Räätälöi oma ilmestyskirjasi – Matkaopas kokeelliseen viidakkoeksploitaatioon! Roska- ja väkivaltaelokuvien harrastajan eskapistinen ajankulu jää helposti Shellshockin (2004) peluun, kommunismin mustan kirjan selailun ja Apocalypse Now'n (1979) uusintakatselujen muodostamaan kolminaisuuteen. Miksi kuitenkaan tyytyä halpaan todellisuuspakoon kotona kalsareissa maaten, kun vaihtoehtona on kertaluokkaa kovempi tilaisuus. Meillä on ehdotus! Ota matka kaakkois-aasiaan ja rekonstruoi oma uniikki viidakkoeksploitaatio-kokemuksesi.
Olemme koostaneet Ilmestyskirja. Nyt. ‑teemapaketin, jonka osa‑alueissa voit kokea yksittäiskokemuksina fyysisen ja henkisen uupumuksen, päihteet, ansat, aseet sekä koko alueen kalmanhenkisen perinnön.
Matkaamme Saigonista Kambodzan syrjäisempään kolkkaan Srepok-joelle, jossa sijaitsi Kurtzin fiktiivinen tukikohta. Kokeellinen viidakkoeksploitaatio tarjoaa harrastajalleen täysin uuden tavan hahmottaa kokonaisuuksia sekä ymmärtää ja aistia trooppisten olosuhteiden pieniä nyansseja ja reaktioita. Yksittäiskokemuksista muodostuu hiljalleen kokonaiskuva ja tässä populaarikulttuurilla kuorrutetussa myyttisessä matkassa testataan myös fyysinen ja henkinen kantti. Kuten kaikki ovat elokuvista oppineet, viidakossa ja omassa psyykessään tarpeeksi syvällä käynyt ja takaisin palannut on paitsi henkisiltä kyvyiltään, niin myös aisteiltaan jalostunut yksilö. Henkilö, jota ei voi enää kyseenalaistaa tai jättää huomioimatta.
Ilmestyskirja. Nyt.'issä tehtyä matkaa ei voida suoraan rekonstruoida oikealla kartalla. Enimmäkseen keksityistä paikannimistä koostuva reitti pitää sisällään vain muutamia todellisia paikkoja. Näiden perusteella voidaan tosin heittää oletus, että venematka alkoi Nha Trangista ja jatkui eri jokia pitkin kohti Kambodzan itärajaa. Elokuvassa esiintyviä karttoja tutkimalla nähdään, että fiktiivinen Nung-joki virtaa Ban Me Thoutista hieman pohjoisempana itä‑länsi ‑suuntaisena ja yhtyy suurempaan jokeen lännessä. Srepok taas sijaitsee mainitun kaupungin länsipuolella ja johtaa Kambodzaan. Epämääräisistä vihjeistä huolimatta tiedämme kuitenkin missä määränpää on, joten asetamme kohteeksi Lumphatin, sodassa maan tasalle pommitetun Ratanikirin provinssin entisen pääkaupungin. Tähän jonkinasteiseen aavekaupunkiin loppuvat tiet tarjoten siten täydellisen portin nousta veneeseen kohti willardmaista matkaa tuntemattomaan.
Ajankohdaksi valitsemme kesä-syyskuun, jolloin alueella on sadekausi, halvat hinnat ja vähemmän turisteja. Sadekaudesta ei kannata säikähtää sillä se ei välttämättä realisoidu kuin pilvisyytenä Kaakkois-Aasian eteläosissa. Reissun loppupuolella sadekausi on taas ehdoton vaatimus matkan oikeaoppiseen suorittamiseen.
