Sotatarinoihin keskittyvä Voitto oli yksi Suomessa ilmestyvistä kioskikirjallisuuden sarjoista, jotka täyttivät omaa populaarikulttuurista lokeroa aina 80-luvulle asti. Sarjaa julkaistiin kolmen kustantamon toimesta yli 20 vuoden ajan (1962–1985). Yhteensä pokkareita ilmestyi 120 kappaletta.
Sotakirjallisuus ei koskaan ole ollut korkealle arvostettua edes kioskikirjallisuuden mittareilla. Se ei koskaan synnyttänyt populaarikulttuuriin nimestä tunnistettavia ja kuuluisia (sotilas)hahmoja. Ei ainakaan samassa mielessä kuin toimintakirjallisuudessa, jossa lukuisten brändien (Jerry Cotton, Remo, Matt Helm, R.C., Nick Carter ja lukuisat muut) vaikutus vaikkapa elokuviin on ollut valtaisa. Olkoonkin, että itse hahmoihin perustuvat filmatisoinnit ovat lähes järjestään epäonnistuneet. Sotatarinat ovat aina olleet kliseisiä, kaavamaisia ja Vietnamin sotaan asti säilyttäneet melko puhtoisen ja romantisoidun näkökulman sotaan. Voitto-sarjassa[1] julkaistiin pitkälti vain toisen maailmansodan tarinoita, eikä niissä koskaan päästy samanlaiseen väkivaltaiseen nihilismiin mitä esimerkiksi 80‑luvulla kirjoitetut survivalisti-tarinat kuten Voittaja-sarja edusti. Loppuaikoina Voitossakin näkyi siirtymää perinteisistä sotatarinoista saksalaisnäkökulmallisiin ja moraalisesti häilyvimpiin tuotoksiin.
Alaviitteet
^ Sekaannuksen välttämiseksi kannattaa huomata, että Suomessa julkaistiin myös Voitto-sarja nimistä A5-kokoista ohutta lehtistä. Lehtisessä julkaistiin sekalaisia tarinoita aina historiallisista seikkailuista agenttitarinoihin.
Käsitellään sarjaa hieman tarkemmin tutkimalla sen sisältöä, teemoja ja kirjailijoita:
Merisota
Sotanäyttämönäkökulmasta merisota on hämmästyvän yliedustettu, peräti 40% tarinoista sijoittuu merelle. Käytännössä J. E. Macdonnell vastaa lähes kaikesta merisotailuun liittyvästä, mutta mukaan mahtuu myös saksalaisia sukellusvenetarinoita. Nimikkeistä löytyy toki myös muutama selkeä Saattue Murmanskiin (Alistair Maclean, 1955) ‑plagiaatti.
J. E. Macdonnell (1917–2003) oli tuottelias merisotaan erikoistunut kirjailija Australiasta, joka julkaisi 30 vuoden (1957–1977) aikana lähes 150 eri tarinaa omassa "Horwitz Naval Series" ‑sarjassaan. Näistä julkaistiin Voitto-sarjassa peräti 32. Lisäksi julkaistiin viisi maalle sijoittuvaa tarinaa pseudonyymillä Michael Owen. Sarjan suomennoksissa julkaisutahti kiihtyi loppua kohden ja viimeisen viiden julkaisuvuoden aikana lähes puolet olivat Macdonnelin merisotatarinoita. Kirjailijan dominoivaa otetta sarjassa kuvastaa myös hyvin se seikka, että ensimmäinen ja viimeinen tarina olivat hänen teoksiaan: sarja alkoi tarinalla Sammakkomiehet (Voitto #1) ja päättyi 23 vuotta myöhemmin Sodan vuorovesiin (Voitto #120). Kirjailijan muita tarinoita on julkaistu mm. Etulinja‑ ja Agentti-sarjoissa.
Brittiläinen Henry Bulmer (1921–2005) kirjoitti Bruno Krauss ‑salanimellä saksalaisnäkökulmallisia sukellusvenetarinoita. Näissä seurattiin saksalaiskapteeni Baldur Wolzin uraa ja taisteluita. Bulmer kirjoitti Sea Wolf ‑sarjaan kahdeksan tarinaa vuosina 1978–1982 ja näistä suomeksi ilmestyi neljä (#113: Teräshai, #116: Kurssi Pohjoiseen, #117: Susilauma ja #119: Haijahti). Henry Bulmer on kirjoittanut myös Adam Hardy ‑salanimellä Fregatti-sarjaa.
