20 vuotta sitten flippereitä oli kaikkialla: kahviloissa, ostoskeskuksissa, huolto-asemilla ja baareissa. Flipperit olivat olennainen osa nuorisokulttuuria, notkumista ja ajan tuhlausta. Jopa meillä Suomessa. 90-luvun puolessa välissä maailma kuitenkin muuttui äkisti ja alkoi digitalisoitua kovalla vauhdilla. 50 vuoden historia ja flipperin ikonimainen asema populaarikulttuurissa alkoi nopeasti kadota. Kuten monesta muustakin mekaanisesta ja analogisesta laitteesta, myös flipperistä tuli nopeasti jäänne menneisyydestä, ajasta ennen digitalisoitumista.
Flipperit ovat käyneet kuolinkamppailua kohta 20 vuotta. Yhden teollisen valmistajan ja fanaattisen harrastajajoukon on kuitenkin onnistunut pitkittämään loppua ja tällä hetkellä eletään jonkinlaista stabiilia vaihetta. Yli vuosikymmenen poissaolo näkyviltä paikoilta on kuitenkin tehnyt tehtävänsä: ei‑harrastajille laitteet ovat jo jonkinlaisia kömpelöjä kummajaisia menneisyydestä ja niihin suhtaudutaan sympatisoivalla oudoksunnalla.
Flipperi on yksi omaperäisimmistä peliautomaateista ja sillä on kokonaan oma evolutiivinen haaransa. Se on säilyttänyt omat erikoispiirteensä yli 80 vuotta ja pystynyt ratkaisemaan ongelmat aina omia perinteitään ja pelikokemustaan kunnioittavalla tavallaan. Samaan tapaan nykyajan hitaassa dekadenssissa on jonkinlaista arvokasta sukupuuttoon kuolemista.
Mikä sitten laitteessa on viehättänyt jo lähes 80 vuotta? Sen lasinalainen pienoismaailmansa on kuin kokonaan oma logistinen ekosysteeminsä. Eräänlainen mekaaninen suljettu biosfääri, jossa kaikki tapahtuu määriteltyjen syy‑seuraussuhteiden perusteella. Käyttäjälle peli tarjoaa tasapainoisen kokonaisuuden kontrollia ja satunnaisuutta tarkoituksenmukaisessa paketissa. Audiovisuaaliset tehosteet ovat valjastettu palkitsemaan käyttäjän valintoja ja kertomaan niistä muille.
Flipperin juuret ulottuvat aina 1700‑luvulle Bagatella-nimiseen mekaaniseen kuulapeliin (oikealla Bagatella 1800‑luvulta). Kehitys kohti moderneja flippereitä oli hidas ja merkittävimmät uudistukset tehtiin 50 vuoden kuluessa: 1890‑luvulla innovoitiin jousi pallon ampumiseen, 1930‑luku toi sähköistyksen sekä pistelaskun ja 1940‑luku mailat (flippers) mukaan. Yritysten lukumäärällä mitattuna vilkkain vuosikymmen oli 1930‑luku vaikka moni valmistaja lopettikin vain muutaman laitteen jälkeen. Osasta kuitenkin kasvoi suuria yhtiöitä, joiden alla tehtiin kaikkea peliautomaateista kotimikroihin ja kasino-ohjelmistoihin.
Flipperit ovat vuosikymmenten aikaan kohdanneet monenlaisia koettelemuksia. 30 vuoden ajan, aina 70‑luvulle asti flipperit olivat monessa osassa Yhdysvaltoja laittomia rahapelilainsäädännön vuoksi (mm. New York, Los Angeles ja Chicago). Epäilemättä noilta ajoilta flippereihin jäi myös jonkinlaisen kapinallisuuden leimaa. 1970‑luvun lopussa videopelit olivat hetken vakava uhka, mutta flipperiteollisuus vastasi lisäämällä audiovisuaalisuutta, teknisiä innovaatioita ja sisältöä. Myöhemmin pelikokemuksista tuli yhä enemmän eräänlaisia tarinoita, joissa matriisinäytön avulla suoritettiin tehtäviä ja edettiin eteenpäin.
