseen melodraamaan, aivan yhtäkkiä. On toki muussakin elokuvassa tunnelmointia siellä täällä lähinnä toistuvan ja hempeän laulun muodossa, mutta lopun hetket ovat jo lähes tahattoman koomisia. Tunteilun naivistisuus on tietysti jossain määrin kuulunut aasialaisten elokuvien yleisilmaisuun, mutta tässä mennään jo pöhköyden puolelle. Tunnelmoinnissa ei sinällään olisikaan mitään vikaa jos tekijät olisivat vaivautuneet tekemään hahmoista jossain määrin muistettavia, tai edes kiinnostavia. Shualla on sentään yksi surrealistinen unijakso, mutta sekin jää irtonaiseksi elementiksi eikä itsessään lisää hahmoon mitään. Osan sivuhahmoista ulkomuoto ja kasvonliikkeet pääsevät hieman joukosta eroavimmiksi, mutta heihinkään ei onnistuta puhaltamaan varsinaista henkeä.

Kuten sanottu, Wonderful Days näyttää komealta. Sitä suurempi sääli että sen upea maailma jää pelkäksi kauniiksi kulissiksi toiminnan taustalla. Ekologisen yhteiskuntakriittistä sanomaa ripotellaan aluksi vähäsen, mutta sitten aihe hylätään muutamaa kommenttia lukuun ottamatta taustalle eikä Ecobanin kaupungistakaan oikein ota mitään selkoa. Asetelmiltaan mustavalkoiseksi jäävää tarinaa kuljetetaan sujuvasti eteenpäin eikä lyhyen keston vuoksi ehdi juuri tylsistyä, mutta elokuvan mahdollisuudet heitetään hukkaan jättämällä maailma pelkästään pahvihahmojen temmellyskentäksi. Vauhdikkaita toimintakohtauksia piisaa ja luvassa on odottamattomiakin verisiä kuolemia. Silti, käsikirjoitusta on ollut vääntämässä kolme ihmistä, joten luulisi että joku olisi voinut keskittyä hieman sisällöllisiin yksityiskohtiin ennen visuaalista toteutusta.

Ohjaaja Kim Moon-saeng luottaa paljon subjektiiviseen kameraan, sekä tunnelmointi‑ että takaa-ajokohtauksissa. Ratkaisu toimii välillä hyvin ja antaa elokuvalle hieman sen kipeästi kaipaamaa persoonallisuutta. Etenkin sukkuloivin kamera-ajoin toteutetuissa ajo‑ ja lentokohtauksissa elokuva tempaa mukaansa. Mitään sen kummempaa visiota tai omaperäisyyttä Kimillä ei kuitenkaan ole tarjota. Vaikka tästä kaikesta saa melko negatiivisen kuvan, elokuva ei silti ole missään nimessä huono, ainoastaan epäoriginelli ja helposti unohdettava. 90 minuutin viihteenä se joka tapauksessa toimii ihan menettelevästi jo ulkoasunsa puolesta. Wonderful Days on kaunista seurattavaa ja jos sen aikoo katsoa, suosittelen tekemään sen nimenomaan elokuvateatterissa. Pieneltä televisioruudulta nähtynä nämä kaksiulotteisesti piirretyt yksiulotteiset hahmot ulkoisesti kolmiulotteisessa mutta sisällöltään tyhjässä maailmassaan jäävät nimittäin varmasti vielä latteammiksi kuin nyt.