Jetro Suni

Dværgen (Syntinen kääpiö, 1973)

Ohjaaja:

• Eduardo Fuller

elokuva arvostelu

Ohjaus: Eduardo Fuller

Tanskalaisen Vidal Raskin (pseudonyymiltään myös Eduardo Fuller ja Arnold Baxter) ohjaama kulttimainetta nauttiva kääpiöeksploitaatio The Sinful Dwarf on elokuva, josta useimmat marginaali­elokuvaharrastajat ovat todennäköisesti jossain vaiheessa vähintään kuulleet, jos eivät vielä sitä nähneet. Kaikessa hämäryydessään elokuva täyttää eritoten niiden sadetakkihenkilöiden toiveet, jotka jäivät Joel M. Reedin Blood Sucking Freaksin (1976) nähtyään kaipaamaan lisää alastomia naisia ruoskivia kääpiöitä.

Elokuvan tarina alkaa kun päähenkilön virkaa toimittava henkisesti jälkeenjäänyt kääpiö Olaf (Torben Bille; Agent 69 Jensen i Skorpionens tegn, 1977) houkuttelee yli 20‑vuotiaan "teinitytön" mekaanisen lelukoiran avulla äitinsä omistamaan hotelliin ja lyö tämän kävelykepillään tainnoksiin.

Prologin jälkeen seuraa riemastuttava alkutekstikavalkadi, jonka taustalla kuullaan Ole Ørstedin säveltämää hapokasta kokeellista musiikkia – samalla kun tekstien lomassa vilistää erilaisia sympaattisia leluja pingviineistä pelleihin. Tarinan edetessä katsojalle paljastetaan kuinka Olaf ja hänen äitinsä Lila Lash (Clara Keller) telkeävät kaappaamansa tytöt hotellin ullakolle, piikittävät nämä täyteen heroiinia ja voivat näin tarjota edullisia seksipalveluja irstaille kadunmiehille. Tyttöjen tainnoksissa pitämiseen tarvittavat heroiiniannokset saadaan salakuljetettua vaivatta lähellä sijaitsevasta huumepuodista söpöjen teddykarhujen sisällä. Pikkuporttola uhkaa kuitenkin saada lapun luukulle, kun hotelliin kirjautunut nuoripari (Tony Eades ja Anne Sparrow) alkaa saada vihiä paikan todellisesta luonteesta.

The Sinful Dwarf sisältää typerryttävää dialogia, epäloogisia tapahtumia ja tasapaksua näyttelemistä. Pääteemana toimiva äidin ja pojan kiero bisnes sekä elokuvan halvat tuotantoarvot tuovat mieleen Herschell Gordon Lewisin samanhenkisen teoksen The Gruesome Twosome (1967). Itse tarina pysyy melko hyvin kasassa, mutta tekijät ovat tiedostaneet, ettei se yksistään kanna läpi elokuvan, joten katsojaa pyritään viihdyttämään kuvaamalla tasaisin väliajoin tissejä (sekä elokuvan hc‑versiossa tuheroja ja peniksiä).

Vaikka elokuva onkin turhan hidastempoinen ja monin osin mielenkiinnoton (tästä hyvänä esimerkkinä elokuvan alkupuolen viisi minuuttia kestävä pohjattoman tylsästi kuvattu rakastelusessio), sen lopun "nerokkuus" tarjonnee edes pienen hymähdyksen tahatonta mustaa huumoria arvostavalle katsojalle. Näyttelijöiden tasosta kertoo jotain se, että kääpiö Olaf on koko elokuvan uskottavin hahmo.

The Sinful Dwarf on kurkistus 70‑luvun erikoisempaan tanskalaiseen elokuvatuotantoon, mutta raflaavasta nimestään huolimatta valitettava totuus on se, että kuka tahansa yhtään mielikuvistusta omaava onnistuisi fantasioimaan Syntiselle kääpiölle mielessään jännittävämmät seikkailut kuin mitä Raskin elokuva lopulta tarjoaa.