Aina 1990‑luvulle asti markkinat kasvoivat, mutta alalla oli jo toteutettu suuria konsolidaatioita. Markkinoilla oli käytännössä enää vain kolme valmistajaa: Bally/Midway/Williams, Gottlieb ja Data East. Flippereiden tuotantomäärissä lyötiin kuitenkin ennätyksiä ja The Addams Family (Williams, 1992) jäi historiaan parhaiten tuottaneena flipperinä yli 20 000 myydyllä laitteella. Tuho oli kuitenkin jo hämmästyttävän lähellä. Murroskaudeksi osoittautui suunnilleen samat vuodet, jolloin muukin viihde‑ ja viestintäelektroniikka mullistui. 1990‑luvun puolessa välissä gsm‑puhelimet ja internet löivät itsensä läpi. Tietokoneet halpenivat, peliteollisuus kasvoi ja konsolipelimarkkinat syntyivät aikuisväestölle. Nämä kaikki kilpailivat samasta ajasta ja rahasta flippereiden kanssa. Vuosina 1996–2000 ajettiin nopeassa tahdissa koko ala alas.
Osaltaan teollisuudenhaara oli myös oman itsekeskeisyytensä uhri. Laitteet tehtiin edelleen käsityönä ja ne olivat taloudellisen ajattelun ja logistisen järkeilyn painajaisia. Kenttädesignerit olivat epävirallisia päälliköitä, jotka kilpailivat myös yrityksen sisällä toisiaan vasten. He tekivät asioita joskus eri tavalla vain harhauttaakseen, tai koska pystyivät siihen. Tämän seurauksena samankaltaiset ratkaisut eri malleissa eivät välttämättä olleet teknisesti yhteensopivia. Flipperin valmistaminen oli myös hidasta: yhden laitteen aika suunnittelupöydältä myyntiin vei keskimäärin 16–20 kuukautta.
90‑luvun historia valmistajanäkökulmasta
Flipperit ovat aina profiloituneet vahvasti eri merkkeihin. Pelkkä valmistajan nimi määrittää monasti jo odotukset pelin sisällöstä ja hinnasta. 1990‑luvulla markkinoilla oli enää kolme valmistajaa: Williams, Gottlieb ja Data East. Capcomin yhdysvaltain tytäryhtiö käynnisti rohkeasti oman valmistuksen 1995, mutta luopui siitä nopeasti seuraavana vuonna.
Bally / Williams / Midway (1943–1999)
Midway oli alun perin Ballyn omistama arcadepelejä tuottava yksikkö. Aluksi 80‑luvulla Ballyn flipperiliiketoiminnot ja Midwayn arcadeosastot yhdistettiin. 1987 pelialan monitoimija WMS Industries meni pörssiin ja osti Bally Midway Manufacturing Companyn. WMS industriesillä oli omakin flipperiyksikkö, joka tuotti laitteita Williams nimikkeen alla. Yksiköt yhdistettiin ja kaikki brändit päätettiin säilyttää, joten laitteita valmistettiin kaikilla kolmella nimellä. Kaupan lopputuloksena WMS:stä tuli markkina‑ ja teknologiajohtaja jonka markkinaosuus oli parhaimmillaan jopa 70–80%.
Myyntimääriä on vaikea arvioida, mutta vuosien 1992–1993 malleja rakennettiin melkein 130 000. 90‑luvun huippuvuosina maailmanlaajuiset markkinat saattoivat olla noin 100 000 myydyn laitteen kokoiset. Vuoden 1996 malleja rakennettiin enää vain hieman yli 10 000. Pörssiyhtiön osana ollut jaosto koki kovaa painetta ja se ryhtyi vuosikymmenen lopulla viimeiseen uhkayritykseen. Syntyi Pinball 2000 ‑konsepti, jossa pyrittiin ratkaisemaan laitteisiin kasautuneet tuotannolliset ja ylläpidolliset ongelmat sekä aikaansaamaan moderni flipperi.
Pinball 2000:ssa on jälkikäteen tarkasteltuna monia mielenkiintoisia ominaisuuksia, kuten alkeelliset TCP/IP ‑liitännät. Näitä ominaisuuksia ollaan vasta nyt, 12 vuoden jälkeen lisäämässä Sternin flippereihin. Toinen Pinball 2000 ‑laite, Star Wars Episode I (1999) oli kallis ja epäonnistunut projekti. Laitteen ilmestymisen jälkeen Williams lakkautti äkisti flipperijaostonsa, eikä myynyt sitä eteenpäin. Miksi näin tehtiin, on kysymysmerkki vielä tänäkin päivänä. Infrastruktuuri ja tietotaito ei päätöksen myötä siirtynyt eteenpäin ja ylivoimaisen markkinajohtajan katoaminen johti osaltaan myös koko alan taantumiseen.
Williamsin ja Ballyn laitteiden arvostus on toki subjektiivinen seikka, mutta tilastot kertovat samaa kieltä: IPDB.orgin* käyttäjäarvioissa 30 parhaimman flipperin joukkoon mahtuu Ballyn ja Williamsin laitteiden lisäksi vain kolme muiden valmistajien laitetta.