Ilmasodankäynti
Ilmailulla on ollut aina oma iso harrastajajoukkonsa ja tämä heijastuu myös ilmasotakirjallisuuteen. Ilmojen korkeajännitys (1971–1991) oli pisimpään ilmestynyt spin off ‑korkkari ja samaan aikaan ilmestyi myös lähes samankaltainen Siivet-sarjakuva (1961–1984). Potentiaaliseen lukijakuntaan verrattuna ilmasodankäyntiin keskittyviä tarinoita ilmestyi hämmästyttävän vähän. Ilmataistelutarinat perustavat lähinnä Robert Sidney Bowenin (1900–1977) ja W.R. Bennetin tarinoihin. Robert Sidney Bowen, itsekin ensimmäisen maailmansodan lentäjä (ei todistettuja pudotuksia) kirjoitti neljä erilaista tarinaa (#42: Taivas palaa, #44: Ilmataistelu, #50: Aavehaukat, #54: Vierain siivin). Pokkareissa seurataan ilmasotaa opiskelunsa lopettaneen nuoren amerikkalaisen Eddie Nashin silmin.
W.R. Bennetiltä julkaistiin kuuden tarinan verran australialaisen lentäjän ilmataisteluista Euroopan rintamalla. Bennetin tarinat ovat peräisin australialaiselta Horwitz Publication ‑kustantamolta. Yksittäisistä tarinoista kannattaa mainita norjalaisen Kjell Hallbingin (1934–2003) kirjoittama Taivaan petolinnut (Voitto #27). Se kertoo Maltan ilmataisteluista. Western-puolella Hallbing on tunnettu Morgan Kane ‑sarjastaan.
Maasota
Laskuvarjojääkäreitä, kommandoja, agentteja ja vastarintamiehiä. Luonnollisesti jokaista perinteistä tarinaa löytyy sarjasta. Kliseisten kommandotarinoiden tai Normandian taisteluiden lisäksi löytyy erikoisimpiinkin paikkoihin sijoitettuja tarinoita, kuten puolalaisten taistelua saksalaisia vastaan vuonna 1939 (#5: Varjoja Euroopan yllä). Pienenä erikoisuutena voi mainita Phil Kirchsin toimittaman Sota! (Voitto #66) ‑koosteen. Se on samankaltainen lyhyiden (tosi?)tarinoiden kollaasi kuin Sota Vietnamissa (Voitto #51).
Sarjaa vaivaa aiheiden suhteen melkoinen epätasaisuus, joka johtunee puhtaasti suppeahkosta lähdemateriaalista. Joskin myös ajan hampaan vaikutus on merkittävä. Kirjoittajina on paljon brittiläisiä kirjailijoita, joiden tarinat ovat ensisijaisesti omille maanmiehilleen osoitettu. Niinpä painotukset poikkeavat melkoisesti. Esimerkiksi Burma rintamana on monelle melko tuntematonta syrjäseutua, mutta brittien näkökulmasta se oli yksi painopistealueista (eikä Burmassa koettu juurikaan nöyryyttäviä häviöitä, mikä loi uskottavuutta sankaritarinoihin). Suuri osa ns. viidakkosotatarinoista sijoittuukin Burmaan. Aasiassa tarinat sijoittavat muutenkin usein reuna-alueille tunnetuimpien taistelukenttien sijaan.
Monet suositutkin sotanäyttämöt ovat selkeästi aliedustettuna. Aavikkosotatarinoita on vain muutama, vaikka sillä on omana erikoisena taistelutantereena (myös brittiläisestä näkökulmasta) kunniakas ja merkityksellinen osansa sekä historiassa että populaarikulttuurissa. Yksi näistä on John Wilsonin (1917–1993) Aavikon Hiekkaa (Voitto #74). John Wilson (kokonimeltään John Anthony Burgess Wilson) kirjoitti myöhemmin Kellopeliappelsiinin (1962). Aavikon Hiekkaa oli hänen ensimmäisiä teoksiaan.
