Tatu Piispanen

The Lady Is the Boss (1983)

Ohjaaja:

• Liu Chia Liang

elokuva arvostelu

Ohjaus: Liu Chia Liang

Liu Chia-liang ohjasi Shaw Brothers ‑kaudellaan ainoastaan yhden moderniin ympäristöön sijoittuvan toimintaelokuvan, The Lady Is the Bossin. Sekä roolituksen että käsittelemiensä teemojen valossa The Lady Is the Boss on Liun aikaisemman menestysohjauksen My Young Auntien (1981) nykyaikaan päivitetty uusinto. Molemmat elokuvat ovat komedioita, jotka on maustettu erinomaisilla kungfu-taisteluilla sekä perinteisten sukupuoliroolien ja Kiinan nuorison länsimaalaistumisen kommentoinnilla. Kummankin pääosassa loistaa Playboy-esiintymisilläänkin kohahduttanut kungfu-kaunotar Kara Hui Ying-hung.

The Lady is the Boss kertoo mestari Liu Chia-liangin ylläpitämästä kungfu-koulusta, joka uhataan lakkauttaa vanhakantaisuutensa perusteella. Apuun kutsutaan Amerikan Yhdysvalloista koulun perustajaa, mutta sairastuneen suurmestarin sijasta saapuukin hänen hehkeä tyttärensä Kara Hui Ying-hing, kireisiin farkkushortseihin pukeutuneena, purkkaa jauhaen, kitara olalla ja aurinkolasit silmillä. Joka toinen lause syljetään englanniksi ("Oh shit!") ja kirkkaankeltaisessa paidassa lukee "Sports be in it." Hyi kamalaa! Törkeä esimerkki nykynuorison auktoriteetteja kumartamattomasta turmeltuneisuudesta!

Lunastettuaan komennon vastahakoisesti alistuvalta Liulta, ryhtyy Hui ensitöikseen kampanjoimaan koululle lisää oppilaita. Järkeiltyään nuorison olevan otollisin kohderyhmä, hän järjestää hölmöjä mainostempauksia kuten liikenteenhäirintää ja tappelunäytöksiä. Viimeisenä yrityksenä Hui pakottaa viisi oppilastaan pukeutumaan kuin WWF:n vapaapainijat ja tanssimaan viileästi paikallisessa teinidiskossa. Hatsipäisten pahisjengiläisten kanssa otetaan yhteen tanssilattialla kungfu-liikkeet diskomuuveihin piilottamalla, mikä tuo mieleen ohjaaja Liun aikaisemman Dirty Hon (1979) uskomattoman viinitaistelun. Liu viljelee viitteitä myös muihin menneisiin töihinsä: Mad Monkey Kung Fuun (1979), Wong Fei‑hung ‑filmatisointeihinsa Challenge of the Masters (1976) ja Martial Club (1981) sekä tietenkin The 36th Chamber of Shaoliniin (1978).

Kungfu-oppilaiden suorittama ihmisten hakkaaminen ja pidätetyksi joutuminen saa joukon nykynuoria kiinnostumaan koulusta ja pian humppasaliksi muutettu harjoitustila on mestari Liun kauhuksi täynnä mitä mielikuvituksellisimpia tulevaisuuden toivojen irvikuvia. Tämän jälkeen elokuva liukuukin pohjustamiensa teemojen käsittelystä sivuraiteille. Loppukesto seurataan uusien oppilaiden tuomien ongelmien väkivaltaista ratkaisua, mikä päättyy vaikuttavaan jumppahalliyhteenottoon parittajagangsterien kanssa.

Päihteidensekainen myöhäisyö osoittautui täydelliseksi katsomisajankohdaksi The Lady Is the Bossille. Repeilin äänekkäästi elokuvan äärellä kenties useammin kuin yhdenkään toisen kungfu-komedian aikana. Huumori on tuttuun tyyliin umpipäistä ja matalaotsaista, mutta tällä kertaa niin kertakaikkisen hölmöä, että huvittuminen on ainoa optio. Parasta riemua tarjoilee 80‑luvun hongkongilaisnuorten totaalisen absurdi esittäminen kurittomina, pilveä polttavina ja järjenvastaisesti pukeutuvina prostituoituina, homoina sekä häirikköinä. Jokaisella huoralla on olkavarressaan tatuointi (iso kirsikka on ilmeisen suosittu), treenaaminen onnistuu ainoastaan diskojytkeen tahtiin ja tietysti mukana heiluu cowboyksi pukeutunut kovanaama (Elvis Tsui). Aneemiset syntsabiitit säestävät teinien urpoilua. Ihmettelyn aiheeksi nouseekin, onko ohjaaja-käsikirjoittaja Liu Chia-liang ollut tosissaan näin pihalla silloisen nuorison tavoista ja upposiko elokuva kohdeyleisöönsä, jota se armottoman (ikä)rasistisesti stereotypisoi.

