Henri Willberg

Sewage Baby (The Suckling, 1990)

Ohjaaja:

• Francis Teri

elokuva arvostelu

"Flushed away at birth... ...All he wanted was a cuddle"

Eräs "Cult Classic" ‑videosarjan tuntemattomaksi jääneistä nimikkeistä on amerikkalaista minibudjetin kauhuyököttelyä edustava The Suckling, jonka VIPCO julkaisi melko hyvin elokuvan henkeä kuvaavan "Sicko" ‑alaotsikon alla nimellä Sewage Baby.

Ohjaaja-käsikirjoittaja-tuottaja Francis Terin ensimmäinen ja toistaiseksi viimeinen elokuva sijoittuu rähjäiseen laitakaupungin bordelliin, jonka palveluja esitellään elokuvan alussa hilpeän pimahtaneessa kohtauksessa, jossa propellihattuinen setä saa dildon anukseensa. Bordellin tiloissa toimii myös laiton aborttiklinikka, mikä tuo paikalle epätoivotulla ihmisalkiolla siunatun nuoren pariskunnan. Elokuvan ainoa sympaattinen hahmo, raskaana oleva nainen, painostetaan vanhalla kunnon vaateripustin-metodilla suoritettavaan aborttiin, jonka jälkeen ulos kaavittu vauveli huuhdotaan brutaalisti vessasta alas. Viemärissä kelluessaan kyseinen sikiö altistuu.. öh, myrkkyjätteelle ja mitäpä muutakaan kuin muuttuu mulkosilmäiseksi, isohampaiseksi ja kostonhimoiseksi mutanttihirviöksi!

Tässä vaiheessa Sewage Baby on vielä täyttänyt irvokkaan kansikuvan ja takakannen liioittelevien hehkutusten asettamat odotukset, mutta harmillisesti elokuvan kiero ja limainen draivi alkaa yskähdellä ennen aikojaan. Kun kumipuvussa toikkaroivan miehen kokoiseksi kasvanut mutanttisikiö saartaa talon ja sen sisällä olevan sekalaisen seurakunnan ja alkaa abortoida inhottavia ihmisiä yksi kerrallaan, Sewage Baby muuttuu tavanomaiseksi ja melko yllätyksettömäksi B‑kauhuksi.

Verisiä tappoja ja loukussa olevien ilotyttöjen ja muun epämiellyttävän väen kauhun hetkiä katsoo kyllä mieluummin kuin Blondin kostoa, mutta nyt kolmannella katsomiskerralla oli jo pakko painaa pikakelausta ja ihmetellä, mikä meni vikaan. Viehättävän matalabudjettinen, ellei lähes amatöörimäinen ilme, halpa splatter sekä nuhjuiset henkilöt, värit ja ympäristöt 16‑milliselle filmille tallennettuna lämmittävät kuitenkin silmää ja sydäntä sen verran, että kokemus jää plussan puolelle.

Elokuvan alussa viritelty ja keskivaiheilla kupsahtanut pervo mentaliteettikin nousee haudastaan viimeisen vartin aikana, kun vääjäämätön äidin ja sikiön koskettava jälleennäkeminen tarjoaa mahdollisesti elokuvan parhaat naurut – sellaiset hullun kääpiön hihitykset. Spoilaan kohtausta vain sen verran, että sikiö painuu kirjaimellisesti vittuun. Myös aivan elokuvan lopussa esitelty epäkorrektien mielisairaanhoitajien työmoraali, tai pikemminkin sen puute, jättänee vinon hymyn sicko-viihteen ystävien huulille. Mamii!!!!