Sarjan monipuolisemmasta annissa vastaa pääosiltaan ranskalaisen Feu‑sarjan suomennokset. Näissä tarinoissa seurataan siirtomaajoukkojen taistelua italialaisia vastaan (#96: Pako), kiinalaisten sissien vastarintaa japanilaisia vastaan (#87: Lohikäärmeen lapset) tai vaikkapa Singaporen kukistumista (#95: Singaporen kohtalo). Suurin osa neuvostonäkökulmaisista tarinoista (3) on myöskin peräisin tästä sarjasta. Feu‑sarjan tarinoissa sisältö ei ollut läheskään yhtä sidottua kirjoittajan kansallisuuteen kuin brittiläisissä vastineissa. Neuvostonäkökulmaisia tarinoita neuvostoliittolaisten itsensä kirjoittamana löytyy vain yksi. Mikhail Koroffin tarina sijoittuu Moskovan taisteluihin (#21: Kuoleman kaupunki).
Teemallisesti poikkeuksellisin alasarja on Charles Whitingin (pseudonyymillä Leo Kessler) kirjoittamat SS‑yksikkö Wotanin tarinat. Charles Whiting (1926–2007) kirjoitti kaikkiaan 42 tarinaa, joissa seurataan kuvitteellisen SS‑yksikön taisteluita toisessa maailmansodassa. Voitto-sarjassa julkaistiin 9 alkupään tarinaa. SS‑yksikkö heitetään aina pahimpiin paikkoihin ja se yleensä tuhoutuu lähes täysin. Maanmiestensä halveksima ja vihollisen syvästi vihaama joukko on jonkinlainen sotilaallisen tehokkuuden perikuva ja armoa ei anneta, eikä pyydetä ‑mentaliteetin huipentuma. Samaan tapaan kuin Sven Hasselin tarinoissa, myös SS‑Wotan vierailee eri taistelukentillä ja kuuluisissa taisteluissa kuten Monte Cassino, Dieppe tai Ardennit. Välillä mennään melko kauas historiallisesta viitekehyksestä, kuten tarinassa Aavikon Pantterit (Voitto #114), jossa Rommelin joukkoja vahvistetaan SS‑yksiköllä. Toisissa tarinoissa taas muokataan todellisuutta hieman hienovaraisemmin kuten Jumalten Vasarassa (Voitto #111), jossa Malmedyn verilöylystä vastaa Wotanin yksikkö.
Eksoottiset sotatantereet (Vietnamin sota, Korea)
Sarjasta löytyy myös muutamia eri sotiin sijoittuvia tarinoita. Vietnamin sotaan perustuvat tarinat ovat suomalaisittain harvinainen aihe: Meillä ei ole juurikaan julkaistu edes ns. oikeaa kirjallisuutta sodasta. Monet sarjan tarinat ovat julkaistu 60‑luvun puolessa välissä, joten ne sijoittuvat aikakauteen ennen Vietnamin konfliktin muuttumista ns. amerikkalaiseksi sodaksi. Näkökulma on usein amerikkalaisten sotilasneuvonantajien, jotka taistelevat yhdessä Etelä-Vietnamin yksiköiden ja/tai palkattujen heimosotureiden kanssa.
Sota Vietnamissa (Voitto #41) sisältää lyhyitä, ilmeisesti tosipohjaisia tarinoita 60‑luvun puolesta välistä. Gerillasotaa (Voitto #51) sijoittuu Mekongin suisto-alueille. Etelä-Vietnamilainen dzonkki-divisioona taistelee amerikkalaisupseerin avulla Vietkongia vastaan. Vankeja ammutaan jo säännönmukaisesti ja päitä ripustellaan seipääseen sotilaallisen tarkoituksenmukaisuuden nimissä. An Luanin pohjoispuolella (Voitto #84) on taas hieman omituinen ranskalaisnäkökulmainen tarina 60‑luvun puolivälistä, jonka esinäytös tapahtui Ranskan Indokiinan sodassa. Tarinoita saattaa löytyä lisääkin epämääräisen viidakkoteemaisten kansien takaa. Esimerkiksi Tehtävä tuomiopäivä (Voitto #62) ei anna juurikaan viitettä ulkoisesti, että kyseessä on Vietnamin sotaan liittyvä tarina.
Korean sotaakin sivuttiin kolmen tarinan verran (#48: Kersantti ja kuningatar, #49: Kersantti urhoollinen, #53: Sankarit ovat kuolleet). Nämä kaikki ovat Con Sellersin (1922–1992) käsialaa ja kirjoitettu Robert Crane pseudonyymillä. Con Sellers tunnetaan parhaiten sleaze-pokkareistaan. Erikoisin pokkari tai ainakin sotatanner saattaa olla Liian paljon verta (Voitto #82) tarinassa, jossa Punaisen Ristin lääkäri kamppailee kurdien ja irakilaisten kahinoiden välissä.
