Julkaistu:

Kirjoittanut:

Julkaistu:


DayZ (2013)

peli arvostelu

arvosana 4/5

DayZ (Stable – 0.46.124490)

Bohemia Interactiven kehittämä post-apokalyptinen zombie-selviytymispeli DayZ perustuu saman nimiseen pelimodiin, joka pyörii niin ikään Bohemian kehittämän vuonna 2009 julkaistun ARMA 2 ‑sotapelin päällä. Sekä mainitusta modista että DayZ:n standalone-versiosta on pääasiallisesti vastuussa Uusi-Seelantilainen Dean Hall, lempinimeltään tuttavallisemmin Rocket.

Hall sai idean DayZ:in armeijauransa aikana ollessaan selviytymisleirillä luonnonvoimien keskellä. Armeijan lukuisten teoriatason treenien lisäksi Hall kaipasi simuloituja selviytymisharjoituksia, ja päätyi kehittämään ARMA 2 ‑pelin päälle yksinkertaisen selviytymislaajennoksen, jota esitteli armeijassa muille upseereille ja yritti saada siitä laajemmin levitettävää selviytymiskoulutuspeliä sotilaille. Hanke sai ristiriitaista palautetta ja Hall itsekin tajusi, että jos peliä lähdettäisiin kehittämään hallituksen ja armeijan voimin eteenpäin, olisi tie aivan liian byrokraattinen ja mutkikas. Niinpä Hall päätti julkaista pelilaajennoksen itse ja lisäsi mukaan zombiet vedotakseen laajempaan mainstream-yleisöön.

kuvituskuva a
kuvituskuva b

DayZ-modista tuli hitti ja se voitti useita eri videopeliaiheisia kunniamainintoja ilmestymisvuonnaan 2012. Samaisena vuonna Hall itse hyppäsi mukaan Bohemia Interactiven kelkkaan ja lähti yhdessä yhtiön mukana kehittämään DayZ:stä itsenäistä standalone-versiota.

Aivan kuten ARMA 2:ssa, myös DayZ:n tapahtumapaikkana toimii slaavilaishenkinen Chernarus-niminen mielikuvitusalue, johon tsekkiläisperäinen pelikehitystiimi on imenyt reilusti vaikutteita kotimaansa maisemista. Läpikoluttavaa maastoa löytyy jopa valtavat 225 neliökilometriä, sisältäen rantojen, peltojen ja metsien lisäksi useita erilaisia kyliä ja kaupunkeja.

Realistiseen sotilastoimintaan sekä aseiden ja ballistiikan autenttiseen mallintamiseen peleissään jo pitkään erikoistuneen Bohemia Interactiven taitava kädenjälki takaa sen, että pelimaailman autenttisuus ja immersio jo ilman selviytymistoiminnallisuuksiakin hipoo melkoisia sfäärejä. Mutta kun maailmaan lisätään mukaan dynaamiset sääolosuhteet, vaatteet jotka kastuvat sateessa, joukko erilaisia tauteja, hypotermian uhka, nälkä, jano ja muut perustavalaatuiset ongelmat, jotka villin luonnon keskellä liikkuva ihminen voi kohdata, voidaan DayZ:n todeta olevan yksi tämän hetken monimuotoisimmista selviytymispeleistä. Totuuden nimissä mainittakoon, että tämän hetkisessä kehitysversiossa kaikkia edellä mainittuja ominaisuuksia ei ole toteutettu vielä loppuun asti, mutta tulossa ne ovat.

