Jari Mustonen

The Opening of Misty Beethoven (1976)

Ohjaaja:

• Radley Metzger

elokuva arvostelu

Ohjaus: Radley Metzger

Pop‑designin ja pornon yhteen naittaminen sai uuden uljaan muodon New Yorkissa vuoden 1976 maaliskuussa, kun eroottisen elokuvan pioneerin Radley Metzgerin neljäs hardcore-elokuva The Opening of Misty Beethoven heijastettiin ensimmäistä kertaa valkokankaalle. Erityisen tilaisuudesta teki sekin, että jo 70‑luvun alusta saakka oltiin käyty yhä kiivaammaksi käynyttä keskustelua pornoelokuvien rappiollisesta sisällöstä, ja nyt Metzger halusi osoittaa genren kyvyn kilpailla tasavertaisesti spermattomien lajitovereidensa kanssa.

Taitelijanimi Misty Beethovenin (Constance Money) tarina saa alkunsa nuhruisesta pornoteatterin salista, jossa hän vetää käteen Napoleoniksi pukeutuneelta vanhalta parralta. Tie menestykseen aukeaa, kun hänet löytää seurapiirien kettu, Seymour Love (Jamie Gillis), joka kutsuu hänet parempiin piireihin. Tyttö empii vielä hetken, mutta nähtyään paksun likaisen munan laukeavan nuhruisessa loukossaan, päättää hän uhrata koko energiansa noustakseen Jet Set ‑piirien loisteeseen, eikä hän kavahda harjoitella suihinottoja, viettelemistä ja panemista kaikella energiallaan. Lopulta sukupuoliroolitkin muuttuvat merkittömiksi ja Misty huomaa naivansa uransa toistaiseksi säkenöivimmällä hetkellä miespuolista lehtimogulia pakaroiden väliin tekopeniksellä. Kuvan ulkopuolelta kerrottakoon, että kohtauksessa esiintyvä Ras Kean on todellisuudessa täysi hetero ja monista printeistä pois leikatut lähikuvat ovat inserttejä. Muu elokuva pitää sisällään intensiivistä mies-yhtyy-naiseen ‑seksiä ja Metzgerille tyypillistä terävää huumoria.

Tarinan takaa löytyy George Bernard Shaw'n vuonna 1916 kirjoittama näytelmä, Pygmalion, ja siitä edelleen Broadway-musikaalin pohjalta tuotettu Audrey Hepburn ‑klassikko, My Fair Lady (George Cukor, 1964). Hepburnin näyttelemä Eliza Doolittle oli Mistyn tavoin nuori nuhruinen tyttö, josta alettiin kahden miehen keskinäisen vedon seurauksena luoda leidiä. Mutta toisin kuin hänen, koostuu Misty Beethovenin lukujärjestys peniksistä ja panoista. Sähäkkyyttä Doolittlen tarinaan tuovat Metzgerin sommittelemat nainnit. Näistä tyylitellyimmät osuvat elokuvan puoleen väliin, kun baletin notkistama Terri Hall (Tanya) näyttää Mistylle kuinka vietellä ja naida vastustamattoman tehokkaasti. Hall muistetaan 70‑luvulta Moneyn, Annette Havenin ja C.J. Laingin kaltaisena tähtenä, jonka läsnäolo nosti naintikohtausten tenhoa. Myöhemmin Money toistaa saamansa opetukset edellistäkin intensiivisemmässä naimajaksossa, jossa hän viettelee homoikonina tunnettua ja sittemmin aidsiin kuollutta Calvin Culveria (Score, 1973).

The Opening of Misty Beethovenilla ei ole pienintäkään vaikeutta sen haastavassa liikkumisessa huumorista draamaan ja draamasta pornoon. Muutamat tunnelmanvaihdokset ovat turhankin alleviivaavia, muutamat suorastaan nerokkaita. Yhdessä keskeisimmistä Misty jää huoneeseen otettuaan suihin kolmelta mieheltä, ja elokuvan haikea melodia kertoo sillä hetkellä hänen tarinansa yksinäisyyden. Jotakin samaa fragiiliutta löytyy myös pornoteollisuuden omasta elinkaaresta, sillä 80‑luvun taitteeseen ehdittäessä pornoelokuvien sisältö painottui entistä selkeämmin suoriin akteihin ja muutamassa vuodessa The Opening of Misty Beethovenin kaltaiset merkkipaalut palautettiin takaisin stag-elokuvien suoraviivaisuuteen. Elokuvassa tiivistyykin hyvin kaikki se glamour mitä 70‑luvun porno piti sisällään ennen kuin reaganilainen sensuurifilosofia teki pornosta yksipuolista bisnestä ja videoformaatti vei tapahtumat suurilta kankailta ihmisten koteihin. Mitä taas tulee näyttelijöihin, niin Metzgerin huippuvuosien aikaan monet heistä – kuten esimerkiksi Jamie Gillis – olivat klassisen näyttelijäkoulutuksen saaneita, mikä nosti elokuvien profiilia ja mahdollisti tehokkaan juonenkuljetuksen.

Legendaarisen Gillisin lisäksi elokuvassa nähdään bi‑kohtauksessa esiintyvä ja lähes koko shown varastava viileä Gloria Leonard – yksi pornon suurimmista puolestapuhujista, samoin kuin vähemmälle huomiolle jääneet Jenny Baxter ja Marlene Willoughby sekä yhden hitin ihmeenä tunnettu Jacqueline Beaudant. Ensiesiintymisensä pornon parissa tekee myös Money, joka kirjoitti olemuksellaan kertaheitolla nimensä pornoelokuvien kultaiseen kirjaan, aivan sen ensimmäisille sivuille. Hänen seuraava klassikkonsa oli Mary! Mary! (1976). Ainoastaan elokuvan kasaan leikanneen Bonnie Karrinin turhan jäykkä leikkaustyyli antaa toisinaan aihetta närään. Myös Moneyn roolisuoritusta on joissain yhteyksissä moitittu banaaliksi, mutta turhaan, sillä Moneyn hiomattomuus kätkee sisälleen sen asenteen, jolla The Opening of Misty Beethoven parodioi terävimmillään My Fair Ladyn kaltaisia menestystarinoita seurapiirien eliittiin nousevista tähdistä. Eliza Doolittlen vivahteikas sukunimi ei olisi voinut saada parempaa päivitystä Hollywoodin seksuaalisista pikkutuhmista viittauksista aitoon lihalliseen hydrauliikkaan.

Koskaan eivät ole 70‑luvun roiskeet ja kimalle näyttäneet tämän paremmilta. Missään muodossa kyse ei ole täydellisestä elokuvasta, mutta se asenne, se asenne. The Opening of Misty Beethoven on fiilistelyä alusta loppuun, ilotulitus genren kultaisilta vuosilta. Pienet moitteet pitää tosin antaa VCA:n dvd‑julkaisulle, joka ei ole kuvanlaadultaan paras mahdollinen. Extrojen puolelta löytyvät lohduksi muun muassa Gillisin ja Leonardin kommenttiraita sekä Jim Hollidayn hehkutukset.