Tatu Piispanen

The Shadow Boxer (1974)

Ohjaaja:

• Pao Hsueh-li

elokuva arvostelu

Ohjaus: Pao Hsueh-li

The Shadow Boxer on tyypillinen 70‑luvun alun kungfu-elokuva, jossa ahtaalle puristettu päähenkilö räjähtää lopussa kostamaan kokemansa vääryydet. Omaperäisyyttä haetaan sankarin harjoittamalla Tai Chi ‑tyylillä sekä tämän vakaumuksella olla käyttämättä taitojaan taistelussa. Bruce Leen The Big Bossia (1971) muistuttavassa kertomuksessa köyhä työläinen Ku Ding (Chen Wo Fu) saa paskaa päälleen oikein roppakaupalla. Murtumispiste saavutetaan vasta kun tyttöystävä on raiskattu ja mestari sekä paras ystävä murhattu.

The Shadow Boxer esittelee Tai Chin taistelulajina perusteellisemmin kuin mikään muu näkemäni elokuva. Kungfu-leffoissa harvoin käsitelty tyylisuunta on yleensä muunnettu yliluonnolliseksi fantasiavoimaksi kuten Joseph Kuon Born Invinciblessa (1978) tai hassuksi lentelyksi Yuen Woo‑pingin The Tai‑Chi Masterin (1993) tyyliin. The Shadow Boxer pyrkii Tai Chin mahdollisimman realistiseen kuvaamiseen. Studioon raahattiin jopa Hongkongin Tai Chi ‑klaanin päämies liikkeiden autenttisuutta valvomaan.

Elokuvan aloittava intropätkä ja alkupuolen harjoittelusessiot antavat odottaa jännittäviä yhteenottoja, mutta taistelut ovat aikakaudelle tyypillistä standardikamaa. Suurin osa mätöistä on enemmänkin epäreiluja pahoinpitelyitä kuin varsinaisia otteluita. Hidastuksilla korostetut Tai Chille tyypilliset vastustajan omaa voimaa hyödyntävät liikkeet tuovat lisämaustetta muuten pökkelömäiseen käsienheilutteluun. Lopputaistelu lunastaa intensiivisyydessään sen pohjustuksen asettamat odotukset, vaikka koreografia onkin kankeaa.

Mielenkiintoisinta elokuvassa on kuitenkin pääosan esittäjä Chen Wo Fu. Hän oli kilpailuissakin menestynyt oikea Tai Chi ‑harjoittaja ennen lyhyttä elokuvauraansa. Muutaman mitättömän sivuroolin jälkeen Chen sai ensimmäisen pääosansa The Shadow Boxerissa, joka jäi myös hänen viimeisekseen. Elokuva ei edes ehtinyt ensi-iltaan, kun 24‑vuotias Chen teki itsemurhan kotonaan ilmeisesti jättämällä kaasulieden hanan auki. Kuolemasta liikkuu myös hurja legenda. Chen oli tunnettu äkkipikaisena kuumakallena: yhden version mukaan hän haastoi kuvauksissa joitakin stunt-miehiä taistelemaan kanssaan ja ottelun hävittyään kuoli iskuista saamiin sisäisiin vammoihin. Hänen suoritustaan The Shadow Boxerissa voi kuitenkin pitää korkeintaan tyydyttävänä, vaikka paikoitellen kotikatsomoonkin välittyvä alkuvoimainen karisma antaa viitteitä valitettavasti käyttämättä jääneestä potentiaalista.

Chen Wo Fun rinnalle toiseksi sankariksi nousee samana vuonna kansainvälisempää yleisöä Shaw Brothers/Hammer ‑yhteistyössä The Legend of the 7 Golden Vampires ihastuttanut Shih Szu. Ku Dingin pasifistiaatteen ansiosta Shihillä on itse asiassa Cheniä enemmän toimintakohtauksia. Frankie Wei on halveksuttavan niljakas pääkonna, muttei oikein vakuuta kungfu-osaamisellaan. Muu näyttelijäkaarti koostuu harvinaisen rumista paidattomista miehistä.

Ohjaaja Pao Hsueh‑li irrottautui The Shadow Boxerin myötä omilleen lukuisten Chang Cheh ‑kollaboraatiodensa jälkeen. Changin vaikutus Paon ohjaustyyliin on ilmeinen. Molemmat miehet ovat erityisen viehtyneitä zoom-linsseihin sekä hikisiin kasvolähikuviin. The Shadow Boxerin voisi kuvitella näyttävän Changin ohjaamana tismalleen nykyiseltään.

The Shadow Boxer ei missään nimessä ole piristävä annos vinhaa kungfu-toimintaa, vaan masentava ja ruma kuvaus oikeutetusta kostosta. Puolet kestosta uhrataan pahisten julmuuksiin ja sankari purkautuu taistelemaan vasta kun elokuvaa on jäljellä enää vartti. Tosikkomaiseen ankeuteen terveesti suhtautuvalle puolitoista tuntia tuhoutuu kuitenkin The Shadow Boxerin seurassa pikaisesti, mutta katsomiskokemuksesta ei jää käteen juuri mitään.