*) IPDB.org [linkki] on flippereiden "IMDB", tietokanta, jonne on kerätty tieto julkaistuista laitteista.
Tilt – The Battle To Save Pinball (2006)
2006 valmistunut dokumentti Pinball 2000‑platformista ja kunnianhimoisista ajatuksista modernisoida flipperi 2000‑luvun tarpeisiin. Modulaarisen rakenteen lisäksi olennaisin muutos oli videopeleistä tuttu screeni, joka käännettiin suoraan kenttään. Tällä saatiin virtuaalista sisältöä ilman, että pelikokemuksesta tulisi liian outo. 1999 esitelty konsepti oli menestys, mutta silti vain kahden pelin jälkeen Williams ajoi koko flipperidivisioonansa alas.
Hyvin koostettu ja käsikirjoitettu tarina on tiivis paketti teollisuuden historiasta, noususta, ongelmista ja viimeisestä suuresta panostuksesta. Samalla se on pienoinen draama loppuun asti ajetusta yksiköstä, joka kaikkien todennäköisyyksien vastaisesti vielä kerran näyttää onnistuvan. Mukana ovat kaikki keskeiset projektiin ja liiketoimintaan osallistuneet henkilöt. Hyvien tarinoiden tapaan mukaan mahtuu monta entä‑jos ‑kysymystä.
Tunnin dokumentin lisäksi mukana on 7 tuntia ekstramateriaalia kuten haastatteluja.
(1927–1996)
Gottlieb valmisti ensimmäisen flipperinsä jo 30‑luvulla. 30‑luvulla valmistettuja Baffle Ball (useita malleja) flippereitä myytiin yli 50 000 kappaletta ja nimike onkin kaikkien aikojen myydyin laite toimitusmäärissä mitattuna. Gottlieb oli oman tiensä kulkija ja sinnitteli omilla ratkaisuillaan aina hamaan loppuun asti.
Suomeen tuotiin sekalainen määrä eri nimikkeitä, viimeisiä näistä oli Stargate (1995)-teemaiset laitteet. Laitteet arvotetaan yleisesti Williams/Ballyn ja Data Eastin/Segan väliin.
Gottliebin viimeiseksi laitteeksi jäi Barb Wire (1996) ‑teemainen flipperi. Sitä valmistettiin noin 1000 kappaletta ja se oli yhtiön 748. flipperi. Barb Wire ‑flipperiä tuotiin uutena Suomeen Pelikan toimesta.
(1995–1996)
Capcom perusti flippereitä tuottavan yksikön vuonna 1995 ja lakkautti sen vuoden 1996 lopulla. Capcom ehti tuottaa neljä laitetta, joita valmistettiin 750–1300 kappaletta kutakin. Viimeisestä laitteesta Kingpin:stä (1996) ehti valmistua vain vajaan kymmenen laitteen prototyypit. Sittemmin Capcomin flipperiperintöä on pyrkinyt jatkamaan Illinois Pinballin hankkeet (kts. seuraava sivu)
(1986–1994)
Data East valmisti alun perin arcade-pelejä ja selvisi alan kohtalonvuodesta 1983 melko hyvin. Se alkoi valmistaa flippereitä 1986 ja valmisti niitä aina 90‑luvun puoleen väliin asti kunnes Sega osti sen flipperiliiketoiminnan. Data Eastin erikoisuus oli rakentaa tilauksesta myös kustomoituja pelejä (tilaajina tunnetaan mm. Aaron Spelling ja Michael Jordan). Kustomoidut pelit olivat samoja laitteita kuin kaupallisetkin versiot, mutta eri ulkoasuilla koristeltuja.
(1995–1998)
Segan omituiset harharetket pelien maailmassa ulottautuivat myös flippereihin asti. Sega oli tosin ollut alalla jo 1970‑luvulla, mutta myynyt silloiset liiketoimintansa eteenpäin. Sega osti Data Eastin vuonna 1995: jälkikäteen katsottuna kauppa lienee tehty parhaimpaan / huonoimpaan aikaan, riippuen kumman näkökulmasta asiaa katsotaan.
Suurin osa Segan vajaasta 20 flipperin nimikkeestä tuotiin suomeen ja aiheet liikkuvat usein elokuvien ympärillä: Batman Forever (1995), Baywatch (1995), GoldenEye (1996), Star Wars Trilogy (1997), Twister (1996), X‑files (1997) ja Starship Troopers (1997). Segalta tuli melkoinen määrä nimikkeitä 1995–1997 välillä.