Saigon
Saigonista varsinainen matka alkaa. Ensimmäisten päivien teemaksi muodostuu paikallisten sotamuistojen luurailujen lisäksi trooppisen krapulan kokeminen. Siispä vuokraamme Pham Ngu Lao alueelta mahdollisimman halvan huoneen ja painumme kapakkaan. Kännääminen kannattaa aloittaa vaikka Apocalypse Now ‑nimisestä yökerhosta, joka on yksi Saigonin vanhimmista. Seuraavina aamuina omassa hiessä piehtaroiminen ja katossa pyörivän tuulettimen seuraaminen kuuluvat olennaisena osana henkisen tilan valmisteluun tulevia viikkoja varten. Kännäämistä voi harrastaa läpi matkan, onhan se oiva oikotie oman psyyken raunioittamiseen tukien samalla matkan päämäärää. Kyseessä on kuitenkin vakavamielinen retki, joten päihteiden käytöstä huolimatta täytyy pysyä aikataulussa ja toimintakunnossa.
Varusteita kannattaa hankkia Dan Sinhin torilta (Ben Thanhin keskustorista noin 500 metriä lounaaseen). Torin lukemattomista armeijaroinaan erikoistuneista kojuista voi ostaa enemmän tai vähemmän aitoa U.S. Army ‑tavaraa. Varusteita löytyy aina maihinnousukengistä kypäriin, taisteluvöihin ja reppuihin. Torilta löytyy myös "aitoja" sodanaikaisia tavaroita kuten jenkkiarmeijan kangasmerkkejä, tunnuslaattoja, zippoja ja muuta populaarikulttuuriroinaa.
Pakollinen käyntikohde Saigonissa on War Remnants Museum. Nykyinen nimi on tylsä poliittinen kompromissi aikaisempaan verrattuna: Museum of American and Chinese War Crimes. Amerikkalaisen sotilaskaluston vastapainoksi löytyy mm. giljotiini, groteskeja valokuvia kidutuksista ja silpoutuneista ruumiista sekä naftaliinissa kelluvia Agent Orangen epämuodostamia sikiöitä.
Cu Chin tunnelialue 60 kilometrin päässä Saigonista on omituinen Vietkong-aiheinen teemapuisto. Aikoinaan suurimmat tunnelikompleksit sijaitsivat juuri täällä, mutta enää niitä ei juuri ole jäljellä (vain muutama turisteille erikseen kaivettu tunneli). Cu Chi on yksi suosituimmista Saigonin lähistöllä olevista turistikohteista, joten menopaluulipun kuljetuksella ja oppaalla saa niinkin halvalla kuin viidellä taalalla. Alueelle saavuttaessa ensimmäisenä ohjelmassa on sekava ja huonolaatuinen kommunistinen propagandaelokuva, josta päällimmäiseksi mieleen jää vain Vietkongin American Killer Hero ‑arvonimet ja ruumisluvut, joilla ansio heltisi. Edessä on lyhyt kierros, jossa paikallinen opaskin saattaa yltyä vastaavaan kielenkäyttöön rekonstruoidessaan tilanteita ("American killer walks here..."). Ehkäpä tämän vuoksi reissua varattaessa kysytään kansallisuutta.
Kierroksella nähdään mm. mekaanisesti pommia sahaavia VC‑nukkeja, tunneleita, tarkasti merkattuja aitoja B‑52 ‑pommien kraattereita, "maanalaisia" sairaaloita (jotka ovat tosin maanpinnalla) sekä pirullisia ansoja kunnes lopulta päädytään ampumaradalle. Ampumaradalla ampuminen on mekaanisen kontrolloitua ja aseet ovat yleensä kiinnitettyinä jalustoihin (käsiaseet poistettiin kun korealainen turisti ampui muutama vuosi sitten itsensä radalla). Asevalikoima koostuu lähinnä amerikkalaisista M1, M16 ja M60 ‑malleista. Patruunat maksavat 1–2 dollaria kappale. Henkilökunta seisoo ampumaradalla (joka taas on 30 metrin päässä matkamuistomyymälästä) välillä ilman minkäänlaisia suojaimia. Kannattaa varata suomesta mahdollisimman hyvät korvatulpat. Radoilla on yleensä heikkoja kuppisuojaimia, mutta niiden desibelivaimennus vastaa meikäläisittäin ehkä korvalappustereoiden kuulokkeita.
