Julkaistu:


Uzumaki (Spiral, 2000)

Ohjaaja:

elokuva arvostelu

arvosana 4.5/5

Ohjaus: Higuchinsky

Japanilainen kauhuelokuva on saanut viime vuosina ansiotonta arvonnousua Hideo Nakatan keskinkertaisen Ringun ja sen onnettomien jatko-osien tähden. Ringu-trilogia toimii lähinnä todisteena siitä, kuinka hyvätkin ideat voidaan pilata huolimattomalla toteutuksella. Huomattavasti vähemmälle huomiolle jäänyt Uzumaki on kuitenkin vähintään yhtä hienosta ideasta tehty ja on saanut taakseen myös asiansa osaavat tekijät. Lisäksi Uzumaki on ravisteleva kokemus myös kauhuelokuvien suurkuluttajalle joka jo luulee nähneensä kaiken, sillä se hakee kauhunsa aiheesta, jota yksikään elokuva ei ennen ole käyttänyt.

kuvituskuva a
kuvituskuva b

Nuori japanilainen high school ‑tyttö joutuu outojen tapahtumien keskipisteeseen kun yksi hänen koulunsa oppilaista syöksyy selittämättömästi kuolemaansa kierreportaissa. Myös hänen elinikäisen ystävänsä isä käyttäytyy pelottavan oudosti ja on pakkomielteisen kiinnostunut kaikesta, mikä muodostaa spiraalin (uzumaki tarkoittaa juuri kyseistä kuviota). Tilanne kärjistyy lopulta hyytävään jaksoon, jossa yksi elokuvan henkilöistä päättää muuntaa ruumiinsa ihannoimaansa muotoon pesukoneen avustuksella. Tilanne tuntuu jo hetkeksi rauhoittuvan, kunnes miehen polttohautajaisissa savupiipusta nouseva savu ottaa tutun muodon ja helvetti pääsee lopullisesti valloilleen.

Uzumaki perustuu saman nimiseen sarjakuvaan ja elokuvan filmaaminen aloitettiin ilmeisesti jo ennen kuin sarjakuva saatiin päätökseensä. Ilmeisesti tästä johtuen elokuva on täynnä vihjeitä ja juonenpätkiä, jotka eivät lopulta johda mihinkään. Ymmärrän hyvin ihmisiä joita tämä häiritsee, mutta tosiasia on silti, että Uzumaki on yksi viime vuosien pelottavimmista elokuvista. Elokuva on erittäin tunnelmallisesti kuvattu ja punaisena lankana toimiva spiraalikuvio on kätketty jollain tavalla lähes joka kohtaukseen ja se on tavalla tai toisella jokaisen kauhukohtauksen avainasia; miehen selkä kääntyy monta kertaa ympäri muodostaen korkkiruuvin, toinen mies putoaa kierreportaista spiraalikuvioidulle lattialle ja nainen hukkuu vesipyörteeseen. Taustalla vilisee jatkuvasti spiraaleja niin etanoiden kotiloiden, kuvioitujen lautasten, vihannesten kuin valomainosten muodossa. Koko kyseisen kuvion näkeminen alkaa pian ahdistaa ja niin koko elokuvakin (positiivisessa mielessä); Uzumaki alkaa ilottomasti, jatkuu synkkänä ja loppuu harvinaisen tylysti.

kuvituskuva c
kuvituskuva d

Amerikkalaisille elokuville tyypillisiä tunnelmaa keventäviä jaksoja ei ole, vaan jokainen kohtaus on jollain tapaa uhkaava ja synkkä tunnelma on koko ajan läsnä. Vaikka elokuva on alusta alkaen erittäin jännittävä, on todella suuri saavutus että elokuvan tunnelma saadaan koko ajan tihenemään kunnes katsoja alkaa olla sietokykynsä rajoilla. Hämmentäväksi elokuvan tekee myös sen täydellinen uudenlaisuus, sillä perinteisten hirviöiden tai kummitusten sijaan kauhua aiheuttaa pelkkä kuvio eri muodoissaan, eikä siltä voi välttyä. Tasaisen loistavaa työtä tekevät myös elokuvan näyttelijät, sillä jokainen elokuvan jokainen päähenkilö on persoonallinen ja katsoja todella kiintyy heihin elokuvan edetessä. Uzumakin juonelliset puutteet voidaan nähdä vahvuuksina, elokuvan painajaismaista tunnelmaa korostaa se, että typerien "järjellisten" selitysten sijaan järjenvastaiset tapahtumat on vain hyväksyttävä.

Teoksen tiedot:

Spiral

Elokuvan muut nimet

Ohjaaja

Käsikirjoittaja

producers

Näyttelijät

Säveltäjä

Kuvaaja

Levittäjä / Jakelija

Maa

Genre

Kategoria