Tatu Piispanen

Secret Service of the Imperial Court (1984)

Ohjaaja:

• Tony Liu Jun-guk

elokuva arvostelu

Ohjaus: Tony Liu Jun-guk

Secret Service of the Imperial Court on vuonna 1986 ovensa sulkeneen Shaw Brothers ‑tuotantoyhtiön viimeisiä ehdottoman onnistuneita taistelulajielokuvia, ja samalla yksi 1980‑luvun uuden wuxia-aallon ehdotonta parhaimmistoa. Se yhdistää vanhan wuxia-perinteen parhaat elementit huikeisiin näyttelijäsuorituksiin, dynaamiseen toimintaan ja japanilaisten samurai-elokuvien estetiikkaan. Traaginen kertomus entisestä Imperiumin salamurhaosaston kersantista Zhao Bufasta (Leung Kar Yan) taistelemassa kokonaista armeijaa vastaan on toteutettu jokaiselta osa‑alueeltaan niin nautittavasti, että siihen on mahdotonta olla ihastumatta.

Monitasoinen juoni kertoo valtaa tavoittelevan eunukki Wangin (Lau Wing) yrityksistä päästä keisariksi keisarin paikalle. Nuori ja sinisilmäinen keisari antaa kapteeni Zhao Wiyin (Ku Feng) johtaman keisarillisen salamurhapataljoonansa Wangin komentoon, joka käyttää osastoa häikeilemättä omien tarkoitusperiensä saavuttamiseksi. Ongelmaksi muodostuu pian salaisen osaston kersantti Zhao Bufa, Zhao Wiyin poika, joka kyseenalaistaa Wangin mielivaltaiset murhakäskyt. Kapteeni Wiyi päätyy pakon edessä johtamaan oman poikansa ihmismetsästystä. Baby Cart ‑sarjan Itto Ogamin tapaan pakenevalla Bufalla on mukana pieni poikansa ja perässään koko keisarikunnan pätevimmät soturit. Imperiumin mahdin alla Bufan ystävät ja sukulaiset joutuvat kääntymään häntä vastaan.

Suoraviivainen tarina kantaa sen käänteisiin latautuneen emootion avulla. Juonellisesti kokonaisuutta häiritsee ainoastaan Bufan vaimon (Nancy Hu Kuan-chen) täysin järjettömältä tuntuva ratkaisu erääseen tilanteeseen – akti, jonka logiikka ei avaudu ainakaan länsimaiselle katsojalle.

Secret Service of the Imperial Court on Shaw Brothers ‑tuotannoksi yllättävän innovatiivisesti ohjattu ja näyttää todelta hyvältä. Erityismaininnat ansaitsevat vaikuttavat lavasteet, kekseliäs kuvaus sekä erinomaisesti tunnelmaan virittävä musiikki.

Loppujen lopuksi Secret Service of the Imperial Courtin nostaa kilpailijoidensa yläpuolelle kuitenkin ylivertainen näyttelijätyöskentely. Tarina asettaa päähenkilöt todelliseen tunteiden, kunnian ja velvollisuudentunteen pyöritykseen, ja pakon edessä ystäviään vastaan käyvän Bufan tuska ja menetykset todella koskettavat katsojaa. Leung Kar Yan tulkitsee Bufaa niin hyvin, ettei kenenkään toisen genrenäyttelijän voisi kuvitella suoriutuvan roolista edes puoliksi yhtä onnistuneesti. Leungin lisäksi vanha pieru Ku Feng yltyy todennäköisesti peräti uransa parhaaseen suoritukseen tukalaan tilanteeseen ajettuna isänä, eikä muussakaan roolituksessa ole mitään valittamista.

Puristit älähtävät varmasti ohjaaja Tony Liun suunnittelemista fantastisista taistelukohtauksista, joita on selvästi nopeutettu. Tyyli istuu kuitenkin täydellisesti elokuvaan, eikä millään tavalla estä nauttimasta toiminnan huolitellusta koreografiasta tai näyttelijöiden vakuuttavista miekkailutaidoista – muutamat vaijeritrikit avustavat lähinnä iskun voimasta sinkoutuvia ruumiita. Ainoastaan loppuyhteenotossa eunukki Wang yltyy kumoamaan painovoimaa turhan innokkaasti.

Miekan kanssa urakointi on sottaista puuhaa ja Baby Cart ‑vaikutteet ulottuvat teeman lisäksi myös toimintaan: irtonaisia ruuminosia sekä ponnekkaita verisuihkuja nähdään kenties enemmän kuin yhdessäkään toisessa hongkongilaisessa wuxia-elokuvassa. Suurin osa taisteluista asettaa Bufan paloittelmaan kymmeniä kokemattomia miekkamiehiä, mutta sopivin väliajoin pysähdytään ottelemaan myös taidokkaampia mestarisotureita vastaan. Samurai-perinteet tulevat pintaan mm. kohtauksessa, jossa vastustajansa ylivertaiset taidot todistava taistelija laskee aseensa ja pyytää kaulansa katkaisua.

Seikkailu on täydellisesti rytmitetty, ja elokuvan 87 nautittavaa minuuttia ovat ohi sen verran nopeasti, että katsoja jää janoamaan jatko-osaa, jota ei valitettavasti koskaan tehty. Lisää haluavan kannattaakin tutustua Tony Liun muihin 80‑luvun wuxia-ohjauksiin, The Lady Assassiniin (1983) sekä Bastard Swordsman ‑kaksikkoon (1982 & 1984).