Phnom Penh – Makaaberius
Matka Saigonista Phnom Penhiin voidaan toteuttaa linja-autolla jopa 6 tunnissa, mutta koska suurin osa matkasta tehdään kuitenkin busseilla, niin valitsemme veneen. Venematka kestää jotakuinkin 2 päivää ja ensimmäinen päivä päättyy yleensä Chau Docin rajakaupunkiin. Seuraavana päivänä matka jatkuu kohti Phnom Penhiä.
Suhteellisen siistin Saigonin jälkeen Phnom Penh iskee naamalle rappeutuneella estetiikallaan ja yleisellä kaaoksella. Joen varrella oleva ns. riverside-alue on kaupungin kallein ja siistein majoitusalue. Kallis on tosin suhteellinen käsite, ei täälläkään ole mitään vaikeuksia saada huonetta alle 20 taalan hintaan. Suunnistamme silti kaupungin halvimmalle alueelle, peruuttamattomasti saastuneen ja haisevan Boeng Kak ‑järven rannalle, josta huoneen voi saada niinkin halvalla kuin 3–4 taalalla.
Reissun makaaberista annista vastaa Phnom Penhin Choeung Ek (Killing Fields) ja Tuol Slengin (S‑21) kidutuskeskuksen museo. Jos länsimaalaisissa muistomerkeissä saattaa välillä olla vaikea erottaa itse tapahtumaa taiteellisen symboliikan takaa, niin kymmenmetrisen pääkallotornin tai lastenluita lojuvan tappopuun vieressä eivät ajatukset varmastikaan harhaile kovinkaan kauas itse aiheesta. Tuol Slengin museossa samankaltainen meno jatkuu, joskin hieman hillitymmin. Pääkalloja löytyy myös täältä, joskin kuuluisa kalloista rakennettu Kambodzan kartta esiintyy museossa enää vain julisteena. Mainittakoon, että keskukseen kuulusteltavaksi tuoduista 17 000 henkilöstä vain 7 selvisi hengissä ja vasta viime vuonna ensimmäinen leirin johtohenkilöistä tuomittiin vankeuteen. Absurdius jatkuu vielä S‑21 ‑museon myymälässä, jossa voit ostaa paikkaan liittyvän kuvallisen ja kirjallisen dokumentaation lisäksi Steven Seagalin ja Van Dammen koko uran kattavia piraattikokoelmapusseja.
Phnom Penhin lähistöltä löytyy hieman toisenlainen ampumarata kuin Chu Chin tunneleilta. Asevalikoima on laaja käsittäen jopa 20 eri asetta, aina AK‑47:stä M60‑konekivääriin. Käsikranaatin heittokin onnistuu ja kustantaa noin 30 dollaria. Aseiden ja ampumatarvikkeiden laatu saattaa olla heikko, josta johtuen sarjalla ampuminen saattaa olla kiellettyä. Matka ampumaradalle on yleensä halpa (vain muutamia taaloja), koska osalla tuk‑tuk ‑kuskeista on jonkinlainen provisiopalkka paikalle tuotujen turistien tuotoista (tuk‑tukeissa on usein valokuvia, joissa voi jo etukäteen tutustua paikalle oleviin aseisiin). Phnom Penhin ampumarata on paras paikka vangita valokuviksi viidakkoeksploitaation ruumis ja teknologia-teemainen estetiikka. Saigonista hommatut tunnuslaatat kaulaan, yläruumis paljaaksi ja M60 käsiin. Määrätietoinen katse naamalle ja kamera laulamaan.