(1999–)
Gary Stern, joka johti jo aiemmin Data Eastin flipperiosastoa, siirtyi kaupan myötä Segalle ja myöhemmin osti samaisen liiketoiminnan. 1999 tästä syntyi Stern Pinball. Yhtiö on ollut monasti lopetushuhujen alaisina ja Gary Sternillä on ollut omituisia päähänpinttymiä, joita ei henkitoreissaan olevalla alalla työskentelevällä kuvittelisi olevan. Hän on muun muassa vierastanut laiteiden myyntiä muille kuin operaattoreille ja sekaantunut myös itse kenttäsuunnitteluun. Pari vuotta sitten yhtiön mentyä lähes selvitystilaan mukaan tulleet pääomasijoittajat aloittivat myös henkisen modernisaation. Nyttemmin on arvioitu, että jopa yli puolet laitteista menee yksityiseen käyttöön.
Viime aikoina Sternin otteissa on jo alkanut näkynyt sellaista panostusta, jota voi pitää positiivisia odotuksia herättävänä. Laitteiden toiminnallisuuteen on saatu uusia ajatuksia ja laitteiden markkinointipanoksetkin alkavat näyttämään jo hieman nykyaikaisemmalta. Viimeisimmät laitteet kuten Transformers (2011) eri teemoineen sekä Rolling Stones (2011) sisältävät hyvää potentiaalia vahvojen taustabrändiensä vuoksi. Välillä ovet paukkuen yhtiöstä lähtenyt kenttädesigner-legenda Steve Richie (Star Trek: Next Generation, 1993) on palannut myöskin takaisin yhtiöön. Samaten Gerry Gomez (Pinball 2000 platformin Revenge from Mars, 1999). Suomeen on tuotu jonkin verran Sternin laitteita, mm. Indiana Jones (2008), Lord of the Rings (2003) sekä Elvis (2004). Viimeisimpänä Tron (2011), joka löytyy Helsingin Kinopalatsista.
Stern kehittää nykyisin 2–3 flipperiä vuosittain ja tuotantomäärät nousevat tuskin paljoakaan yli tuhannen kappaleen per teema (arvio). Aiheet pyörivät useimmiten mainstream tv‑ohjelmissa (Wheel of Fortune, 2007; 24, 2009; CSI, 2008) tai blockbuster-elokuvissa (Indiana Jones, 2008; Iron Man, 2010; Avatar, 2009). Uuden laitteen hinta on noin 4500 euroa, mutta edes 2010‑luvulla ei Stern pysty rakentamaan yhtä monimutkaisia ja käytettäviä koneita kuin 90‑luvulla tehtiin. Toisaalta Stern pinball on ollut viimeiset kymmenen vuotta maailman ainoa flipperien valmistaja ja omalta osaltaan jo yrityksen olemassaolo on ollut koko harrastukselle tärkeää.
Tuhon jälkeen vuonna 2012
Vaikka maailmassa on ollut vain yksi valmistaja, se ei tarkoita etteikö halukkuutta alalle olisi. Uutiset uusista projekteista eivät ole vähentyneet vuosien varrella vaan pikemminkin lisääntyneet. Varsinkin yhdysvalloissa asiaan suhtaudutaan suurella intohimolla. Monesti haaveet omasta laitevalmistuksesta ovat lähteneet varaosaliiketoiminnasta tai aikaisemmasta kokemuksesta laitteiden parista. Karkeasti ottaen hankkeet voidaan jakaa pyrkimyksiin aloittaa vanhojen laitteiden uusiovalmistus tai kokonaan oman flipperin rakentamiseen. Molemmat ovat kertaluokkaa vaikeampia tehtäviä, joissa ei valitettavasti pelkkä palava innostus riitä. Yhteinen tekijä kaikilla yrittäjillä onkin, ettei kukaan ole vielä onnistunut tavoitteissaan.
Sinnikkäät yrittäjät
Illinois Pinball on yrittänyt aloittaa flipperituotantoa pitkän aikaa Capcomin aikoinaan rakentamien prototyyppien Kingpin (1996) ja Big Bang Theory (1996) ‑teemaisten laitteiden pohjalta. Yritys on hakenut mm. ennakkotilaajia projektille. Ensimmäisessä vaiheessa oli tarkoitus valmistaa 150 laitetta hinnan pyöriessä hieman yli 7 500 taalassa. Ensimmäinen haku vuonna 2007–2008 ei tuottanut tarpeeksi innokkaita, mutta projekti on edelleen etenemässä.