Liu Chia-liang kritisoi myös itseään vanhemman koulukunnan konservatiivisuudesta, mutta nuorten toiminta on kuvattu niin täydellisenä idiotismina, että hätääntynyttä mestaria näyttelevä Liu saa helposti katsojan sympatiat puolelleen. Kara Hui Ying-hungin "lady" tuntuu paikoitellen jopa leffan pahikselta, joka pistää Liun hienon ja perinteikkään kungfu-koulun opit perseelleen. Liu julistaa kungfu-koulutuksen henkistä ja itsepuolustuksellista puolta, kun taas Hui on sitä mieltä, että taistelutaidot opetellaan, jotta voidaan käydä voitokkaasti tappelemassa silloin kun huvittaa.

Elokuvan sanoma on ilmeisesti se, että modernisaatio ja USA ovat pahoja, perinteet ja Kiina hyviä. Uusien oppilaiden kouluttamisesta ei loppujen lopuksi koidu kuin pelkkää harmia. Loppuratkaisukin jää ihmeen avoimeksi: mitä tämän jälkeen tapahtuu? Palauttaako sifu Liu vanhan järjestyksen vai ovatko Huin sekoilut lopullisesti murtaneet historiallisen systeemin? Potkitaanko homoseksuaalit ulos koulusta? Ajatuksellinen puoli kannattaakin The Lady Is the Bossista nauttiakseen jättää suosiolla toissijaiseksi ja kääntää aivot niin nyrjähtäneesti tyhjäkäynnille kuin vain mahdollista.

The Lady Is the Bossin näyttelijäkaartin historiallisiin kungfu-draamoihin yhdistettäviä Shaw-tähtiä on hauska seurata 80‑luvun maisemissa ja etenkin Liu Chia-liang on hurjassa vedossa. Hän hallitsee taiteenlajinsa suvereenisti niin kameran edessä kuin takana. Päätähti Kara Hui on tarkoituksellisesta ärsyttävyydestään huolimatta hyvä, mutta vakuuttavasta fysiikastaan huolimatta hänet sivuutetaan harmillisesti lopputaisteluista lähes kokonaan. Viidestä oppilaasta etualalle nostetaan tunnettu kolmikko Gordon Liu, Hsiao Ho ja Wong Yue, Robert Mak Tak Lawin ja Alexander Fu Shengin veljenä parhaiten muistettavan Cheung Chin Pangin jäädessä pienemmälle huomiolle.

Liu Chia-liang mukauttaa kungfu-koreografiansa moderniin ympäristöön kekseliäästi. Viholliset sokaistaan kameran salamavaloilla ja lopputaistelussa hyödynnetään voimistelusalin välineistöä. Omaperäisimmässä toimintakohtauksessa vastustajat piestään BMX‑fillareilla temppuilemalla. Lopun taistelukohtaukset tekevät The Lady Is the Bossista katsomisen arvoisen komedia-allergikoillekin. Gordon Liu ottelee Chang Chehin Venoms-elokuvista tutun Taek Won Do ‑ekspertti Sun Chienin kanssa, Hsiao Ho pyörii väkkäränä voimistelutelineissä ja Liu Chia-liang näyttää luottopahikselleen Wang Lung Weille kaapin paikan. Viimeiset mätöt eivät enää ole mitään pelleilyä, vaan asiallisia, erinomaisesti koreografioita kungfu-taisteluita.

The Lady Is The Boss ehkä yllätti minut herkässä tilassa, mutta se onnistui heijastumaan sameisiin silmiini erinomaisena viihdepläjäytyksenä, jossa katsojan naamalle lähes tauotta kohoavat "what the fuck is going on?" ‑ilmeet uhkaavat aiheuttaa kasvohalvauksen. Mutta mikäli laskettelulaseissa diskossa joraava, kaljupäinen Gordon Liu ei heti kuulosta mitä perseenräjäyttävimmältä hauskuudelta, on katselukokemusta aihetta lykätä otollisempaan ajankohtaan.