Bonuksena voi pistäytyä parin päivän reissulle 150 kilometrin päässä sijaitsevaan rappeutuneeseen kolonialistisarkkitehtuuriseen Kampotiin, trekata puna-khmerien vanhoilla poluilla ja vierailla Bokor Hillin huipulla 1925 valmistuneessa ja yli 40‑vuotta tyhjänä olleessa kasinossa. Rakennusten seinissä näkyy 70‑luvun lopun vietnamilaisjoukkojen ja puna-khmerien taistelut ja koko alue olikin vielä 90‑luvun alussa puna-khmerien hallinnassa. Rappeutunut kasino on epäsymmetrinen, hiljaista uhkaa huokuva ja selittämättömällä tavalla häiriintynyt. Aina välillä pilvet törmäävät rakennukseen luoden paikasta vielä epätodellisemman ja aavemaisemman. Paikalliset uskovatkin paikalla kummittelevan. Tulevaisuudessa paikka alkaa taas palautua eliitin harrastuspaikaksi, jos/kun golf-kenttä suunnitelmat pääsevät toteutukseen. Tie on jo rakennettu.
Ratanikirin provinssi ja Srepok – fyysinen ja mentaalinen rasitus
Matkan viimeinen vaihe alkaa matkatessa Ratanikirin provinssia kohti. Teoriassa olisi mahdollista matkata koko matka veneellä Mekongia pitkin aina Stung Trengiin ja sieltä Srepok-joelle, mutta siinä vaaditaan jo runsaasti ennakkoluulottomuutta, uskoa sekä halua ratkaista kaikki matkaamiseen liittyvät ongelmat, joita joki tuo tullessaan. Valitsemme kuitenkin Phnom Penhistä linja-auton, joka ajaa matkan Bang Lungiin optimiolosuhteissa 12 tunnissa (n. 20 $). Sadekaudella asia on tosin toinen ja silloinhan retki on tarkoitus toteuttaa. Sadekauden vaikutusta matkustusaikaan kuvaa hyvin se, että viimeisen vaiheen (Stung Treng – Bang Lung) noin 3 tunnin matka-aika saattaa venyä jopa kymmeneen tuntiin. Kokonaisuutena kannattaa varautua vähintään vuorokauden matkaan.
Sadekaudella matkaaja alkaa saada rahoilleen todellista vastinetta, kun tiet pahenevat ja muuttuvat mutavelliksi, linja-autoasemilla saattaa upota mutaan puoleen sääreen asti. Lopulta Bang Lungissa, Ratanikirin provinssin pääkaupungissa matkailija alkaa tuntea olevansa todella maan äärissä. Tiet ovat huonoja, opaskirjat alueesta epämääräisiä, kaikki asiat vaativat säätöä, mutta kaikkialle pääsee kyllä sisukkuudella, kärsivällisyydellä ja muutamilla dollareilla.
Tähän mennessä keho alkaa ehkä olla jo kuumuuteen tottunut, mutta tässä maan syrjäisemmässä kolkassa ja vielä lähes koskemattomilla viidakkoalueilla pääsee lopullisesti kokemaan viidakon kuumuuden ja kosteuden lannistavan vaikutuksen elimistöön. Ratanikirin provinssi kuului yhteen pommitetuimmista Kambodzan alueista, kulkihan Ho Chi Minh ‑polku alueen läpi. Massiivisimmat mattopommitukset toteutettiin vuosina 1969–1970. Alue oli myös ensimmäinen provinssi, jonka puna-khmerit saivat haltuunsa vuonna 1970 ja siellä sijaitsi myös heidän ensimmäinen päämajansa. Valmistelevien ja hikisten viidakkotrekkien jälkeen on aika lähteä kohti Lumphatia, Srepok-joen varrella olevaa viimeistä kohdettamme. Lumpatista on tarkoitus etsiä vene ohjastajineen ja suunnata kohti itää, joen yläjuoksua.
Never get out of the boat. Unless you were goin' all the way.
This is the end, beautiful friend
This is the end, my only friend
The end of our elaborate plans
The end of everything that stands The end