kuvituskuva c
kuvituskuva d

Luonnonvoimia vastaan kamppailu ja peruselintoiminnoista huolehtiminen eivät tietenkään ole pelin ainoa päänvaiva, vaikka ne suurelta osalta vaikuttavatkin pelikokemukseen. Kylien ja kaupunkien laitamilla majailevat elävät kuolleet ovat oma kiusansa, mutta suurin uhka on ihminen itse muiden pelaajien muodossa. Varomaton ensikertalainen voi hyvin nopeasti havaita, että huolimattomasta teiden varsilla liikuskelusta palkitaan kiväärinlaukauksella otsaan. Muiden pelaajien kanssa ei myöskään kannata vahingossakaan eksyä samoihin hylättyihin taloihin ruokaa ja tarvikkeita etsimään. Vain viekkaimmat ja nopeimmat selviytyvät. Minkäänlaista erillistä tallennusmahdollisuutta peli ei tarjoa (pois lukien tilanteen tallennus serveriltä uloskirjautuessa), joten jos kuolet, menetät kaikki mahdolliset esineet, joita olet kenties päiväkaupalla haalinut kasaan ja aloitat pelin aivan alusta uudella hahmolla. Anteeksiantamaton permadeath-systeemi kannustaa entisestään varovaisuuteen ja aiheuttaa todellista sydämentykytystä vaaratilanteen uhatessa.

Peli tarjoaa myös alkeellisen crafting-toiminnallisuuden, joka tosin kehittyy hiljalleen entistä paremmaksi. Esimerkiksi tikkuja, säkin ja köyttä yhdistämällä pelaaja voi rakentaa itselleen alkeellisen repun. Haulikon voi sahata poikki rautasahalla. Lähes kaikkiin aseisiin voi myös lisäillä jos jonkinlaista lisäosaa kiikaritähtäimestä pistimeen. Metsän puista saa polttopuita ja puskista tikkuja, jos sattuu ensin löytämään käsiinsä kirveen. Kynillä voi kirjoittaa paperiin viestejä muille pelaajille, ja spraypurkeilla voi maalata varusteita vaikkapa vihreäksi tai mustaksi. Myös metsästys‑ ja kalastustoimintoja ollaan hiljalleen tuomassa mukaan peliin ja tulevaisuudessa kaadetuista eläimistä voi irrottaa lihakimpaleita ja keittää niistä itselleen vaikkapa lihasoppaa.

kuvituskuva e
kuvituskuva f

Suurimpana puutteena DayZ-modiin verraten loistaa silmille ajoneuvojen puute. Mikäpä olisi sen hauskempaa kuin huristella jeepillä nopeasti kukkuloiden yli, kuljettaa kavereita bussilla paikasta toiseen, tai polkea fillarilla zombieta karkuun. Kaikki tämä on modissa mahdollista ja toivottavasti pian myös standalone-versiossa.

Nykyinen ARMA 2:een pohjautuva grafiikkamoottori jaksaa pyörittää DayZia nykyisellään melko mukavasti (joskin suorituskykyongelmia on nähty aiemmissa kehitysvaiheissa). Tästä huolimatta peli on piakkoin siirtymässä täysin uuden Enfusion-grafiikkamoottorin päälle. Tämä siksi että PC‑pelaajille voitaisiin tarjota visuaalisesti entistä näyttävämpi maailma, mutta myös siksi että pelimoottorin vaihto mahdollistaa pelin kehittämisen PS4:lle, jolle peli on luvattu julkaista jo tulevana vuonna 2015.

  • Vaarantuntu käsinkosketeltava
  • Luonnon keskellä viihtyy ja maisemia on kaunis katsella
  • Bugien aiheuttamat kuolemat, kuten tippuminen tikkailta
  • Visuaalisuus:
  • Immersio:
  • Pelimekaniikka:
  • Uudelleenpelattavuus:

Teoksen tiedot:

developers

distributors

Genre

Kategoria

platforms

Julkaistu:


