Juho Malanin

Fando y Lis (Fando and Lis, 1968)

Ohjaaja:

• Alejandro Jodorowsky

elokuva arvostelu

Ohjaus: Alejandro Jodorowsky

Chilessä vuonna 1929 syntynyt Alejandro Jodorowsky kuuluu elokuvan historian nimiin, jotka eivät ole saaneet laajemmassa mittakaavassa ansaitsemaansa tunnustusta ja arvostusta, vaikka hänen lahjakkuutensa on nimenomaan ainutlaatuista ja äärettömän laaja-alaista. Jodorowsky on tehnyt ja saavuttanut paljon etenkin Meksikon ja Ranskan teatterimaailmoissa sekä kirjallisuuden ja sarjakuvan parissa, ja ne muutamat elokuvat, jotka hän on tehnyt, kuuluvat surrealismin mestariteoksiin ja sattuvat käsittelemään vielä kaikkein ajattomimpia ja tärkeimpiä teemoja omissa uskomattoman rikkaissa ja lumoavissa maailmoissaan. Hänen ensimmäinen pitkä elokuvansa valmistui vuonna 1967 Meksikossa, ja Jodorowsky teki siihen käsikirjoituksen surrealistiystävänsä Fernando Arrabalin näytelmän ja siihen liittyvien muistojensa pohjalta.

Fando y Lis on kirkkaaseen päivänvaloon taukoamatta sijoittuva rakkaustarina kahdesta ihmisestä – Fando (Sergio Kleiner) ja Lis (Diana Mariscal) – jotka omituisen matkansa varrella oppivat toistensa heikkouksia, ja kuinka etenkin ne henkiset puutteet ja viat ihmisessä osoittautuvat aina satuttavammiksi ja ihmisen heikkouden paljastaviksi. Pari on matkalla kohti mysteeristä Tarin kaupunkia, jonka tulisi olla suuren onnen sydän ja kaiken täyttymys. Onni on kuitenkin asia, joka tuskin tulee itsestään vaan se vaatii jotain myös osapuoliltaan, ja matkan tarkoitukseksi osoittautuukin tämän ymmärtäminen, vaikka se niin katkeralta maistuukin fyysisen ja helpon "Tarin" täytettyä mielet. Jodorowskyn kokemukset avantgarde-teatterin maailmassa ovat helposti havaittavissa erityisesti tässä elokuvassa, joka on hieman tulkinnanvaraisempi kuin tulevat mestariteokset, joista meksikolaiset El Topo ja The Holy Mountain valmistuivat pian Fando y Lisin jälkeen, edellinen vuonna 1970 ja jälkimmäinen 1973.

Jodorowskyn mainitut teemat ovat aina lähellä omaa maailmaamme liittyen siinä esiintyvään ajattomaan pahuuteen, itsekkyyteen ja tuhoon, jonka syypäinä ovat sen omat asukkaat. Etenkin elokuvan The Holy Mountain luoma maailma kuuluu ihmeellisimpiin mitä elokuvan historia käsittää, ja sen vertauskuvallisuus ja tosielämästämme otetut ja siitä sovelletut symbolit ja muu sanattomuus viimeistään piirtävät ihmisille selväksi, mistä koko teoksessa on kyse: maailmasta jonka todelliset kasvot ovat tässä tapauksessa surrealismin voiman käsittelyssä tavoitteena saada ihmiset näkemään ja muuttumaan. Fando y Lis sivuaa jo paljon samoja väkivaltaisen uskonnon, riiston ja massassa(kin) vallitsevan ja kiihottuvan hulluuden teemoja unohtumattomin (vertaus)kuvin, joista erityisesti rumpu ja The Holy Mountainissa esiintyvä väkivaltaisesti päättyneen elämän ja etenkin lihasta ja primitiivisestä luonnosta vapautuneen sielun symboli Jodorowskylla, lintu, on esillä tässäkin varhaisemmassa elokuvassa ja samalla mykistävällä voimalla.