Pinball Factory (Australia) hankki vuonna 2005 joitain Ballyn lisenssejä tarkoituksenaan uusiovalmistaa vanhoja nimikkeitä (mm. Medieval Madness, Bally, 1997). Vuosien varrella aikataulua on siirretty aina eteenpäin, kunnes 2010 oikeudet myytiin Planetary Pinball Supplylle.
Yhtiöllä oli tarkoitus myös rakentaa kokonaan oma flipperi Crocodile Hunter ‑teemalla. Projekti meni jäihin Steve Irwinin kuoleman (9/2006) jälkeen, mutta ei koneesta siihen mennessäkään ollut ilmestynyt mitään konkreettista, lukuun ottamatta muutamaa tietokoneella tehtyä konseptikuvaa.
Planetary Pinball Supply (Yhdysvallat) osti Williamsin/Ballyn oikeudet Pinball Factoryltä. Yritys keskittyy pääasiassa tuottamaan uusio-osia lisenssien alaisiin laitteisiin, mutta sillä on myös oikeus valmistaa flippereitä. PPS solmi alkuvuodesta diilin Jersey Jack Pinball ‑yhtiön kanssa, joka yrittää rakentaa Wizard of Oz ‑teemaista flipperiä. Laitteen on kaavailtu tulevan tuotantoon 2011/2012.
Euroopastakin löytyy yksi rohkea yritys. Marsaplay (Espanja) on rakentanut uusioversion Canasta 86 (Industria, 1986) ‑nimisestä kasariflipperistä uudella tekniikalla. Kuvien perusteella näyttäisi siltä, että laite on jopa päässyt jonkinlaiseen sarjavalmistukseen. Kunnioitettava saavutus, vaikka itse laite vaikuttaakin melko yksinkertaiselta.
Ultrapin – Digitaalinen flipperi
Ultrapin on arcade-pelin ja flipperin risteytys parin vuoden takaa. Laitteen muoto on flipperin, mutta pelikenttänä toimii iso näyttö, jossa sisältö on puhtaasti digitaalisessa muodossa. Valittavana on 12 eri flipperiteemaa vanhoista 80‑ ja 90‑luvun klassikoista. Ohjelmistona käytetään Visual PinMamea, joka on saatavilla myös PC:llekin. Laitteita tuotiin myös Suomeen. Laite maksaa saman verran kuin uusi oikea flipperi eli lähes 5 000 dollaria.
Flipperisimulaattorit
PC‑koneille on rakennettu flipperisimulaattoreita, MAME-tyyppisiä emulaattoreita, joihin saa ajettua laitteiden piirien sisältöjä. Paketti sisältää yleensä visuaalisen kopion kentästä ja todellisen rom‑piirin logiikan. Pallon käyttäytyminen ei ole kovinkaan realistista, mutta ohjelmalla saa kyllä melko hyvän kuvan flipperin sisällöstä ja sääntösetistä. Ohjelmistoista yleisimmät ovat PinMame/Visual PinMame. Visual PinMamen pohjalta on rakennettu myös aikaisemmin mainittu Ultrapin.
Modifioidut teemat
Uuden flipperin luominen oli pitkä projekti ja käyttäjät halusivat uusia laitteita mahdollisimman usein. Oikotienä vaihtelevuuteen syntyi muutamia pyrkimyksiä tuottaa valmiisiin laitteisiin uusia teemoja. Tämä tarkoitti siis uusia takankansi-, kotelo‑ ja pelikenttä tarroja olemassa oleviin laitteisiin. Kaupallisesti pyrkimykset eivät olleet kannattavia. Nyttemmin myös jotkut harrastajat ovat rakennelleet omia teemoja. Vanhempiin koneisiin (70‑ ja 80‑luku), joissa ei ole vielä pistematriisinäyttöä se onkin melko helppo tehdä: teetetään vain uusi ulkoasu tarroineen sekä itse kabinettiin että pelikenttään. Myöhemmissä malleissa modifiointi muuttuu melko vaikeaksi koska se vaatii myös koko laitteen ytimenä toimivan rom‑piirin sisällön uudelleenkoodausta. Omituisin teemamodifikaatio mitä eteen on tullut lienee Bill Paxton ‑flipperi. Oikealla hieno Iron Maiden ‑teemainen modifikaatio (alkup. F‑14 Tomcat, Williams, 1987).