Rust (2013)

peli arvostelu

arvosana 3/5

DayZin tavoin Rust edustaa post-apokalyptistä selviytymispeligenreä. Pelin kehittäneen brittiläisen Facepunch Studiosin taustalta löytyy muun muassa suositun Garry's Modin vuonna 2004 luonut Garry Newman. Rust sai syntynsä kun firman työntekijät ihastuivat DayZiin, mutta eivät olleet täysin tyytyväisiä sen pelimekaniikkaan. Vaikutteita peliin myönnetään saadun myös S.T.A.L.K.E.R.:sta sekä Minecraftista. Pelin varhaisessa kehitysversiossa olivat mukana itse asiassa myös zombiet, mutta nyttemmin ne on poistettu ja ulkopuolisena uhkana ovat jäljellä vain radioaktiiviset alueet sekä mutatoituneet sudet ja karhut. Yksinkertaisimmillaan Rustia voisi luonnehtia aikuisten Minecraftiksi, etenkin pelien rakentelutoiminnallisuuksien samankaltaisuus huomioiden.

Rustin kehitys on hiljattain jakautunut kahteen erilliseen osaan: legacy‑ ja experimental-versioon. Näistä legacy-versio on se millaisena useimmat pelin mieltävät Rustista puhuttaessa. Experimental-versio on pelin tuleva lähes täysin muunneltu versio, jossa jäljellä alkuperäisestä on lähinnä rakentelumoottorin perusidea, muttei paljon muuta.


Rust (legacy)

Pelin alkaessa pelaaja (alaston mieshahmo) herää keskeltä metsää kädessään isohko kivi. Hetken ihmettelyn jälkeen alkaa käydä selväksi, että kivellä voi joko hakata puusta irti kokonaisia tukkeja (niin uskomattomalta kuin se kuulostaakin), surmata metsäneläimiä (tai muita pelaajia) tai hakata muista kivistä irti lisää kiviä. Kivistä ja tukeista voi rakentaa paremman kirveen, jolla kivien ja tukkien keräys nopeutuu. Tarpeeksi kiviä ja tukkeja keräämällä on mahdollista rakentaa itselleen myös yö‑ sekä tulisija, ynnä muuta parempaa rakennuskalustoa, kuten työpenkkejä ja sulatusuuneja. Eläimistä irtoaa nahkaa, joka on avuksi vaatteiden parsimisessa. Edistyneemmillä työkaluilla osaava pelaaja voi kyhätä itselleen jopa improvisoituja tuliaseita. Mahdolliset asumukset eivät pelissä ole rajoitetut esimallinnettuihin vaihtoehtoihin, vaan pelaajan on mahdollista halutessaan rakentaa lattiat, seinät, raput ja ikkunat erikseen ja asetella ne talon muotoon tahtomallaan tavalla. Hauskaa hupia!

kuvituskuva a
kuvituskuva b

Käsinkosketeltava kuolemanuhka ei Rustissa pääse ikinä yhtä sydäntätykyttäviin ulottuvuuksiin kuin DayZissä, koska pelaajan on mahdollista nikkaroida itselleen makuupusseja, jotka toimivat uudelleensyntymäpaikkoina kuolon korjatessa. Aina on tietenkin vaara, että joku ilkiö tulee ja tuhoaa makuupussin, mutta sen varalta makuupusseja kannattaa sijoitella useisiin tarkoin valittuihin paikkoihin ympäri pelialuetta.

Se mikä Rustissa ei ole hauskaa ovat teinihakkerit, jotka ovat vallanneet joka ikisen virallisen palvelimen, jolla peli pyörii. Lukuisista peliä käynnistäessä nähtävistä anti-cheat- ja bannivaroituksista huolimatta on takuuvarmaa, että jossain vaiheessa tulee törmänneeksi ilkikuriseen teiniin, joka lentelee hahmollaan pitkin taivaita ja tulittaa pelaajan loputtomilla ammuksillaan kuoliaaksi heti tämän havaittuaan. Ja jos tämä sellaisenaan ei riitä tuottamaan tarpeeksi mielipahaa hyväntahtoiselle kodinrakentajalle, niin rakennelmien supernopea itsestään kuluminen viimeistään huolehtii siitä. Päivän pari odottamalla ovat talosi kaikki ensimmäisinä rakennetut seinät kadonneet taivaan tuuliin ja kaikki taloon säilötyt tavarat takuuvarmasti varastettu.

kuvituskuva c
kuvituskuva d

Peliin on sisäänrakennettu myös minecraftmainen yö‑ ja päiväsykli. Yöllä hahmo on kylmissään eikä parane mahdollisista haavoistaan, ellei löydä jostain kodin lämpöä. Yö ei sinällään tuo mukanaan mitään ylimääräistä uhkaa, mutta aiheuttaa pelkällä pimeydellään ylimääräistä ärsytystä etenkin aloittelevalle talonrakentajalle, joka tahtoisi vain rauhassa ahertaa työmaallaan.

