Julkaistu:


La chiesa (The Church, 1989)

Ohjaaja:

elokuva arvostelu

arvosana 2/5

Ohjaus: Michele Soavi

Dario Argenton vaikutus italialaiseen kauhuelokuvaan ei ole ollut yksin positiivinen. Niin hienoja kuin miehen itsensä ohjaamista elokuvista parhaat ovatkin, hänen käsikirjoituksensa muiden tekemiin elokuviin ovat olleet yleensä vähä-älyistä ja nopeasti puuroutuvaa sekoilua, josta eivät edes taitavat ohjaajat aina ole pystyneet saamaan aikaiseksi kelvollista elokuvaa.

kuvituskuva a
kuvituskuva b

Lamberto Bava nousi elokuvalla Demons (1985) hienosti yksioikoisen juonen yläpuolelle, mutta Demons 2:n (1986) lähinnä yksittäisistä visioista koostuneesta juonesta ei hänkään onnistunut saamaan aikaiseksi siedettävää lopputulosta. Täysin samaan ongelmaan törmää juoneltaan perinteisestä Stage Frightista (1987) visuaalisen mestariteoksen ohjannut Michele Soavi, jonka Argento istutti The Churchin ohjaajan tuolille Lamberton käveltyä ulos projektista.

kuvituskuva c
kuvituskuva d

Argenton yhdessä Soavin ja Franco Ferrinin kanssa Lamberton suunnitelmien pohjalta kynäilemä juonentynkä kertoo kirkosta, joka on rakennettu Temppeliritarien keskiajalla teurastamien saatananpalvojien joukkohaudan päälle. Alkupuolella tarina pysyykin kohtuullisesti kasassa seuratessaan tulevaa infernoa enteileviä tapahtumia restauroinnin alla olevassa kirkossa.

kuvituskuva e
kuvituskuva f

Kovin pitkään elokuvaa ei kuitenkaan ehdi kulua, kun kirkon kellarin lattiaan upotetun ristin keskiosa saadaan irrotettua ja pahan voimat pääsevät oikein kunnolla valloilleen. Pian kirkkoon on myös saatu tarpeellinen määrä persoonattomia statisteja muotikuvaajien ja luokkaretkeläisten muodossa, jotta teurastus voi alkaa. Seuraavat 45 minuuttia saadaan seurata yksittäisiä efektikohtauksia, joissa ihmiset tekevät jotain typerää ja kuolevat sen seurauksena verisesti.

kuvituskuva g
kuvituskuva h

Toki tarinaan on mahtunut myös hyviä ideoita ja Sergio Stivalettin efektitkin ovat tällä kertaa näyttäviä, mutta nämä ovat vain yksittäistapauksia; minkäänlaista järkevää kokonaisuutta ei saada aikaan. Kaikki henkilöt ovat täysin järjenvastaisesti käyttäytyviä idiootteja, eikä juonen aukoista todellakaan ole pulaa. On vielä jollain tapaa ymmärrettävää, ettei kukaan pääse ulos ikivanhojen mekanismien lukitsemasta kirkon pääovesta, mutta miksi ihmeessä kukaan ei yritä ulos parvekkeen kautta tai huuda apua ikkunasta, kun kirkko on vieläpä keskellä kaupunkia? Sen sijaan kaikki joko istuvat paikallaan odottamassa kuolemaansa tai lähtevät yksitellen harhailemaan ympäri kirkkoa, vain kohdatakseen kohtalonsa jossain elokuvan useista splatter-kohtauksista.

kuvituskuva i
kuvituskuva j

Elokuva myös muistuttaa asetelmaltaan häiritsevän paljon aiemmin mainittuja Lamberto Bavan teoksia. Itse asiassa hänen pitikin alun perin ohjata elokuva, mutta Argenton ja nuoremman Bavan välit kiristyivät jo elokuvaa suunnitellessa. Kun Argento vielä kielsi Lambertoa nimeämästä elokuvaa muotoon Demons 3, päätti hän jättää koko projektin sikseen. Vaikka tuskinpa elokuva olisi hänen ohjaamanaan yhtään sen parempi ollut.

kuvituskuva k
kuvituskuva l

Soavi tekee minkä voi ja saakin elokuvan ulkoisesti erittäin näyttäväksi, sortuen tosin välillä lainailemaan oppi-isänsä tyyliratkaisuja. Tyylikäs visuaalinen toteutus vain ei yksin riitä, jos elokuva on sisällöltään täysin olematon ja epäkiinnostava. Sama ongelma seurasi Soavia vielä elokuvissa The Sect (1991) ja Dellamorte Dellamore (1994), joiden jälkeen hän vaipui unohduksiin ohjaamaan tv‑tuotantoja.

Teoksen tiedot:

The Church

Elokuvan muut nimet

Ohjaaja

Käsikirjoittaja

producers

Näyttelijät

Säveltäjä

Kuvaaja

Levittäjä / Jakelija

Maa

Genre

Kategoria