Special When Lit (2009)
Special When Lit on nykyajan flipperikulttuuriin keskittyvä dokumentti. Puolentoista tunnin ajan esitellään harrastajakulttuuria ja erityisesti sen fanaattisempaa puolta. Surkuhupaisten huru-ukkojen vastapainona on äärimmäisen omistautuneita kilpapelaajia. Dokumentti on välillä häpeilemättömän itsekeskeistä nostalgiassa rypemistä. Puoleksitoista tunniksi ei kuitenkaan riitä asiaa ja sisältö on muutenkin hajanaista sekä itseään toistavaa.
Flipperien tulevaisuus
Flippereiden paluuta haikaillaan, mutta sitä ei tule koskaan tapahtumaan. Ihmisten käyttäytymistavat eivät enää tue flipperien pelaamista. Sosiaalisia suhteita ei enää ylläpidetä kokoontumalla samaan paikkaan, joka oli flippereille olennaisin infrastruktuuri. Toinen suuri syy on kodin viihde-elektroniikka. Flipperit eivät houkuta uusia käyttäjiä eikä uutta sukupolvea, kuten eivät muutkaan kömpelöhköt peliautomaatit. Palveluntarjoajan kannalta laite on myös hankala. Se vie tilaa muutaman arvokkaan neliön asiakaspaikkoina ja mekaanisuutensa vuoksi vaatii ylläpitoa. Samaan tilaan mahtuu vaikkapa kaksi raha-automaattia, joista tilan omistaja saa helposti ennakoitavan korvauksen. Tästä huolimatta, muutamissa paikoissa pidetään edelleen yllä laitteita asiakkaiden pelattavina. Tällaisia liikkeitä kannattaa ehdottomasti suosia (Suomen flipperien sijoituspaikat näkee kätevästi flipperit.net'in palvelusta: linkki sivuston ulkopuolelle). Flipperiharrastus säilynee jatkossakin, mutta muuttuu yhä vain marginaalisemmaksi harrastukseksi. Toisaalta retrokulttuurin nousu viime vuosina saattaa hieman pelastaa tilannetta.
Ensimmäisen osan liitännäisosana toimii Star Trek: Next Generation (1993) ‑laitteen arvio, jossa kerrotaan myös yleisellä tasolla itse pelien sisällöstä:
Julkaistu: 2012-01-27T13:02:03+03:00
Jarkko Lehtola
Star Trek: Next Generation (1993)
peli arvostelu
arvosana 5/5
Star Trek: Next Generation (tai STTNG) valmistui vuonna 1993 ja niitä rakennettiin yli 15 000 kappaletta. Teemallisesti laite on kolmas Star Trek ‑aiheinen flipperi. Alkuperäisestä sarjasta valmistuivat laitteet Ballyn ja Data Eastin toimesta vuosina 1979 ja 1991.
Leveämpi pelikenttä (widebody malli)
Williams tuotti vuosina 1993–1994 kaikkiaan seitsemän ns. widebody-laitetta. Näiden pelikenttä on noin seitsemän senttiä leveämpi kuin flipperien standardikenttä. Seitsemän senttiä tuntuu ehkä pieneltä erolta, mutta pelillisesti sillä on hyvällä kentällä suurikin merkitys. Widebody-laitteissa on yleensä useampia mailoja (3–4 kappaletta) kompensoimaan suurempaa pelialuetta. Next Generationissa mailoja on kolme. Ei voi olla sattumaa, että kolmesta 1993 valmistuneesta widebody-mallista tuli eläviä klassikoita (Indiana Jones, Star Trek: Next Generation ja Twilight Zone). Muita laajakenttäisiä teemoja olivat Judge Dredd (1993, sarjakuvaan perustuva) ja Demolition Man (1994).
Pelikentän sisältö
Pelikentälle alettiin tuoda erilaista pelin mekaniikkaan liittymätöntä rekvisiittaa Addams Familyn (1992) aikoihin. Next Generationissa pelikentällä näitä edustaa romulanien ja klingonien alukset sekä sukkula. Näiden asema on puhtaasti koristeellinen. Pelikentällä huomio kiinnittyy kuitenkin heti epäsymmetriseen borg-alukseen. Vannoutuneimmat fanit saattavat ehkä tunnistaakin sen Descent-tuplajakson alukseksi, joka sisälsi kapinallisborgeja (6. kauden päätösjakso: "The Descent Part I", alkuperäisesitys 21.6.1993 ja 7. kauden ensimmäinen jakso: "The Descent Part II", alkuperäisesitys 20.9.1993). Yhteys borgeihin on siis olemassa, mutta loogisempi selitys lienee rakenteellinen: kuution istuttaminen samaan kentälle olisi ollut vaikeampi tehtävä varsinkin kun aluksen sisään on rakennettu mm. osa ramppien toiminnallisuudesta. Toisaalta simuloitu multiball/matriisinäyttö taistelu sen sijaan viittaa perinteiseen Borg-alusmittelöön eikä istu kokonaisuuteen.