Rustin kokeellinen experimental-haara puolestaan on – ainakin nyt kirjoitushetkellä – totaalinen sekasotku.


Rust (experimental)

Jo ensivaikutelma on hyvin pahaenteinen, kun alkuruudun options-valikon takaa löytyy ainoastaan buginen näkymä, jossa otsikkonappien klikkailu avaa esiin täysin tyhjän dialogialueen. Ainoaksi vaihtoehdoksi jää joko klikata alkuruudun "start game" tai "quit" ‑valintaa. Huomionarvoista on myös se, että joillain latauskerroilla alkuvalikko saattaa jäädä kokonaan latautumatta ja vastassa on vain hämmennystä aiheuttava synkkä metsä ja animoitu susi, vailla mitään mahdollisuutta aloittaa tai lopettaa peliä. Toisinaan yhteydenotto pelipalvelimelle jämähtää kokonaan, eikä peli ala.

kuvituskuva e
kuvituskuva f

Jos alun ongelmat onnistuu ohittamaan ja pelin saa käyntiin, on pelaajalla vastassaan visuaalisesti hyvin sekava maailma täynnä bugisia paikallaan jököttäviä peuroja ja muita erittäin epämääräisiä ongelmia. Talon seinien läpi voi varastaa tavaraa uuneista ja laatikoista. Erilaisten rakennuselementtien valinta pitäisi tapahtua oikeaa nappia klikkaamalla, mutta avautuvan valikon toiminta on täysin sattumanvaraista. Lyhyesti summattuna, pelin experimental-versio ei ole missään määrin pelikelpoinen.

kuvituskuva g
kuvituskuva h

Jos pelin kehittäjät tai peliä jakeleva Valve jaksaisivat puuttua legacy-version hakkeritoilailuihin, olisi Rustissa hyvinkin paljon potentiaalia. Rakentelumoottori on artikkelissa käsitellyistä peleistä monipuolisin ja maailma muutenkin tarpeeksi kiehtova, jotta siellä jaksaa viettää mielellään reilusti aikaa ympäristön ja pelimekaniikan rajoja tutkien.


Rust (legacy, rust.alpha – 11 Sep 2014, 7:26PM)

  • Rakentelu toimii ja rakentaminen on kivaa
  • Kiehtova, joskin hieman yksioikoinen maailma
  • Teinihakkerit
  • Rakennelmat tuhoutuvat liian nopeasti ja helposti
  • Visuaalisuus:
  • Immersio:
  • Pelimekaniikka:
  • Uudelleenpelattavuus:

Rust (experimental, 2014-09-12_17-35-42)

  • Rakentelumoottorissa on potentiaalia
  • Ei oikeastaan mitään muuta hyvää sanottavaa tällä hetkellä
  • Visuaalisuus:
  • Immersio:
  • Pelimekaniikka:
  • Uudelleenpelattavuus:

Teoksen tiedot:

developers

distributors

Genre

Kategoria

platforms

Julkaistu:


The Forest (2014)

peli arvostelu

arvosana 3.5/5

The Forest (0.06b)

The Forestin alussa matkustajalentokone tekee pakkolaskun pienelle lähes autiolle saarelle. Pelaajahahmon virottua ensimmäinen vastaantuleva näky on harmaa kannibaalimutantti pitelemässä pelaajan omaa lennolla mukana matkustanutta poikaa sylissään. Kannibaali kääntyy kannoillaan ja marssii ulos koneen hylystä poika kainalossaan. Lentokoneen keulassa kuolleena makaavan lentoemon vatsasta kiskotaan irti kirves ja ympäristöstä haalitaan mukaan muuta hyödyllistä rojua. Ei muuta kuin kamat kantoon ja metsään selviytymään!

