Julkaistu: 2003-11-07T00:00:00+03:00
Ohjaaja:
elokuva arvostelu
Ohjaus: Chang Cheh, Wu Ma
All Men Are Brothers on suoraa jatkoa 1972 valmistuneelle eeppiselle sotaseikkailulle The Water Margin. Elokuvakaksikon ensimmäisen osan paljastuttua yhdeksi Chang Chehin parhaan (joskin kieltämättä epätasaisen) luomiskauden kehnoimmista ohjaustöistä, ei se asettanut odotuksia jatko-osan onnistumisesta kovin korkealle. All Men Are Brothers ei valitettavasti petraa edeltäjästään muuten kuin toimintapitoisuuden osalta.
Alkuasetelmä on lähes yhtä hämmentävä kuin The Water Marginissa, vaikka päähenkilöiden pitäisi olla katsojalle jo entuudestaan tuttuja. Ruudulle lätkitään sekalaisia otoksia epämääräisistä sotakoitoksista sekä tekstinpätkiä, jotka yrittävät selvittää kuka tappoi kenet. Katsoja tarvitsisi muistivihkoa pystyäkseen sisäistämään informaatiotulvan, kun muutaman minuutin aikana esitellään tusinan sankarin, ministerin ja sukulaisten edesottamukset. Varsinaisessa juonessa tutut velikullat yrittävät valloittaa veden saartamaa linnoitusta.
Kaikki satakahdeksan sankaria onnistuivat kuin ihmeen kaupalla selviämään The Water Marginin koettelemuksista. All Men Are Brothers alkaa harventamaan henkilökaartia monotonisen järjestelmällisesti. Jatkuvat yltiösankarilliset "minua on tuikattu kymmeniä kertoja vatsaan erinäisin teräasein, mutta jatkan silti vielä dramaattista taistelukohtaustani" ‑uhrautumiset saavuttavat pian koomiset ulottuvuudet, varsinkin kun henkilöitä kohtaan ei tunne juuri minkäänlaista sympatiaa. Marttyyripatetia huipentuu loppumatsissa, kun omasta sankaruudestaan vakuuttunut Ti Lung toteaa: "I should be proud of myself". Kunnollisen pahiksen puuttuminen syö entisestään sankarien sotimisen kiinnostavuutta.
All Men Are Brothersin selkeimpänä positiivisena erona The Water Marginiin on toimintakohtausten määrä ja laatu. Taisteluita nähdään esiosaa huomattavasti enemmän, ja ne ovat huomattavasti väkivaltaisempia. En usko olevani kovin väärässä väittäessäni teosta 70‑luvun verisimmäksi Hongkong-mäiskeeksi. Epärealistisen kirkasta punaista nestettä roiskitaan antaumuksella heti alkukähinöistä lähtien, ja lähes jokainen sankari onnistuu taistelun tuoksinnassa avaamaan vatsansa tai menettämään ruumiinjäseniään. Elokuvassa teurastetaan melee-asein suorastaan käsittämättömän paljon väkeä.
Valitettavasti yhteenotot ovat edelleen lähinnä massiivisia sekoiluja, eivätkä näyttelijät pääse esittelemään taistelutaitojaan. Poikkeuksena aina luotettava Chen Kuan Tai, joka rikollisen vähäisestä esiintymisestään huolimatta suorastaan huokuu kungfu-uskottavuutta. Lisäksi yhteenottojen skaalan huomioonottaen kaikenlaisten pitkänmatkan aseiden puuttuminen (linnoitusta puolustettaessa esimerkiksi jousipyssy SAATTAISI olla kätevä) on täysin käsittämätön taktinen virhe joko sodan molempien osapuolten johdolta tai elokuvan käsikirjoittajilta.
Elokuvan valmistumisvuosi hämmentää: se on todistettavasti saanut Hongkongin ensi-iltansa 1975. Kaikki kuitenkin viittaisi aikaisempaan valmistumisajankohtaan: lavasteet, näyttelijät, koreografia. Mikäli teos oltaisiin kuvattu Heroes Twon (1974) ja Chang Chehin Taiwaniin muuton jälkeen, käytössä olisi varmasti eri joukko näyttelijöitä ja taustalla siintäisivät Shaolin-sarjasta tutut paikalliset maisemat. Oma veikkaukseni onkin, että All Men Are Brothers kuvattiin jo 1972 samaan pötköön The Water Marginin kanssa, mutta julkaistiin vasta myöhemmin. Ehkä 70‑luvun alussa markkinoilla oli aivan tarpeeksi Chang-tuotetta; saihan vuosina 1971–1973 ensi-iltansa yhteensä 21 miehen ohjaamaa elokuvaa – vuonna 1975 All Men Are Brothersin lisäksi "ainoastaan" kolme.
IVL:n All Men Are Brothersin R3-dvd:n kuvanlaatua eivät vaivaa The Water Marginista tutut ongelmat, vaan se toistaa spektaakkelin värit erinomaisesti. Kiekko on kuitenkin mitä ilmeisimmin leikattu. Luultavasti leikkauksia ei ole tehty sensuurisyistä, vaan osa alkuperäisestä filmimateriaalista on ollut restaurointikelvontonta. Jäljelle jääneen verimäärään huomioonottaen tämä vaihtoehto kuulostaa todennäköiseltä. Helposti huomattavissa olevat leikkaukset tapahtuvat joka tapauksessa väkivaltakohdissa: yhdestä alkupään takautumista puuttuu selvästi materiaalia ja lopputaistelussa Ti Lungin vatsaan ilmestyy puukko ilman järkevää selitystä. Jotkut tahot väittävät tätä leikatun jopa viisi minuuttia, mutta varmaa tietoa leikkausten pituudesta ei toistaiseksi ole. Yhdysvalloissa Seven Soldiers of Kung Fu ‑nimellä julkaistu versio on tätäkin enemmän lyhennetty, minkä lisäksi se esittää verisimmät kohtaukset mustavalkoisina.
All Men Are Brothersia on elokuvana hankala suositella muille kuin The Water Marginin ystäville, ja arvostelukappaleena toimineen IVL:n R3-dvd:n epätäydellisyys nostanee hankkimiskynnystä entisestään.
Elokuvan muut nimet
Ohjaaja
Käsikirjoittaja
Näyttelijät
choreographers
Levittäjä / Jakelija
Maa
Genre
Kategoria