Jari Mustonen

Cosa avete fatto a Solange? (What Have You Done to Solange?, 1972)

Ohjaaja:

• Massimo Dallamano

elokuva arvostelu

Ohjaus: Massimo Dallamano

Cosa avete fatto a Solange? oli kuvaajana uransa aloittaneen Massimo Dallamanon toinen kosketus gialloihin, ensimmäisen, La morte non ha sesson (A Black Veil for Lisa), valmistuttua vuonna 1968. Se aloitti sittemmin koulutyttöjen kuolemaa käsittelevän kolmen elokuvan sarjan, jonka muut osat La polizia chiede aiuto (What Have They Done to Your Daughters?, 1974) ja Alberto Negrinin ohjaama Enigma rosso (Rings of Fear, 1978) valmistuivat giallo-buumin jo osoittaessa hiipumisen merkkejä. Kuvaajakseen hän sai jo tuolloin kokeneen – tulevan sleaze-elokuvien veteraanin – Joe D'Amaton. Musiikista vastasi itse Ennio Morricone.

Elokuvan synopsis ei ole kovin erilainen muihin aikakauden gialloihin verrattuna: Fabio Testin esittämä professori Enrico "Henry" Rossini joutuu sattumalta nuoren tytön murhan todistajaksi ja alkaa selvittää tapahtuman taustoja. Samalla vaarassa on paljastua hänen suhteensa yhteen koulun oppilaista. Surmatöitä tapahtuu lisää, ja niitä kaikkia yhdistää yksi ainoa tekijä: kaikkien tyttöjen haarojen väliin on tungettu terävä esine. Seksuaalinen väkivalta ja mysteeriksi jäävä murhaaja yhdistyvät lopulta poikkeuksellisen intensiivisessä takaumassa. Kuka siis onkaan tuo tyttö, mystinen Solange, ja mitä hänelle on tapahtunut?

Jo aivan elokuvan ensimmäistä kuvista alkaen Dallamano osoittaa niin monen genre-elokuvan esteettisen voiman, kun nuoret sisäoppilaitoksen tytöt ajavat polkupyörillään vasten punaista taustaa. Ennio Morriconen säveltämä ja hänen luottolaulajiinsa lukeutuneen Edda Dell'Orson (mm. Hyvät, pahat ja rumat, 1966) laulama maaginen tunnusmelodia luo kuvan ylle haikean kontrastin, joka alleviivaa elokuvan rakenteen – ja avaa tien surmat selittävän muiston äärelle. Kerronta on kauttaaltaan jäntevää, mistä hyvänä esimerkkinä käy ensimmäisen murhan tutkinta, jossa Dallamano osoittaa kykynsä visualisoida mielikuvia.

Loppupeleissä Cosa avete fatto a Solange? selviää useille gialloille tyypillisistä karikoista, kuten esimerkiksi juonenkäänteiden sekamelskasta. Luvassa ei myöskään ole Dario Argenton Tenebren (1982) kaltaista verellä ilottelua, Mario Bavan A Bay of Bloodin (1971) huikeaa bodycountia tai Lucio Fulcin The New York Ripperin (1982) naisvastaisuutta. Kun myös D'Amato onnistuu kuvaajana, on kyseessä yksi 70‑luvun alun merkittävimmistä gialloista. Pienenä bonuksena elokuvassa nähdään Solangen roolissa vuoden 1978 kontroversaalin raiskausfiktion kostaja, Camille Keaton, sekä ristiriitojen sävyttämää avioparia näyttelevät Testi ja Karin Baal.

Elokuvaa on toisinaan markkinoitu Edgar Wallacen krimikertomuksiin pohjautuvana^[1]. Yhtä kaikki se muistuttaa krimien ja giallojen välisestä suhteesta, ensin mainitun genren synnyttyä 60‑luvun taitteesta Rialto Filmin lanseeraamana. Cosa avete fatto a Solange? onkin oiva osoitus giallojen onnistuneesta konseptista, jossa murhamysteerin sijaan korostui niljakas väkivalta sekä visuaalinen mielihyvä sen kontrastina.

Jos siis italialainen draama on yhtään lähellä sydäntä, tarjoaa Cosa avete fatto a Solange? onnistuneen tarinan nuoren tytön yksinäisestä kohtalosta.

Alaviitteet

1. ^ Teos, johon elokuva löyhästi pohjautuu on The Clue of the New Pin vuodelta 1923.