Pääpaino The Forestissa lepää puhtaasti fiilispohjaisessa metsän siimeksessä kykkimisessä. Ensisijainen tarkoitus on rakentaa jonkinlainen suoja sadetta ja muita luonnonvoimia vastaan. Kun tämä tavoite on saavutettu, on aika alkaa selvittää saaren mysteerejä (jotka eivät valitettavasti tässä pelin kehitysvaiheessa vielä kovin syvälle yllä). Syödä täytyy myös muistaa ja haalia lisäaseistusta mahdollisia hyökkääjiä vastaan.

kuvituskuva a
kuvituskuva b

Rakentelun pääaineina toimivat tikut, tukit ja kivet. Pieniä tikkuja ja kiviä voi taskussa kantaa kerralla jopa hyvinkin epärealistisia määriä, mutta tukkeja ei olalle saa kuin kaksi kerrallaan (mikä toki noudattaa oikean elämän realiteetteja, mutta aiheuttaa ärsytystä siinä vaiheessa, kun tarkoitus olisi rakentaa 80 tukkia vaativa metsämökki). Ruoaksi metsä tarjoaa sekä jäniksiä että liskoja, joista jälkimmäisten nahasta voi myös halutessaan kyhätä panssarin. Parin erilaisen yösijan ja nuotion lisäksi muuta kovin hyödyllistä rakennettavaa ei pelissä vielä ole. Halutessaan aikaansa voi käyttää erilaisten kertakäyttöisten, lähes hyödyttömien ansojen rakenteluun, tai rakentaa vaikkapa pihalleen kukkapenkin tai rannalle lautan – jolla tosin ei voi vielä seilata minnekään.

Ensimmäinen pelikerta The Forestissa saattaa hyvinkin viedä kokonaisuudessaan useampia tunteja, johtuen siitä että kaikki on vielä uutta, ihmeellistä ja epäselvää. Mutta hyvin pian saari on koluttu kokonaan läpi ja pelaajalle alkaa olla ilmeistä mihin toimintoihin pelissä kannattaa aikansa oikeasti käyttää. Metsäsaaren pienuudesta kertoo jotain se, että sen pystyy juoksemaan ympäri noin kymmenessä minuutissa.

kuvituskuva c
kuvituskuva d

Yksi pelin tunnelmallisimmista puolista ovat metsässä vaeltavat kannibaalipartiot. Alkuun partio saattaa koostua kenties yhdestä tiedustelevasta kannibaaliyksilöstä, joka saapuu ihmettelemään uuden tulokkaan metsänlaidalla loistavaa tulisijaa. Pian pelaaja saa kuitenkin huomata, että kannibaalit käyvät entistä nokkavimmiksi ja kohta on metsämökin ovea kolkuttelemassa isompi kannibaalisoturilauma poppamiehineen päivineen.

Metsäsaaren kannibaalit vaikuttavat alkuun asustavan maanpäällisissä huterissa mökeissä, mutta ajastaan pelaaja löytää saarelta useampia toisiinsa kytkeytyviä luolia ja kannibaalien syntyperät käyvät aiempaa selvemmiksi.