Voitto muuttuu tappioksi
Sarjassa julkaistiin paljon yksittäisiä tarinoita, mutta erityisesti Australialaisen Horwitz-kustantamon ja ranskalaisen Feu‑sarjan pokkareita (alkuaikoina myös jonkin verran Badger World War 2 ‑sarjaa). Mitä pidemmälle sarja eteni, sitä enemmän suomennettiin samojen kirjailijoiden teoksia. Viimeiset 20 tarinaa olivatkin vain kolmen eri kirjailijan tekosia: J. E. Macdonnell, Leo Kessler ja Bruno Krauss. Sarjan oudot painotukset ja tiettyjen teemojen toistuvuus johtunevat pitkälti kustannusoikeuksista. Voitto-sarjaa julkaistiin myös muualla Skandinaviassa. Ruotsissa sarja (nimellä Victory) ylitti jopa 350 nimikkeen rajan. Julkaisupolitiikka oli kutakuinkin sama; josta kertoo hyvin se seikka, että Macdonnelin tarinoita julkaistiin Ruotsissakin lähes 130!
Kioskikirjallisuus romahti lähes joka puolella maailmaa samoihin aikoihin 80‑luvulla. Ensisijaisesti syynä oli videomarkkinat, jotka käytännössä visualisoivat kioskikirjallisuuden maskuliinisen maailman. Lukemisesta kiinnostuneiden tarpeisiin syntyi laadukkaampaa kirjallisuutta kirjailijoiden kuten Robert Ludlum ja Tom Clancy toimesta. Vaikka suurin osa näistä onkin enemmän jännityskirjallisuutta, niin Tom Clancyn kolmas maailmasota ‑kuvaus Myrsky nousee (Red Storm Rising, 1986) on ehtaa (fiktiivistä) sotakirjallisuutta. Useita sivujuonia sisältävän kirjan muistettavin anti on syvälle etenevä asejärjestelmien kuvailu. Ainoa loogisesti etenevä juoni on parin sotilaan pakomatkan tarina Islannissa. Siinä sivussa he pelastavat myös paikallisen naisen neuvostosotilaiden raiskaukselta.
Kaikkia Voitto-sarjan salaisuuksia tai anekdootteja ei tässä artikkelissa ole paljastettu – eikä edes yritetty. Kioskikirjallisuuteen kuuluu myös tietynlainen löytöretkeilyllinen aspekti, ainahan saattaa löytyä kuuluisien kirjailijoiden uran alkutaipaleiden tarinoita salanimellä kirjoitettuina tai muuten vaan epätavallisia tarinoita. Voitto-sarja tarjoaa hyvät puitteet edellä mainittuun: siinä on runsaasti kioskikirjallisuudelle ominaista opportunismia ja välinpitämättömyyttä (tai huolimattomuutta). Epämääräisten kansikuvien, takakansitekstien tai kirjailijanimien takaa saattaa paljastua jotain muuta.
Vuosikymmeniä kioskikirjallisuus oli lähinnä divarien ongelmajätettä, mutta nykyisin niitä joutuu jopa etsimään. Antikvariaatteja on lopettanut ja osa on muuttanut liiketoimintaansa jäännöserien myyntiin. Vähävaihtoiset, tilaa vievät ja pienikatteiset kioskikirjallisuuden nimikkeet ovat monasti poistettu kokonaan valikoimista. Vain kaikkein perinteisimmissä antikvariaateissa voi enää tehdä löytöjä tämän katoavan kirjallisuudenlajin suhteen. Kirpputoreille ja kierrätyskeskuksiin näitä harvemmin eksyy.
Suomessa ilmestyneet Voitto-pokkarit 1962–1985
Viihdekirjat julkaisi sarjaa aina vuoteen 1978 saakka (numerot 1–98). Wennerbergs Förlag julkaisi seuraavien vuosien aikana vajaa parikymmentä pokkaria (numeroilla 99–116). Viimeiset neljä tarinaa (117–120) kustansi Winthers.
Listan ensimmäisessä sarakkeessa pokkarin numero, julkaisuvuosi, nimi, kirjailija ja alkuperäisnimi.