Julkaistu:


El sonido de la muerte (Sound of Horror, 1966)

Ohjaaja:

elokuva arvostelu

arvosana 1.5/5

Ohjaus: José Antonio Nieves Conde

Espanjalainen pienen budjetin kauhistelu El sonido la muerte vuodelta 1966 saisi unohtua parempien elokuvien tieltä, ellei elokuvaan olisi saatu hommattua pari kauhuikonia ensimmäisiin rooleihinsa. Naispääosaa nimittäin esittää Jesús Francon suosikki Soledad Miranda, ja messissä on myös kaula-aukkonsa avustuksella Hammer-elokuvissa myöhemmin suosioon noussut Ingrid Pitt.

kuvituskuva a
kuvituskuva b

Arkeologiseurue tonkii luolaa Kreikassa, josta kartan mukaan pitäisi löytyä monen miljoonan dollarin arvoisia muinaisesineitä. Valitettavasti porukan kannalta räjäytyskään ei saa esiin kuin muumion ja kivikautisen munan. Pettymys muuttuu peloksi, kun esihistoriallinen kauhun ääni ilmaantuu ja viiltelee yhden henkilöistä kuoliaaksi. Tätä äänen aiheuttajaa olisi sitten tarkoitus jännittää loput elokuvasta. Paljastuuko äänen kantaja pöntön näköiseksi hirviöksi vai pysyykö uhka lovecraftmaisen eleganttina ja budjetille sopivana äänenä? Pieneltä ikuisuudelta tuntuva mustavalkoinen odotus palkitaan hätäisesti sutaistulla mutta röhönaurut herättävällä lopputaistolla. Tätä ennen aikaa on jouduttu tappamaan mm. tanssiesityksillä, mikä kertoo aina ongelmista keksiä sisältöä puoleksitoista tunniksi oli sitten tanssijoina keitä hyvänsä.

kuvituskuva
kuvituskuva

Etenkin Mirandan rooli elokuvassa on suuri, mutta varsin paljon aikaa saa myös Pitt. Mitään Christopher Lee, Peter Cushing tai Vincent Price ‑luokan tähtiä he eivät toki ole, mutta jos 60‑ ja 70‑luvun eurokauhun all stars ‑joukkueeseen etsittäisiin naistrioa, olisivat neidot Barbara Steelen ohella vahvoilla. Valitettavasti naisten tehtävä elokuvassa on lähinnä pelätä näyttäen samalla mahdollisimman hyvältä itseään parikymmentä vuotta vanhempien miesten hoitaessa hommat. Toiminnan naisia heistä tuli vasta myöhemmin ja repliikki "hän on amatööri, ja kaiken lisäksi nainen" tiivistääkin pelin hengen.

kuvituskuva

Kuriositeettina elokuva kannattaa tsekata, jos sattuu olemaan joko Pitt‑ tai Miranda-fani. Molempien rooli on iso, mutta bare factseja tästä on turha hakea.

Versioinfo (7.1.2004):

Epämääräisen Alphan Yhdysvalloissa julkaisema dvd on halpa, mutta vaikuttaa kropatulta kuvanlaadun kieliessä masterin olleen jotain muuta kuin filmiä.

Teoksen tiedot:

Sound of Horror

Elokuvan muut nimet

Ohjaaja

Käsikirjoittaja

producers

Näyttelijät

Säveltäjä

Kuvaaja

Levittäjä / Jakelija

Maa

Genre

Kategoria