Julkaistu: 2003-07-09T00:00:15+03:00
Ohjaaja:
elokuva arvostelu
Ohjaus: Don Coscarelli
Phantasm-elokuvasarjaa ei voi kovin nopeatempoiseksi väittää. Vaikka Phantasm II'n (1988) loppu jäi suorastaan kerjäämään jatkoa, saatiin Phantasm III teattereihin vasta kuusi vuotta edellisen osan jälkeen.
Elokuva alkaa melko yllättävästi, kun kahdessa ensimmäisessä osassa selvästi pääosassa ollut teinipoika kaapataan Tall Manin toimesta heti elokuvan alkupuolella. Näin pahiksen pysäyttäminen jää yksin jäätelöautokuskin (roolissa yhä Reggie Bannister) hommaksi, joskin mukaan saadaan parin kommelluksen kautta niin naissotilas kuin epäkuolleita vastaan taistelemaan tottunut pikkupoika.
Vaikka Don Coscarelli ohjaakin viihdyttävästi ja Angus Scrimmin Tall Man on yksi nykyaikaisen kauhuelokuvan hienoimmista pahiksista, alkaa Phantasm-sarjasta olla jo suurimmat tehot poissa. Ensimmäinen syy tähän on juonen tavanomaisuudessa, sillä sarjan tarina ei etene suuremmassa mittakaavassa oikeastaan ollenkaan. Kakkosen kohdalla tämän saattoi antaa anteeksi hauskan toimintatykityksen toimiessa hyvänä viihdykkeenä, mutta kolmosen ollessa oikeastaan vain edellisen osan kopio hiukan tylsempänä, alkaisi juoneen jo kaivata jotain uutta.
Phantasm III'ssa tehdään kyllä matka Tall Manin kotiplaneetalle ja saadaan jotenkuten selville, mihin tämä oikein kaikkia ryöstämiään ruumiita tarvitsee, mutta siinä kaikki. Ensimmäisen osan oudosta tunnelmastakaan ei ole enää oikein mitään jäljellä, ja tarinaan tuodut uudet henkilöt eivät nekään ole kovin mielenkiintoisia.
Jottei kuva täysin vääristyisi, täytyy myöntää, että mukana on pari erinomaistakin kohtauksia, ja elokuva on kieltämättä hyvin tehtyä viihdettä, jonka parissa aika kuluu varsin mukavasti. Lopputulos vain ei yllä lähellekään kahden ensimmäisen osan tasoa. Lisäksi olisi toivottavaa, että Coscarelli edes kerran lopettaisi elokuvansa jotenkin muuten kuin jatko-osaa lupaillen.
Elokuvan muut nimet
Ohjaaja
Käsikirjoittaja
producers
Näyttelijät
Säveltäjä
Kuvaaja
Levittäjä / Jakelija
Maa
Genre
Kategoria