Julkaistu:


Blastfighter (1984)

Ohjaaja:

elokuva arvostelu

arvosana 3.5/5

Ohjaus: Lamberto Bava

Ihmismetsästyselokuvat voidaan jakaa kahteen ryhmään, Turkey Shootin (1982) kaltaisiin raakoihin ja vastemielisiin nihilismipaukkuihin sekä Stallonen First Bloodin (1982) innoittamiin, enemmän viihdyttävään toimintaan kuin raakuuksiin keskittyviin tapauksiin. Lamberto Bavan kengännauhabudjetilla jossain italialaisessa kansallispuistossa kuvaama Blastfighter kuuluu hieman enemmän jälkimmäiseen ryhmään, vaikka sisältääkin joitain varsin inhottavia jaksoja sekä tietysti erittäin hupaisia moraalisia ratkaisuja, kun yhden kuolema kostetaan taas kerran teurastamalla kymmenittäin vastapuolen miehiä.

kuvituskuva a
kuvituskuva b

Michael Sopkiw on Tiger Sharp, entinen poliisi, joka päätyi vankilaan ammuttuaan ensin vaimonsa murhaajan kunnon vigilante-meiningillä. Vapaus kuitenkin koittaa Sharpille heti elokuvan alussa (eihän tämä mikään vankilaelokuva ole) ja mies päättääkin lähteä rentoutumaan vanhalle vuoristomökilleen. Luonnossa liikkuessaan hän kuitenkin törmää joukkoon häikäilemättömiä salametsästäjiä, jotka tappavat kasapäin eläimiä puhtaasti bisneksen vuoksi. Tilannetta ei myöskään paranna se, että joukkoa johtaa Sharpin vanha kaveri (George Eastman), jolla on miehelle myös henkilökohtaisia kalavelkoja maksettavana.

Ex‑kytän ja salametsästäjien yhteenotot karkaavat lopulta käsistä, kun metsästäjät päättävät autonsa romuttamisesta suuttuneena raiskata miehen paikalle osuneen parikymppisen tyttären ja ampuvat puolivahingossa tämän poikaystävän sekä yhden puistonvartijan. Koska todistajia ei saa jättää, Sharp tyttärineen päätyy myös tappolistalle. Tämän jälkeen pakoillaankin sitten ympäri metsiä ja harjuja, sekä ihmetellään mikseivät salametsästäjät kiikaritähtäimineen tunnu osuvan mihinkään vaikka saaliit olisivat vain 20 metrin päässä.

kuvituskuva c
kuvituskuva d

Melko vaisusta toiminnasta huolimatta tämä alkupuoli kuitenkin viehättää ja tuo ajoittain mieleen Deliverancen (1972). Tuon mestariteoksen suuntaan elokuvaa lähentää myös salametsästäjien mielipuolinen käytös, joka tuo juuri oikealla tavalla mieleen John Boormanin elokuvan sisäsiittoiset juntit. Joukkoraiskauksen yritys sekä siihen liittyvä väkivalta ovat sitten jo todella ahdistavaa kuvamateriaalia ja osoittavat, että ainakin italialaisella asteikolla melko siistejä kauhuelokuvia ohjaava Lamberto Bava osaa halutessaan tehdä myös kunnon sleazea. Muutenkin tunnelma on melko synkkä läpi koko ensimmäisen tunnin, eikä sitä onnistu pilaamaan edes pakolliset sentimentaaliset tuokiot tai Sharpin tyttären ärsyttävä kitinä.

kuvituskuva e
kuvituskuva f

Viimeisen puolituntisen aikana kaikki edellä esitellyt ideat kuitenkin heitetään romukoppaan, kun Sharp saa tyttärensä kuoltua syyn verikostoon ja alkaa tappamaan punaniskoja oikein urakalla. Kaikenlainen ahdistava tunnelma kyllä katoaa, mutta toisaalta tilalle tuleva, varsin iskevästi toteutettu toiminta on lähes yhtä nautittavaa.

Lamberto ei myöskään vaivaudu säästelemään veripanoksia, vaikka R‑ratingin rajoissa pysytäänkin. Vähäinenkin realismi ja järki katoaa viimeistään siinä vaiheessa kun Sharp saa käsiinsä armeijalta varastetun superaseen ja teloittaa porukkaa jonkin aikaa noin 20 äijän minuuttivauhdilla jaksoissa, jotka luovat väkisinkin mielleyhtymiä vuotta myöhemmin valmistuneeseen Stallone-klassikkoon Rambo: First Blood Part II (1985). Kymmenkertaisen verikoston jälkeen vuorossa onkin enää vain lopputaistelu Eastmanin kanssa sekä lopputekstit.

kuvituskuva g
kuvituskuva h

Blastfighter on kiistämättömän viihdyttävä elokuva. Tavallaan olisin toivonut että alun synkempi linja olisi säilytetty loppuun asti, mutta hyvä näinkin. Lamberto ohjaa hyvin ja osaa myös ottaa kaiken irti luonnonpuiston kauniista maisemista, ja tietysti koskia ja kallion seinämiä on hyödynnetty myös toimintakohtauksissa. Ja kerrankin Eastmanille on annettu rooli, jossa hän saa aivan oikeasti näytellä! Ohjaaja itse on monesti kertonut olevansa erittäin ylpeä Blastfighterista ja syytä onkin, sillä harvoin näin pienellä budjetilla on saatu yhtä viihdyttävää toimintaa aikaiseksi.

Teoksen tiedot:

Elokuvan muut nimet

Ohjaaja

Käsikirjoittaja

Näyttelijät

Maa

Genre

Kategoria