Teijo Haavisto

FleshEater: Revenge of the Living Dead (Zombie Nosh, 1988)

Ohjaaja:

• S. William Hinzman

elokuva arvostelu

Ohjaus: S. William Hinzman

Elokuvaohjaajaksi voi päästä monella tavalla. S. William Hinzmanin (tuttavallisemmin Bill Hinzman) kohdalla aikaisempi tuntemus elokuvista rajoittui siihen, että hän vaelsi zombiena hautausmaakohtauksesa George A. Romeron klassikossa Night of the Living Dead (1968).

Zombiet pääsevät Hinzmanin elokuvassa valloilleen tavallista oudommalla tavalla, kun farmari jostain syystä päättää kaataa keskellä metsää sijaitsevan kannon. Kannon alta löytyy hauta-arkku, johon liitetyssä (hassun vaaleanpunaisessa) sinetissä varoitellaan elävien kuolleiden kirouksesta. Viisaana miehenä farmari kuitenkin avaa arkun ja sieltä nousee esiin erittäin huonosti maskeerattu zombie (Hinzman itse), joka puree maajussia, ja tämä puolestaan pistää vahingon kiertämään. Ilmeisesti keskellä metsää on jossain todellinen asutuskeskus, sillä pian koko seutu tuntuu olevan täynnä zombeja. Läheisen kylän asukkaat eivät tosin ota asiasta ongelmaa, vaan pitävät Halloween-iltana siellä täällä hoippuvia huonosti maskeerattuja hirviöitä pelkästään harmittomina juhlijoina.

Kun ottaa huomioon Hinzmanin elokuvallisen taustan täytyy myöntää, että hän saa elokuvansa toimimaan varsin vaivattomasti. Toisin kuin monet muut saman lajin teokset, FleshEater ei laahaa yhtään, vaan etenee koko ajan varsin virkeästi ja saa ajoittain syntymään jopa aitoa kauhutunnelmaa. Välillä taas mennään oikein kunnolla metsään, mikä tekee katselukokemuksesta varsin skitsofreenisen. Ensin mainitusta käy hyvin esimerkiksi kohtaus, jossa pikkutyttö menee avaamaan ovea isälleen ja joutuu zombien puremaksi. Myöhemmin kun isä palaa kotiin, näyttää talo tyhjältä. Yläkerrasta löytyy kuitenkin koko perhe zombeiksi muuttuneena, jotka käyvätkin nopeasti perheen pään kimppuun erittäin kylmäävässä kohtauksessa.

Kalkkunaosastoa puolestaan edustaa kohtaus, jossa zombie lyö kätensä miehen mahasta läpi ja kaivaa esiin... sydämen! Muutenkin elokuva sisältää mieltäylentävät määrät tasoltaan varsin hyviä gore-tehosteita, ja elokuva onnistuu voittamaan verisyydessään jopa monet italialaiset sukulaisensa. Oman hupinsa elokuvaan tuo vielä monet aiemmin mainitusta Romeron klassikosta lainatut ideat, joita on sijoitettu tasaisesti ympäri elokuvaa.

On vaikea sanoa pitäisikö Hinzmanin elokuvaa kunnioittaa kunnon kauhuelokuvana vaiko hauskana kalkkunana, mutta varmasti kaikkien verisestä zombie-viihteestä pitävien kannattaa se katsoa.