Väkivallan uhka on alituinen Jodorowskyn elokuvissa, ja Fando y Lisissa ohjaaja keskittyi myös henkiseen ja "passiivisempaan" väkivaltaan, joka vallitsee kahden päähenkilön välillä. Lupaukset, toiveet ja unelmat (yhteisestä) onnesta ja ymmärtämättömyys siitä miten toisen voi tuhota omilla sanoillaan, teoillaan ja valheillaan on tässä voimakkaasti esillä heikon Fandon hahmossa, joka on altis kaikelle edellä mainitulle sekä luonnollisesti kahdelle arvaamattomimmista ihmisolennon vieteistä: seksuaalisuudelleen ja väkivaltaiselle käyttäytymiselleen. Ymmärtäminen voi tapahtua milloin vain, mutta sitten kun käärmeet, teot ja valinnat, ovat muuttuneet fyysisiksi, on jo myöhäistä. Tästä seuraavat itku ja tuska voivat saada ihmisen vastaamaan tilanteeseen joko järjellä ja tulevaisuuteen katsoen tai sitten mainitulla alkukantaisuudella ja väkivallalla. Jodorowsky ei kuitenkaan onneksi rajoitu vain kahteen hahmoon kaatopaikan äärellä, vaan mainittu suurempikin maailma on jo huomioitu vakuuttavasti pitkin kiväärein ja kirkuvin kasvoin. The Holy Mountainin teloittajat kasvoivat siis täällä.

Elokuvan visuaalisuus on hyvin mielenkiintoista ja etenkin erilaista myöhempiin elokuviin verrattuna, koska Fando y Lis on mustavalkoinen ja siinä näkyy vain harvoin edes vilausta taivaasta. Jodorowskyn kompositiot, sommittelut, ovat ajoittain erittäin nerokkaita ja voimakkaalle mustalle ja harmaalle taustalle paljon tilaa antavia, ja jos hän sijoittaisi hahmonsa aina kuvan keskelle alhaalle, muistuttaisivat ne Peter Greenawayta mustavalkoisena. Kameranliikkeet ovat levottomia silloin, kun tunnelmakin on levoton tai uhkaava, ja juuri tämä tarkoituksenmukaisuus on upeinta mahdollista ymmärrystä liittyen yleensäkin kamerankäyttöön olivat kyseessä sitten kamera-ajot ja muut liikkeet, zoomaukset tai kameran asennot jalustallaan tai käsivaralta. Erityisesti kohta jossa Fando ensimmäisen kerran hylkää rakastettunsa kuuluu niihin, joissa kirjaimellisesti Jodorowsky saattaa katsojansa Lisin pään sisälle pyörivien kauhunhetkien keskelle.

Jodorowskyn äänimaailma on aina upea ja tehokas ja tässä tapauksessa se on vielä erityisen "kokeileva" ja omaperäinen. Äänet ovat usein tarkoituksellisesti voimakkaampia ja tunkeutuvampia kuin kuvat ilman että kuvat kuitenkaan koskaan kokonaan unohtuisivat tai jäisivät katsojan tajunnassa taka-alalle. Musiikki on myös lähes koko ajan läsnä, ja se sopii elokuvan tunnelmaan ja etenkin näennäisen ainaiseen aurinkoon ja sen tuomaan valoon osuvasti. Tässä elokuvassa Jodorowsky myös hyödyntää erittäin nopeaa leikkausta muutamissa siirtymissä, ja vaikka tämä kuvallinen ratkaisu tuntuu ajoittain liian hätäiseltä ja levottomalta, toimii se parhaimmillaan lähes huomaamattomana osana maailmassa, jota juuri koemme. Jodorowskyn ilmaisu on tässä elokuvassa jo mykistävän kaunista, surrealistista ja uraauurtavaa, mutta myöhemmissä teoksissa hän vei etenkin mainitut väkivallan ja uskonnon teemat ja hätkähdyttävät symbolit niin pitkälle kuin taiteilija voi realistisesti unelmoida saavuttavansa.

Fando y Lis on erittäin hieno ja tajunnan täyttävä ja antava elokuvateos mieheltä, jonka luomat maailmat ovat aina omaa maailmaamme varten, vaikka ihmisten kyvyt eivät läheskään aina yllä ymmärtämään edes taiteen teoksia puhumattakaan siitä, että niistä voisi ottaa asioita opiksi ja suostua muuttumaan, koska ilman muutosta ei se uhka, joka Jodorowskynkin elokuvissa aina kytee, lopu maailmasta koskaan. Kaikki ongelmat alkavat pohjimmiltaan siitä, kuinka kaksi ihmistä eivät kykene – edes keskenään – elämään rauhassa johtuen toisen rodusta, sukupuolesta, omaisuudesta, ulkonäöstä tai muusta vastaavasta lajin heikkoudet karusti paljastavasta ja näiden kahden ihmisen kohtaamisen jälkeen syntyneestä tekijästä.