Julkaistu:


La casa 4 (Witchcraft) (Witchery, 1988)

Ohjaaja:

elokuva arvostelu

arvosana 1/5

Ohjaus: Fabrizio Laurenti

Ei kannata antaa nimen hämätä, La casa 4 on jatkoa Umberto Lenzin La casa ‑kolmoselle (Ghosthouse, 1988) vain nimellisesti. Kummitustaloelokuva tosin tämäkin on, ja vieläpä aivan poikkeuksellisen huono sellainen.

Siinä missä Lenzillä oli kolmosta tehtäessä edes hieman rahaa käytössä, nelosen kohdalla budjetti on riittänyt enää lakanoihin ja taskulamppuihin. Siinä onkin hyvä yrittää maalailla tuonpuoleisia visioita, kun manala näyttäisi koostuvan lakanoiden taakse piilotetuista valonheittimistä ja alitehoisesta savukoneesta. Nämä äärimmäisen kornit jaksot muodostavatkin yhdessä muutaman trikkikuvan kanssa kaikki elokuvan erikoistehosteet, muuten pelottelun hoitaa mustiin vaatteisiin pukeutunut vanha akka, joka ei tosin tee mitään kovin kammottavaa, kunhan vaeltelee tyhjässä talossa ja höpisee itsekseen.

kuvituskuva a
kuvituskuva b

Ai juoni? No se koostuu siitä, että joukko typeriä ihmisiä saapuu syrjäisellä saarella sijaitsevaa taloa ostoaikeissa katsomaan ja jää sinne loukkuun, kun vene suuntaa omia aikojaan takaisin merelle. Kukaan ei ole kiinnostunut pakenemaan paikalta rannalla odottavalla pienellä kumiveneellä, vaikka porukkaa kuolee ympäriltä jatkuvasti.

Köyhän kummittelun ehdottomasti surkein kohtaus on Fulcin The Beyondia (1981) matkiva jakso, jossa yhtä henkilöä kidutettaessa nainen höpisee taustalla jotain helvetin porteista. Pyhäinhäväistys. Lopulta vielä mukana kuvioissa olevat näyttelijätkin kyllästyvät elokuvan täydelliseen idiotismiin ja pakenevat saarelta vain kohdatakseen yhden kaikkien aikojen laimeimmista lopputvisteistä.

kuvituskuva c
kuvituskuva d
NSFW-materiaali on piilotettu (voit vaihtaa asetusta sivun ylä­reunasta tai klikkaamalla kuvaa)

Hieman käy sääliksi uransa aallonpohjassa rämpinyttä David Hasselhoffia, kun hän on joutunut tällaisessa saastassa jatkuvasti esiintymään; Linda Blairiltahan se taitaa käydä jo ihan rutiinilla, vaikka ei hänenkään uralleen montaa ihan näin huonoa elokuvaa ole osunut.

Muutamat kesyt splatter-efektit eivät paljoa auta, ja kenen kuningasidea oli tehdä leffan kummitustalosta valkoseinäinen ja juuri rakennetun näköinen huoneisto, jossa ei ole koskaan edes kunnolla hämärää? Aivan hirveää skeidaa alusta loppuun.

Teoksen tiedot:

Witchery

Elokuvan muut nimet

Ohjaaja

Käsikirjoittaja

producers

Näyttelijät

Säveltäjä

Kuvaaja

Levittäjä / Jakelija

Maa

Genre

Kategoria