Erona Rustiin ja DayZiin The Forest ei tällä hetkellä tarjoa minkäänlaista moninpelimahdollisuutta (co‑op ‑versio tosin on suunnitteilla). Tämä aiheuttaa sen ongelman, että elämä metsän siimeksessä tuntuu kovin ontolta ja yksinäiseltä, vaikka satunnaiset tekoälyn ohjastamat kannibaalit metsässä vaanivatkin. Aito vaaran tuntu (vrt. DayZ) loistaa myös poissaolollaan, koska kannibaaliryhmien sijainti on pitkälti ennalta rajoitettu tietyille alueille.

kuvituskuva e
kuvituskuva f

Pahin kompastuskivi pelin nykykehitysversiossa on kuitenkin se, että pelin laajuus kokonaisuudessaan on aivan liian minimalistinen. Vaikka pelin aloittaisi aivan alusta on osaavan pelaajan mahdollista hankkia noin puolessa tunnissa käsiinsä pelin kaikki hyödylliset tarvikkeet ja rakentaa perustavalaatuinen majapaikka. Sen jälkeen voikin rynniä muutaman luolan läpi ja ammuskella kannibaalit kuoliaaksi valopistoolilla – vain todetakseen, että mistään ei löydy enää mitään uutta tai yllättävää ja kaikki mitä nähtävissä on, on jo nähty ja kokeiltu.

Hieman kiehtovuuslisää peliin saisi, jos jo alusta asti mukaan lupailtu Oculus Rift ‑tuki joskus materialisoituisi. Mitään merkkejä siitä ei kuitenkaan toistaiseksi ole näkyvissä. Aika näyttää mihin suuntaan The Forest kehittyy, mutta nykymuodossaan se on koluttu loppuun auttamattoman nopeasti.

  • Yksi parhaista kannibaaliaiheisista peleistä
  • Tekeminen loppuu liian nopeasti kesken
  • Visuaalisuus:
  • Immersio:
  • Pelimekaniikka:
  • Uudelleenpelattavuus:

Teoksen tiedot:

Säveltäjä

developers

distributors

Genre

Kategoria

platforms

Julkaistu:


The Long Dark (2014)

peli arvostelu

arvosana 3.5/5

(Sandbox Alpha v.271)

The Long Dark heittää pelaajan mystisen geomagneettisen luonnonilmiön todistaneen ja sen myötä jään ja lumen peittämään maahan syöksyneen postilentokonepilotin pöksyihin.

Luonnon armoilla pelaaja kohtaa susia, peuroja ja jäniksiä, muttei paljon muuta. Suurin uhka on alati pimenevä ilta ja jatkuva kylmyys, jolta täytyy hakea aktiivisesti suojaa, verhoten itseä topakampiin vaatteisiin sekä lämmittäen hylättyjen mökkien kamiinoja polttopuilla.

kuvituskuva a
kuvituskuva b

Pelin visuaalinen ilme on eräänlainen sekoitus Borderlandsin ja Team Fortress 2:n sarjakuvamaista tyylittelyä. Vaikkei grafiikka sinänsä ole realistista, ei se silti ole toiminut esteenä varsin tunnelmallisen maailman luomiselle.

The Long Darkin parhaisiin puoliin kuulukin kuinka yllättävän immersiivisesti se onnistuu simuloimaan lumista ihmisten hylkäämää erämaata. Pelissä yöt ovat pilkkopimeitä ja nähdäkseen jotain pelaaja tarvitsee kannettavan lyhdyn tai jonkun muun valonlähteen. Realististen sääolosuhteiden luomiseen on pelissä panostettu rutkasti ja rikas äänimaailma tukee visuaalista tunnelmointia varsin miellyttävällä tavalla. On kunnioitettava saavutus kuinka aidosti ahdistavaksi kokemukseksi tuulensuojan etsiminen alati yltyvän lumimyrskyn keskellä onnistuu muodostumaan.

kuvituskuva c
kuvituskuva d

Pelin sisäinen crafting-järjestelmä tarjoaa pelaajalle mahdollisuuden valmistaa erilaisia raaka-aineita yhdistellen esimerkiksi ongenkoukkuja, eläinten nahasta tehtyjä rukkasia sekä muutamia muita alkeellisia esineitä. Esineiden työstö ei ole mahdollista aivan missä tahansa, vaan se täytyy tehdä asumusten sisältä löytyvien työpöytien äärellä.

