Julkaistu: 2003-07-11T00:02:00+03:00
Ohjaaja:
elokuva arvostelu
Ohjaus: Lamberto Bava
Lamberto Bavan uralla onnistumiset ovat olleet vähissä, sillä Demonsia (1985) ja Blastfighteria (1984) lukuun ottamatta elokuvien taso on ollut varsin matalalla. Pahiten metsään mennään Graveyard Disturbancella, jonka nimittäminen kauhuelokuvaksi on varsin kyseenalaista, sen verran paljon "jännää nuorisotoimintaa" on Lamberto elokuvaansa laittanut.
Heti elokuvan alku tutustuttaa katsojan joukkoon nuoria, jotka kyläkaupasta varastelemisella (jonka myyjänä toimii ohjaaja itse) ja yleisellä aivottomuudellaan pääsevät heti kaikkien aikojen vastenmielisimpien elokuvapäähenkilöiden joukkoon. Nämä vajaa-aivot sitten päättävät jostain syystä yöpyä autoretkensä päätteeksi vanhan luostarin raunioilla. Yöllisen vaeltelun tuloksena löytyy salainen sisäänkäynti maanalaisiin katakombeihin, joissa pääosa elokuvasta tapahtuu. Samalla tapahtuu myös elokuvan lopullinen järjen katoaminen, sillä ennen viimeisiä minuutteja ei muuta tapahdukaan kuin ympäriinsä juoksentelua katakombeissa. Minkäänlaista suoranaista uhkaa päähenkilöihin ei myöskään näytä kohdistuvan. Kaikenlaista hirviöitä kyllä kohdataan, mutta ne tyytyvät yleisesti ottaen vain pelottelemaan päähenkilöitä, eivät tappamaan.
Elokuvan hautaholvit ovat kaiken lisäksi aivan säälittävän huonosti lavastettuja, mikä saa elokuvan näyttämään jonkun huonon 12‑vuotiaille suunnatun jännityssarjan jaksolta, tyyliin "viisikko hautausmaalla". Huumoria edustaa henkilöiden keskinäisen sananvaihdon lisäksi erilaiset "hauskat" kommellukset. Kun haudastaan nouseva zombie päättää inhottavien päähenkilöiden syömisen sijasta alkaa lähentelemään toisessa hautakuopassa makaavaa naiszombia ja saa siitä hyvästä läimäyksen luurankokädestä poskelleen, ei katsoja voi kuin ihmetellä käsikirjoittajien aivoituksia. Edellä mainitun kohtauksen voittaa täydellisessä idiotismissaan ainoastaan elokuvan lopussa nähtävä kuoleman ruumiillistuma, joka on Tiimarista ostetussa pääkallonaamarissaan aivan uskomatonta katseltavaa. Toisaalta kuoleman tapaaminen olisi ollut sentään jonkinlainen loppu elokuvalle mutta ei, viimeistään elokuvan viimeinen juonenkäänne ajaa katsojan hulluuden partaalle.
Graveyard Disturbance on tehty Italian televisiolle samassa paketissa mm. Demons 3: The Ogren (1988) kanssa. Täytyykin muistaa vastedes pysyä kaukana moisista teoksista.
Elokuvan muut nimet
Ohjaaja
Käsikirjoittaja
producers
Näyttelijät
Säveltäjä
Kuvaaja
Maa
Genre
Kategoria