Tatu Piispanen

The Five Venoms (Viisi vaskitsaa, 1978)

Ohjaaja:

• Chang Cheh

elokuva arvostelu

Ohjaus: Chang Cheh

The Five Venoms alkaa täydellisesti. Venom-klaanin kuoleva päällikkö paljastaa viimeiselle oppilaalleen kouluttaneensa viisi eri taistelutyylejä edustavaa mestaria ja pelkää heidän nyt aiheuttavan häiriötä kungfu-maailmassa. Goottivaikutteisiin luolalavasteisiin sijoittuvissa intropätkissä esitellään viiden naamioidun taistelijan erikoistyylit mystisten äänitehosteiden pulpahdellessa taustalla. Aloitus on yksi koko kungfu-genren mieleenpainuvimpia, mutta valitettavast The Five Venoms ei kokonaisuutena ole aivan kulttimaineensa veroinen.

Kun klaanin mestari (Dick Wei tekoparrassa) on heittänyt veivinsä ja lähettänyt Chiang Shengin tulkitseman oppilaan paikallistamaan entiset suojattinsa, elokuva latistuu perinteisemmäksi kungfu-hutuksi, mutta keskittyy enemmän ennalta-arvattavaan juoneen ja muinaisiin kidutusmetodeihin kuin hakkaamistoimintaan. Ensimmäistä kunnon yhteenottoa saadaan odottaa yli 35 minuuttia, ja mäiskeitä on vain muutama ennen loppukärhämää. Juonikin on mielenkiintoisesta lähtötilanteestaan alkaen harvinaisen typerä: Chiangin pitäisi löytää viisi mysteeristä taistelijaa, joista hän ei tiedä erikoistyylejä lukuun ottamatta yhtään mitään ja tappaa nämä jos he käyttäytyvät ilkeästi. Pelissä on myös jonkinlainen aarre, jonka perässä kadonneet "venomit" saattavat olla ja joka Chiang määrätään etsimään ja lahjoittamaan hyväntekeväisyyteen.

Elokuvan vankka suosio perustuu ensimmäisten 10 minuutin lisäksi sen esittelemälle uudelle tähtikatraalle. The Five Venoms oli ensimmäinen ohjaaja Chang Chehin yhteistöistä niin kutsutun "Venoms-tiimin" kanssa. Stunt-miehistä tähdiksi nostettuun kokoonpanoon kuuluvat Philip Kwok, Chiang Sheng, Lo Meng, Lu Feng, Sun Chien ja Wei Pai. Elokuva ja saman ryhmän myöhemmät teokset nousivat etenkin Yhdisvalloissa valtaviksi hiteiksi ja monet amerikkalaiset yhdistävätkin Shaw Brothers ‑studion lähinnä Venoms-tuotantoihin. Henkilökohtaisesti pidän The Five Venomsia kuitenkin yhtenä kaikkien aikojen yliarvostetuimmista kungfu-elokuvista.

Huono se ei silti missään nimessä ole. Vaikka venomien näyttelijälahjat eivät täysin vakuuta, tiiminä ja taistelukohtauksissa homma toimii täysillä. Ainoastaan Chiang Sheng ärsyttää toden teolla lapsellisessa kerjäläisvaleasussaan. Jokaisella venomilla on oma mielikuvituksellinen taistelutyylinsä, mutta näitä erikoispiirteitä ei käytetä kovin innovatiivisesti itse kamppailuissa. Philip Kwok kykenee lisko-kungfunsa ansiosta kävelemään seinillä, Lo Mengin sammakko-kungfu on lähes voittamaton sisäisen voimansa ansiosta, Sun Chienin skorpionityyli koostuu potkuista ja Lu Fengin tuhatjalka-kungfu perustuu nopeille käsille. Wei Pain käärmehyökkäykset säilyvät omalaatuisina taisteluissakin, mutta muuten hänen toimintasuorituksensa on joukkion mitättömin.

Kohtausten koreografia ei yllä venomien parhaiden saavutusten tasolle ollen kuitenkin vähintään tyydyttävää ja tehden hartaasti odotetuista mätöistä viihdyttävää seurattavaa. Hahmoihin saadaan mukavasti persoonallisuutta jo pelkästään tunnistettavien kungfu-ominaisuuksien avulla.

Jos tarinan umpipölhöstä perusideasta pääsee yli, on venomien valtataistelu kohtalaisen mielenkiintoinen. Liian pitkäksi aikaa eksytään kuitenkin murhasyyllisyyttä pohtivan sivujuonen pariin, mikä tuntuu turhauttavalta kun katsoja on koko ajan tietoinen totuudesta. Olisin toivonut monimuotoisten kidutus‑ ja murhakohtausten sijasta keskittymistä kungfu-toimintaan, sekä alkujakson mystisen tunnelman jatkettua hyödyntämistä, mutta tällaisenäänkin The Five Venoms on kelpo katsottavaa – historiallisesti tärkeänä elokuvana se puolustaa edelleen paikkaansa Shaw Brothers ‑klassikoiden joukossa. Ja vaikka Chang onnistui Venoms-poikiensa kanssa huomattavasti paremmin seuraavissa projekteissaan, on The Five Venoms erinomainen tutustumiselokuva ryhmän tuotantoon.