Pallon meno kentälle kiertoratamaisesti toimii hienosti avaruusteemaa ajatellen, vaikka sillä ei ole pelillistä merkitystä. Yläosaa hallitsevat rampit simuloivat kvadrantteja (A, B ja D) joiden vastapainona on alaosan pallotykkien luoma vaikutelma robotiikasta. Pelikentän alle on piilotettu Next Generationin monimutkainen pallonsyöttömekanismi.
Pistematriisinäyttö (dot matrix display)
Matriisinäyttö esiteltiin ensimmäisen kerran Terminator 2 (1991) flipperissä ja siitä tuli nopeasti laitteiden de‑facto ‑standardi. Takapaneelin alaosaan sijoitetussa näytössä esitetään tyypillisesti tehtäviä, animaatioita tai siinä voi pelata vaikkapa pelin sisäisiä minipelejä. Matriisinäyttö toi olennaisesti lisää tarinakokemusta tehtäviin eikä läpilyönnin jälkeen sen rooli tai tekniikka ole juurikaan muuttunut. Next Generationissa sekä matriisinäytön että kentän visualisoinnissa on haettu Enterprisen käyttöliittymien tuntua.
Tehtävät
Next Generation ‑tv‑sarjan pitkä elinkaari mahdollisti hyvän valikoiman tehtäviä. Vaikka tehtävissä ei käytetä varsinaisesti jaksojen sisältöjä, ne on rakennettu sarjassa toistuvien teemojen pohjalta: Madonreiät, aikamatkat, pelastusreissut, Q:n kiusaamiset jne. Lisänä kohtaamiset Cardassien, Romulaanien ja Ferengien kanssa. Sokerina pohjalla on erillinen ja mainio Multiball Borg-alusta vastaan taistelemisesta. Kuten aina, osa tehtävistä on pallon elinajan mittaisia, osa taasen koko pelin pituisia (ts. pallon menettäminen ei nollaa tilannetta). Monissa tehtävissä hyödynnetään myös alaosan pallotykkejä. Seitsemän tehtävän jälkeen edessä on 6 pallon multiballin sisältävä lopputehtävä Final Frontier. Samalla tavalla vaikkapa Indiana Jones ja Judge Dredd ‑teemoissa on rakennettu vastaavia tehtäviä. Judge Dreddissä esimerkiksi taistellaan mustia tuomareita (Dark Judges) vastaan muiden lainvalvomistehtävien lomassa.
Pelikohtaiset erikoisuudet – Pallotykit
Monet flipperit pitävät sisällään laitekohtaisia ja uniikkeja toiminnallisuuksia, joista parhaana esimerkkinä toimii Twilight Zone. Sen erikoinen pelikenttä pitää sisällään enemmän patentteja kuin mikään muu flipperi ja on ulkoisestikin kovin poikkeava. Next Generationin omaleimaisin piirre puolestaan on pallotykit. Pallotykit eivät tosin syntyneet Star Trek ‑aatosten kautta. Tekijät olivat valmistelemassa Under Siege ‑teemaa ja elokuvassa esiintyvän taistelulaivan hengessä ideoivat pallotykkejä pelikentälle. Samoihin aikoihin tekijät saivat kuitenkin myös mahdollisuuden rakentaa Star Trek ‑aiheisen flipperin. Niinpä alkuperäinen Steven Seagal ‑aihe hylättiin (sääli sinänsä) ja olemassa olevaa pohjaa alettiin työstää uudelle aiheelle.
90‑luvun alussa Paramount vaali suurella mustasukkaisuudella yhtä tuottavimmista brändeistään ja suunnittelijat saivatkin ison kasan sääntöjä joita ei saanut rikkoa. Esimerkiksi Enterprise ei saanut tuhoutua eikä koskaan ampua ensin. Samat tiukat säännöt muuten vaivasivat 80‑ ja 90‑luvun Star Trek ‑tietokonepelejä ja rajoitteiden vuoksi niistä oli aina pakko vääntää tylsiä seikkailupelejä. Vasta myöhemmin kun rajoituksia lievennettiin voitiin rakentaa Star Trek ‑universumiin sijoittuvia taistelu‑ ja strategiapelejä.