Esineiden valmistuksen ohella myös useimmat muut toiminnot, kuten verhoista kankaan repiminen, huonekalujen polttopuiksi hajottaminen, marjojen poiminta ja lihan erottelu metsästetyistä eläimistä kuluttavat päähahmon kaloreita ja edistävät nopeutetusti kellonaikaa sekä näin ollen sysäävät nälkä‑ ja janomittareita vauhdilla eteenpäin. Hahmon jaksamista mittaa myös erillinen stamina-mittari, joten metsässä juoksentelu ei onnistu loputtomiin, vaan hahmo hengästyy aikansa juostuaan.

Päähahmo voi myös satuttaa itsensä erinäisin tavoin, joista selvästi yleisin on nilkan nyrjähtäminen (joskus jopa naurettavan pienistä putoamiskorkeuksista). Haavereihin on toki löydettävissä ja valmistettavissa erilaisia lääkkeitä ja tarvikkeita, joiden avulla hahmo on mahdollista parantaa takaisin voimiinsa. Paraneminen vaatii myös eripituisia ajanjaksoja lepoa. Turhan helposti tapahtuvan nilkan nyrjähtämisen lisäksi toistuvaksi ärsytyksen aiheeksi pelissä nousee pelaajan taskujen hyvin rajallinen tila, kun hylätyistä asumuksista tai jäätyneiden ruumiiden taskuista kerättyä kaikkea kivaa ei enää pystykään varastoimaan mukaansa.

kuvituskuva e
kuvituskuva f

Pelissä ei tällä hetkellä ole minkäänlaista sen syvempää tarkoitusta, vaan peli rajoittuu muutamaan erilliseen sandbox-ympäristöön, joissa pelaaja voi halutessaan metsästää metsän eläimiä sekä etsiä hylätyistä rakennuksista esineitä, aseita ja aina entistä lämpimämpiä vaatteita – mutta siinäpä oikeastaan kaikki mitä pelillä on tällä hetkellä tarjota. Peliin on kyllä myöhemmin tulossa mukaan erillinen juonellinen tarinamoodi, mutta sen sisällöstä ei toistaiseksi ole vielä kovin tarkkaa tietoa.

Nykyhetkellä sandbox-vaeltelumoodissa erilaisia aloituspaikkoja on valittavissa neljä: Mystery Lake, Coastal Highway, Pleasant Valley ja Desolation Point. Näistä aivan aluksi valittavissa on vain mysteerijärvi, ja muut kohteet täytyy ensin ensimmäistä kertaa löytää ennen kuin niistä on mahdollista käynnistää uusi pelisessio. Peli tarjoaa myös kolme erilaista vaikeusastetta, joista helpoin, pilgrim-moodi, mahdollistaa rauhallisen metsässä käyskentelyn ilman petoeläimistä koituvaa häiriötä. Voyageur-vaikeusaste tuo hieman lisää haastetta selviytymiseen ja vaikein Stalker-moodi vielä sitäkin enemmän. Päähahmoksi valittavissa on joko mies‑ tai naishahmo, mutta valinta ei sinänsä vaikuta muuhun kuin siihen miltä hahmo kuulostaa itsekseen höpistessään.

Kanadalainen Hinterland-peliyhtiö varmisti pelille ~180 000 euron Kickstarter-rahoituksen vuoden 2013 lokakuussa. Peli itsessään on toteutettu suositulla Unity 5 ‑pelimoottorilla, ja samoin kuin The Forestiin, myös The Long Darkiin on lupailtu myöhemmin ilmestyväksi Oculus Rift ‑virtuaalilasituki.

  • Visuaalisessa yksinkertaisuudessaan kiehtova ja tunnelmallinen maailma
  • Moninpelimahdollisuuden puute tekee olon yksinäiseksi
  • Visuaalisuus:
  • Immersio:
  • Pelimekaniikka:
  • Uudelleenpelattavuus:

Teoksen tiedot:

developers

distributors

Kategoria

platforms