Julkaistu: 2004-04-07T00:00:00+03:00
Ohjaaja:
elokuva arvostelu
Ohjaus: Russell Mulcahy
Highlander. Ensimmäinen osa, joka aikoinaan oli tarkoitettu ihan itsenäiseksi elokuvaksi, eikä suinkaan sarjan aloitukseksi. Gregory Widenin (mm. Backdraft) käsikirjoituksessa on jopa jotain ideaa, Mulcahy ohjaa erittäin sujuvasti (etenkin eri aikatasoilla liikutaan edestakaisin harvinaisen selkeästi, oivaltavasti ja komeilla siirtymillä) ja vaikka Lambertiin onkin enää nykyään mahdotonta suhtautua vakavissaan, suoriutuu hän roolistaan suhteellisen kunnialla. Queenin mahtipontinen ja tempaava musiikki raikaa ja Clancy Brown on muistettava pahis. Eikä Sean Conneryn tappaminen väkivaltaisesti ole koskaan huono asia.
Elokuvan alussa ollaan Skotlannissa vuonna 1536. McLeodin klaani on lähdössä taisteluun ja tapaamme Lambertin esittämän Connor McLeodin, klaanin nuoren ja arvostetun jäsenen, jolla ei tosin erityisempää skottiaksenttia ole havaittavissa. Connor on selvästikin kasvanut kylässä ja hänen sukunsa on sieltä, kaksi asiaa jotka on vaikea uskoa kakkososan paljastamien tietojen varassa, jotka tosin sitten heivattiin yli laidan tv‑sarjassa ja nelososassa, mutta ei vielä karata niin pitkälle. McLeod tapetaan mutta hän herää henkiin ja taikauskoiset kyläläiset ajavat hänet pois luotaan. Sitten aina yhtä karismaattinen Sean Connery pyrähtää paikalle ja kertoo että Connor on kuolematon ja voi kuolla vain jos hänen päänsä leikataan irti.
Conneryn hahmo on elellyt jo useita vuosisatoja ja tietää missä mennään. Kuolemattomat tappavat toisiaan kunnes jäljelle jää vain yksi. "There can be only one." Tämä yksi saa jonkin "palkinnon" kun muut ovat kuolleet. Kuolemattomuuden syyksi Connery tokaisee "It's a kind of magic" ja selittelee muuta yhtä epämääräistä, paljastaen kuitenkin, että kuolemattomien kamppailujen pääsääntönä on, ettei pyhitetyllä maaperällä saa taistella. Puhe itse asiassa onnistuukin tavoitteessaan luoda jotain mystisyyden tuntua. Sitten Connery tapetaan. McLeod elelee 1900‑luvulle asti, ja esiintyy elokuvan nykypäivänä Russell Nash ‑nimisenä antiikkikauppiaana. Kesken hyvin järjestettyä elämäänsä hän kuitenkin törmää Conneryn tappaneeseen, ilkeästi höröttävään Kurganiin, joka sattumalta on myös hänen ohellaan viimeinen kuolematon. Ja kuinkas sitten käykään, McLeod tappaa tämän ja kauniin animaation avustuksella saa selville, että hän ei enää ole kuolematon mutta pystyy ymmärtämään kaikkia maailman ihmisiä ja selvittämään heidän ongelmansa. Miten, siitä ei puhuta. Ehkä sekin on eräänlaista taikaa. Tässä ohessa Lambert on ehtinyt surra mennyttä rakkauttaan ja charmikkaalla otsalohkollaan valloittaa uuden naisen itselleen. Kaikki selvää tähän asti, ja itse elokuva on ihan hyvä kaikessa pöhköydessäänkin. Elokuvan menestyksen vuoksi sille piti kuitenkin tehdä jatko-osa: Highlander II: The Quickening.
Elokuvan muut nimet
Elokuvan muut nimet
Ohjaaja
Käsikirjoittaja
producers
Näyttelijät
Säveltäjä
Kuvaaja
Levittäjä / Jakelija
Maa
Genre