Minipelit
Jotkut flipperit pitävät sisällään pieniä minipelejä, joita pelataan sopivissa kohdin matriisinäytöltä. Star Trek: Next Generation pitää sisällään jopa kolme tällaistä: Labyrinttimainen ajopeli sukkulalla, joka liittyy tehtäviin. Piilotettuna pelinä löytyy vanhoista videopeleistä tuttu brick-peli, joka ilmestyy ruudulle kun osaa syöttää tietyn koodin painikkeilla. Brick-peli ei liity mitenkään teemaan, se on vain lisätty ohjelmoijien toimesta. Kehittelyä oli tehty Under Siege ‑ideoiden pohjalta ja jätetty se sellaisenaan peliin.
Toinen Easter eggs ‑tyyppinen minipeli on Poker with Riker, jossa pääsee nimenmukaisesti pelaamaan pokeria Rikeriä vastaan. Alun perin tämäkin olisi ilmestynyt tietyistä monimutkaisista kombinaatioista oikealla ja vasemmalla mailanapilla. Yhtäkään raporttia pelaajilta ei tullut vuoteen 2004 mennessä (11. vuoteen), jolloin tekijät paljastivat minipelin olemassaolon.
Lisensoidut äänet
Laitetta varten saatiin äänitettyjä tehtävä‑ ja tilannekohtaisia spiikkejä sarjan näyttelijöiden puhumina. Pelkästään flipperiä varten kustomoidut lauseet nostavat huimasti pelin sisäistä tunnelmaa (ja mahdollistavat sisäpiirin vitsit). Lisensoitujen äänien merkitys voi tuntua turhalta, mutta merkityksen tunnelmanluojana huomaa siinä vaiheessa kun niitä ei ole.
Ero vaikkapa vuotta myöhempään Demolition Maniin on suuri. Äänimaailma eikä oikein kenttäkään tuo juuri elokuvaa mieleen. Ainoa muistutus elokuvasta tulee takakannen kuvasta. Takakannen grafiikkaan liittyy myös hauska tarina: Wesley Snipesin agentti hyväksytti kaikki kuvat ja takakannen kuva piti useammankin kerran piirtää uusiksi. Syy oli se, että Wesley Snipes ei halunnut itsestään (liian) rosvomaista kuvaa uransa leimautumisen pelossa (nyttemminhän Snipes istuu vankilassa ja miehestä liikkuu hyvinkin edustavia Mug Shotteja).
Lisensoitujen äänten hienouksista puhuttaessa on tietysti mainittava, että Terminator 2 ‑laitteeseen saa erillisen firmwaren, jossa tilttiin johtavan tönäisyn sattuessa Arnold Schwarzenegger mörisee "Fuck You!". Myös Demolition Manissa on vastaava kommentti tiltin sattuessa, mutta koska huutaja ei ole itse Sylvester Stallone, vaan joku tuntematon heebo, niin kiellolla ei liene juuri merkitystä. Potkiminen voi siis jatkua.
Tekniikka ja laitteen ylläpito
Kuten 90‑luvun flippereiden yleisestikin, myös Star Trek: Next Generationiin saa osia vielä helposti. Hehkulamput ovat vaihtuneet ledeihin, mutta jopa pallotykkien laitteistoa on saatavilla ajoittain uutena. Laitteessa ei ole suuria lastentauteja, vaikkakin kentän alle piilotetun monimutkaisen pallonsyöttömekanismin pienikin rikkoutuminen aiheuttaa helposti harmaita hiuksia. Mikään vika ei kuitenkaan ole niin iso, etteikö se selviäisi kysyttäessä suomalaisiltakin flipperifoorumeilta.
Best of the Both Worlds
Laite arvotetaan yleisesti viiden parhaimman koskaan rakennetun flipperin joukkoon, eikä suotta. Next Generation on äärimmäisen hyvä esimerkki laitteesta, jossa pelattavuus, sääntösetti, tekniikka ja populaarikulttuurinen teema on saumattomasti ja huolella nivottu toisiinsa. Sisällön ja sarjan hengen sovittamista ei ole tehty pelikentän tai sääntösetin kustannuksella. Pikemminkin niin, että sarjaa tuntevat tunnistavat detaljeja ja sisäpiirin vitsejä sarjan tiimoilta ja heille peli antaa vieläkin syvempää sisältöä. Pelin soveltuvuus aloittelijalle on hyvä ja laitteita on suhteellisen paljon kierrossa Suomenkin (pienillä) flipperimarkkinoilla. Negatiivisena puolena voi pitää toki hintaa, alle 1500 euroon laitetta tuskin saa. Silti, parempaa hinta-laatu ‑suhdetta saa hakea, eikä jälkeenmyynti arvokaan ole ollut laskemaan päin.
